Uncategorized

Tutkivaa journalismia: suuri maitorahkavertailu.

Ei. Tämä ei ole suunnattu vain lihastenkasvattajille. Tai fitnesspimuille. Sen enempää kuin lenkkipoluilla ravaavillekaan. Maitorahka on erinomainen osa aamu-, ilta- tai välipalaa. Ihan tavalliselle tallaajallekin. Itse asiassa sohvaperunallekin. Maitorahka kouraan ja sipsipussi syrjään. Esimerkiksi hieman hilloa rahkaan sekoittamalla ja banaania lisäämällä siitä saa oikeastaan jo jälkiruoan veroisen.
 
Kokematon kaihtaa maitorahkaa. Onhan se kitkerämpää kuin mansikkajugurtti. True. Eri merkeissä on kuitenkin makueroja. Kokeilemalla oppii. On mahdollista valita pehmeä lasku jugurttien maailmasta rahkalandiaan. Minäpä hiukan avitan.

Maitorahka vasta-alkajille: Ehrmann rahkajogurtti

 
Taattua Ehrmannia. Pehmeä suutuntuma, eikä liian tönkkö koostumus. Legendaarista rahkaa vieläkin silkkisempää. Jogurtista huolimatta ei liian löysää, vaan mielestäni vielä haarukoitavissa (hätätilanteissa). Rahkajogurttia söisi ilman lisukkeitakin. Ei kaipaa kitkeryyden taittajaa.
 
Loistava rahkavalinta aloittelijalle. Maitorahkan toisinaan kitkerästä sivumausta ei ole tietoakaan. Solahtaa kurkusta alas oikein mukavasti ja säästää isoilta järkytyksiltä.
 
Selkeä miinuspuoli on muita alhaisempi proteiinin määrä: 7,5g/100g  kalpenee selvästi 11g/100g rinnalla.
 
Harvinaisempi ja pienempi tuttavuus: FIT pehmeä rahka
 
 

Pienuuden ei kannata antaa hämätä. Pienemmästä purkista (200g) kanssakilpailijoihinsa verrattuna tarjoiltava Fitti on lupauksiensa mukaisesti pehmeää. Lähes verrattavissa rahkajogurttiin tai Ehrmaneihin. Tosin yllättäväkin kitkeryys tunkee päällimmäiseksi mieleen ja jättää kovin karun kuvan pikkuisesta purkista (väritykseltään iloisesta ulkoasusta huolimatta).
 
Pienempään nälkään oiva valinta, ei kuitenkaan kiireisen matkaan. Fitti kaipaa nimittäin makeutta tai edes jotakin lisuketta. Selkeät plussapuolet esitetään numeroin: proteiini 10g/100g, hinta 75snt pienessä lähikaupassa.

Tuhtia tavaraa: Pirkka rasvaton, mieto maitorahka

Santun nykyinen valinta maitorahkahyllyllä – eikä mistään muusta johtuva kuin hinnasta. Selkeästi kilohinnaltaan edullisin valinta. Minun mielestäni siihen ne hyvät asiat loppuvatkin, enkä ole itse suostunut siirtymään Pirkkaan (vaikka olenkin tarkka).
 
Suhteellisen tuhtia kamaa. Ja tönkköä. Pikkuruisen pakkauksen ei uskoisi painavan niin paljon, mutta 250 grammaa pönikkään on kuitenkin ahdettu. Rahka luultavasti säilyttäisi suorakaiteisen muotonsa, jos sen kippaisi laakealle lautaselle kuin hiekkakakun. Kuulemma mukava koostumus, jos lisää tilkkasen maitoa sekaan. Liian vaivalloista minulle, sitä paitsi minä lisään vain Kesoa, jos lisään.

Legenda: Ehrmann maitorahka

Tuttu ja turvallinen, taattua laatua. Okei, ehkä toisinaan myös yllätyksetön ja tasapaksu (tai -löysä). Ehrmann on varma ja suhteellisen leppoisa valinta: kitkeryys pysyy aisoissa. Monelle jo niin väsynyt valinta, ettei montaakaan sanaa Ehrnamista ole tarpeen vuodattaa.
 
Olen itse aina mieltänyt Ehrmannin maitorahkojen kunkuksi ja hiukan häpeillen syönyt Valiota. Mutta mitä huomaankaan tehtyäni rahkamerkkivaihdoksen? Säälittävät 8,5g proteiinia sataa grammaa kohden! Se tekee kuulkaas jo yli 3 grammaa vähemmän proteiinia per pönikkä. 😀 Ja Santtu on tietysti ollut tämän käännytystyön takana. Murr.

Hyvän omantunnon rahka: Juustoportti luomu maitorahka

 
Tönkköisyydesta ja kitkeryydestä viis kun kyseessä on luomua! Ekoilijan ja hieman parempia valintoja tavoittelevan valinta. Tiedä sitten mistä johtuu, mutta itse olen pitänyt kovasti Juustoportin rahkasta. Se täyttää hyvin, vaikka pakkaus sisältääkin 200 grammaa sitä itseään. Lisäksi purkin ulkoinen olemus on mielestäni selkeästi houkuttelevin. Tosin olen aina sekoittaa maitorahkan vastaavan merkin kermaviiliin. Sen syömiseen tarvittaisiinkin jo useampi lusikallinen hilloa…
 
Siihen ne hyvät puolet loppuvatkin ja jäljelle jää se ainoa ongelma. Hinta on aika sievoinen, yhden purkin hinta pyörii kahden euron kieppeillä. Äh, minulle vain erikoistilanteiden rahka, ei arkikäyttöön.
 
