Olen pyöreämpi. Ihan selkeästi. Pystyyhän sen numeroilla ja laskutoimituksillakin todeksi näyttämään. Pyöristynyt. Asia, joka on hyväksyttävä ja jota ei käy kiistäminen.
En oikeastaan tiedä, miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua. Kliseisesti kysyttynä itkeä vaiko nauraa? Vai olla täysin välinpitämätön asian suhteen – mikä tuskin enää on mahdollista. Vietinhän koko tiistaipäivänkin hartioillani pikkuinen murheenpoikanen, vaikka päivän olisi pitänyt olla iloa täynnä! Toisaalta tapahtunut mahdollistaa uusia asioita elämässäni ja jollain tavoin koen olevani yhden askeleen verran taas kokonaisempi. Myönnän, että minulla oli paljon odotuksia tapahtunutta kohtaan, odotin tuota päivää, halusin juhlistaakin, vaikka samaan aikaan hieman pelkäsinkin. Onhan se aika hurjaa. Ei tapahtunut kaikille ole yhtä big deal. Se vain tapahtuu ja sillä selvä. Life is going on. Koen tuon päivän kuitenkin olleen minulle selkeä merkkipaalu, ajankohta, josta aloitan oman elämäni ajanlaskun uudemman kerran. Tai vähintäänkin leikkaan muutamia vuosia välistä pois. Eivät kaikki ymmärrä, mitä tapahtunut minulle merkitsee, eikä heidän tarvitsekaan. Tärkeintä on, että pidän itse sen selkeänä mielessäni – näin vaatimattomasti sanottuna loppuelämäni.
Toisaalta eihän minussa mitään radikaalia ole tapahtunut. Ulkokuoressa nyt ainakaan. Pieniä muutoksia, jotka voisivat aivan hyvin olla omaa kuvitelmaanikin. Voihan se peili valehdellakin? Silmistäni sen kuitenkin näkee. Aivan selvästi. Nimittäin sen, mitä jokainen edellistään suurempi numero on tuonut mukanaan. Pääasiassa positiivisia juttuja, mutta myönnän olevani kuitenkin hiukkasen murheissani. Osa minusta haluaisi olla pikkutyttö. Niin oudolta kuin se kuulostaakin.Tosin, eikö tämä kaikki pohdiskelu olekin täyttä ajanhukkaa? Tarkoitan, tapahtuneelle ei voi mitään. Se on väistämätöntä, jos haluaa oleilla elävien kirjoissa. Onnekseni säpäkkä luonteeni ei kuitenkaan ole pyöristynyt laisinkaan (ehkä jopa terävöitynyt numeroiden kasvettua), vaikka yhdeltä osin olenkin tänäaamuna pyöreämpi.
Sitä paitsi en minä haluaisikaan olla ulkonäöltäni (tai mieleltänikään) mikään Michael Jackson, saatika itseään vähän joka paikasta kiristyttänyt entinen huippumalli, Janice Dickinson.
On ihan kiva olla kaksikymmenvuotias, vaikka ikä tuntuukin hiukan liian pyöreältä. Peter Panin iättömyyden ja Janicen rypyttömän naaman tavoittelu tuntuu yhtä hassulta, millaiseksi tunsit ehkä itsesi päästyäsi tekstissä tähän asti. Heh.
Tosin, voi tämän tekstin lukea siitä toisestakin kontekstista ja kaikki on lähestulkoon aivan yhtä totta. Eikö?
