Kökötän täällä kotona (yhä edelleen siinä sohvan nurkassa ja viltin alla) peukalot pystyssä ja odotan, että puhelin pärähtää soimaan. Ai, miksikö?
Me olemme nyt viime päivät rampanneet asuntonäytöissä; äiti, minä ja Santtu. Niin siis ihan kahdestaan olemme Santun kanssa muuttamassa, mutta äiti on ollut mukana lähinnä henkisenä tukena (no okei, tuomassa vakuuttavuutta, haha). Tänään kahteentoista mennessä kahdesta asunnosta pitäisi tulla ilmoitus, osuiko valinta meihin. Toinen, se kakkosvaihtoehto meille, on aika varma nakki välittäjän mukaan, mutta lähinnä jänskättää tuleeko siitä vielä kivemmasta kämpästä soittoa. Hui. Kummassakin on puolensa: toisessa partsi, mutta muuten se on hieman pienempi ja toinen taas on tilavampi, mutta ilman sitä parveketta. Sijainti on molemmissa hyvä. Tosin se ykkösvaihtoehto on ihan lähellä äidin uutta asuntoa. Päätelköön kukin sitten, onko se hyvä vai huono juttu;D
Ajattelin, että kaikki aseet on otettava käyttöön, kun kerta asuntoa ollaan tosissaan etsimässä. Uskon ainakin, että pikkujututkin saattavat (ainakin alitajuisesti) vaikuttaa siihen, keneen välittäjä ja vuokranantaja päätyvät. Varsinkin tällaisessa tapauksessa, jossa vuokra-asuntovälitysfirma valitsee sen turvallisimman vaihtoehdon, eli suomeksi sen, jonka maksukyky on varmin. Valitsinkin ylleni maanantaina näyttöön siistin ja asiallisen asukokonaisuuden tuomaan sitä vakuuttavuutta, haha. Ei jäänyt toivottavasti ainakaan vaatetuksesta kiinni se asunto!
Vähän tuli vilu jo ilman sukkahousuja paljailla kintuilla. Varsinkin, kun tuuli oli kovin navakka. Tiedä sitten johtuiko juuri tuosta palelusta vai mistä, mutta eilen iltapäivällä aamuvuoron jälkeen minulle nousi ihan yhtäkkiä kuume ja siinä siis syy, miksi tälläkin hetkellä pullan paiston sijaan olen käpertynyt tietokoneen ääreen. Harmitti vietävästi, että jouduin ottamaan palkattoman sairaslomapäivän. No joo, sen palkankin takia, mutta ennen kaikkea sen vuoksi, että eilen aamulla juuri opettelin pullanpaistoa ja muita aamurutiineja töissä ja tänään olisi ollut tärkeä testata, mitä muistan. Höhhöh. Huomenissa toivottavasti taas pullantuoksuinen Elina häärii kahvilassa aamukuudelta:) Kuume nimittäin on laskenut yhtä nopeasti kuin nousikin. Kopkopkop.
Sellainen pikkuruinen rohkaisun sana vielä teille: kommentoikaa ihmeessä, jos yhtään siltä tuntuu, kyselkää ja toivokaa. Kuitenkin jonkin verran porukkaa täällä ilmeisesti vierailee ja olisi ihan huippua kuulla teidänkin mietteitä, ajatuksia, toiveita! Vastavuoroisuushan tässä bloggailussa on melkein parasta, sen lisäksi, että saa tyydytettyä itse kirjoittamisennälkää:-) Ja hei, Rinkeli sai uuden lukijankin tässä jokunen päivä sitten: tervetuloa Lauran!
Mitä mainiointa keskiviikkoa (onhan tänään keskiviikko?) toivottelee Ellu.
Elina Heidi Rinkeli 
Oi kun ihanaa! Minkä kokoisista kämpistä on kyse? 🙂
TykkääTykkää
Marma täällä kommentoi, että lukee kyllä jokaisen postauksen, vaikkei kovin usein kommentoi 😉 tää on melkein kuin kanava kuulla tuoreet kuulumiset kun me työläiset ollaan aina töissä!
TykkääTykkää
oi ihanaa! 🙂 toivottavasti saatte asunnon :))
TykkääTykkää
Ihan sellainen yksi huone ja keittiö+kylppäri. Pieni ja vaatimaton, mutta oma koti kuitenkin:)
TykkääTykkää
Hehe no niinpä! Ja anteeksi, kun en ole kerennyt lähettää niitä työvuoroja, tässä on ollut niin kiirus:(
TykkääTykkää
Jeejee saatiin asunto!:))
TykkääTykkää
Jeee :)Varmasti ihanaa muuttaa poikaystävän kanssa yhdessä. Itse olen saman ikäinen, mutta vanhemmat ei pitäny ideasta että muuttasin poikkiksen kanssa, joten yksin asustelen 🙂 Mutta ihanaa ku saitte asunnon!
TykkääTykkää
Jee, onhan se! Must tuntuu, että mun äiti on helpottunut, kun en muuta yksin. Ehditte tekin vielä asua yhdessä myöhemmin:)
TykkääTykkää