 |
| Juuri herännyt syntymäpäiväsankari (no okei, olin jo hereillä, mutta teeskentelin uinuvani vielä hehe). |
 |
| Äiti antoi ihan liian hienoja lahjoja :(<3 |
 |
| Onnellinen syömäri syntymäpäivälounaalla äidin ja Santun kanssa:-) |
 |
| Järvenpään uusi timantti, heh. |
 |
| Esteettisyys on puoli ruokaa. Haluan tykätä sushista, vaikka en niin merilevälle lämmennytkään – riisi sisällä oli hyvää! |
 |
| Ensimmäinen sushi ikinä menossa suuhun. Täytyy opetella tykkäämään merilevällisistäkin, noloa sörkkiä taideteoksia. |
 |
| Ota nyt tästäkin selvää! |
 |
| Nam ja ei-niin-nam:-) |
 |
| Äidin antama kaulakoru<3 |
 |
| Äiti on jo kantis;D |
 |
| Santun oikeaoppinen (?:D) mallinäyte puikko-otteesta. |
 |
| Keskityin enemmänkin toisen pöydän antimiin. |
 |
| Opetustuokio. Olisi kuulema häväistys, jos Santtu ei osaisi syödä puikoilla – hänen isänsä syö porkkanaraasteensakin puikkoilla. Kai minunkin pitää opetella. Rankkaa syömistä siis odotettavissa, hehe. |
 |
| Uudella puhelimella otettu ensimmäinen kuva. Marmaliinin kanssa herkuttelemassa<3
|
 |
| Synttärimokkapalat rakkaimman isosiskon kanssa<3 |
Lauantaina vietämme pienellä porukalla pyöristymistäni. Samalla saadaan tuparitkin hoidettua alta pois. Ihanaa, monta tekosyytä juhlaan! Laitan todellakin nastan lautaan, kaasun pohjaan ja puksuttan täyttä häkää elämääni eteenpäin. Aivan liian hurjaa, että olen kaksikymppinen, ikäkriisihän tässä tulee. Todellakin alkaa tuntumaan, ettei ole varaa heittää minuuttiakaan hukkaan. Haluaisin täyttää jokaikisen sekunnin täydellä elämällä. En pelkästään haluaisi, vaan aion.
Todisteena ostamani paljettipuolihame lauantaiksi. Aion kerrankin säihkyä kunnolla;-)
Elina Heidi Rinkeli 
Heh, olipa hyvin kirjoitettu! Teksti todellakin toimii niihin ”molempiin puoliskoihin”. Onnea 20-vuotiaalle! Ihania lahjoja olet saanut – rakastuin tohon kaulakoruun 🙂
TykkääTykkää
Onnea vielä kerran, ihana serkkuni! Mahtava kirjoitus taas. Koeta olla stressaamatta kaksikymppisyyttäsi: Ikävuosien kertyminen tuo aina paljon uusia ja upeita asioita mukanaan. Toisaalta voin kokemuksesta kertoa, että iloisesta lapsenmielisyydestä ei tarvitse _koskaan_ luopua! 😛
TykkääTykkää
onnea vielä ! 🙂 näyttää ihanalta päivältä. mä muistan omat kaksikymppiseni ja kun muistelen millainen itse silloin olin, niin voin kyllä todeta, että sä oot paljon viisaampi ja kypsempi kuin ite olin vielä pari vuotta sitten!=)
TykkääTykkää
Pystyitkö ihan aidosti nauttimaan siitä, että sulle tuotiin synttäriaamupala sänkyyn? Mua itteeni ahdistaa ihan hirveesti syödä jonkun toisen tekemä voileipä, tahtoisin aina tehdä kaikki itse 😀 Siks mua vähän pelottaa, että musta tulee huono hemmoteltava vaimo jollekin 😀 Ja äitienpäivänä jos mulle tuodaan jotku kakkukahvit sänkyyn niin ehh 😀
TykkääTykkää
Jee, kiitos:) Itsekin tykkään hirmuisesti kaulakorusta, kyllä äiti tietää, mistä pidän!
TykkääTykkää
Kiitos<3 Jep, todellakin aion pitää kiinni lapsenmielisyydestä - ei se varmaan katoaisi, vaikka yrittäisinkin, heh.
TykkääTykkää
Oi, kiitos! Oli ihan kiva päivä:) Enpä tiedä omasta järkevyydestäni, saatika kypsyydestä:D Välillä tuntuu, että ei täällä lahossa päässä pyöri mitään, haha.
TykkääTykkää
Juu, pystyin:) Kyllä mäkin tavallisesti tykkään tehdä omat murkinani, en oikeen tiedä miksi. Ei sinänsä ahdista muiden tekemät, mutta mä olen vaan tällanen minä-itse-tyyppi. Älä huoli, kyllä sä vielä opit hyväksi hemmoteltavaksi – ja onneksi synttärit ja äitienpäiväkin on vaan kerran vuodessa, haha:D
TykkääTykkää