Luottovalinta: Valio pehmeä maitorahka

Kuten sanottu, minun arkivalintani ennen kokemaani Ehrmann-käännytystä (ja valintani kyllä tästä edespäin). Mielestäni Valion pehmeässä toteutuu loistavasti maitorahkan pyhä kolminaisuus: hinta, koostumus ja ravintosisältö, eli edullista, pehmeän hillittyä karvautta ja riittävästi proteiinia.
 
Niin ja ihan vain lisäplussana: mielestäni purkin muotoilu on kaunis ja varsin mukava käteen. ;D
 
 
Ja mitä tulee Valion pehmeän pikkusiskoon…

…silkkaa syntyneestä fitnessbuumista hyötymistä (mikä sinänsä tuotteen valmistajan kannalta on järkevää). Ehkä hiukan täyteläisempää ja toki hyvää, mutta kuitenkin suurilta osin ainoastaan rahastusta. Luulen, että pelkkä pinkki purkki myy jo itsessään aika hyvin. 😀
Saa nauraa. Saa muljautella silmiä. Ja saa pitää kaikkien aikojen turhimpana postauksena. Mutta saa myös innostua rahkan syönnistä ja esittää omia näkemyksiä. Heh.
 
Loppukevennyksenä maitorahkan mukavat kaverit (unohtamatta marjoja ja hedelmiä) sekä joku pikkupullistelija.

Maitorahkantäyteistä viikonloppua! 🙂

12 vastausta artikkeliin “Tutkivaa journalismia: suuri maitorahkavertailu.

  1. Itse söin Ehrmannia yhdessä vaiheessa tosi paljon ja minusta sillä on semmoinen todella vahva ominaismaku minkä vuoksi en sitä pysty syömään enää (tuli syötyä silloin vähän likaa). Nykyään omia suosikkejani ovat valion pehmeä ja lidlin 500g paketissa myytävä maitorahka. Tosin melkein aina sekoitan maitorahkani luonnon jogurtin kanssa, jotta siitä tulisi pehmeämpi ja kevyempi koostumus. Maitorahka on hyvvää ❤

    Tykkää

  2. Mun lemppari on Lidlin Milbona (rasvaton 0,5kg:n purkki) sekä kaikista paras Lidlin 4,4% rasvaa sisältävä pikkupurkki ❤ Niin hyvää.

    Tykkää

  3. Tää oli hyvä! 🙂 Sanailit taitavasti 😀 Jos sulla on joku toinenkin tuote josta voisit tehdä tällasen niin tee ihmeessä!

    Tykkää

  4. xtran 500 g halpa ja hyvä! nykyään tykkään jopa enemmän kuin pehmeästä, vaikka ennen en muuta suostunut syömään!:-)

    Tykkää

  5. Joo totta, sillä on kyllä vahva ominaismaku ja uskon, että etoo, jos on kyllästymiseen asti syönyt. 😀
    Täytyy suunnata Lidliin kartoittamaan rahkavalikoima! Ja niin on. :–)

    Tykkää

  6. Uuu, Lidlin pikkupurkki! Kuulostaa houkuttelevalta. Rakastan niin kaikkea pikkuista. 😀 Pakko päästä Lidliin, kun niin moni sen rahkoja kehuu!

    Tykkää

  7. Hehe, kiva jos oli hyvä. 🙂 Näin jo mielessäni, kuinka jotkut ruudun toisella puolella muljauttelivat silmiään. Mutta mustakin tämä oli kiva tehdä. 😀 Ja juu, täytyy miettiä joku uusi testailu. Raejuustoista jos tekisi, niin tulisi varmaan aika yksipuolinen… Kesokesokesokeso. 😀

    Tykkää

  8. Xtran 500g puolesta liputan minäkin! Paras maku,koostumus ja hinta – euron tuollainen puolen kilon purkki! Tosin eipä niitäkään enää jääkaapissa näy tämän maidottomuuden myötä, plääh 😦

    Joskus testasin tuota FIT-rahkaa ja se oli kamalan kitkerää. Saman huomion tein Pirkan ”miedossa” rahkassa. En tajua miksi tuo ”mieto” on pitänyt oikein lisätä nimeen, tuohan on kaikkea muuta kuin mietoa!

    Lidlin 4,4% rasvaa sisältävää rahkaa sekä Rainbown kermarahkaa tuli usein ostettua jotta lisäisin niitä normirahkan sekaan tuomaan hieman pehmeyttä, mutta usein se meni siihen että lusikoin tuon ”rasvarahkan” sellaisenaan suuhun, koko purkin kerrallaan ja paljaaltaan. Oli se vain hyvää!

    Hauska postaus, Elina 🙂

    Tykkää

  9. joo todellakin kannattaa, tulee halvemmaksi! yks semmonen on n. euron 🙂 meillä oli ennen niin, että carlo söi aina sitä ja mulle ostettiin valion pehmeetä. jotenkin halusin sen rahkan ”kertaannoksena” purkista, en silleen, että avaan sen ja otan sieltä puolet ja sit se puolikas jää avoinna sinne kaappiin mätänemään 😀 oon outo joo, esim. kesoa en voi syyä vaan puolta purkkia jotenkin se puolikas joka jää sinne kaappiin alkaa ällöttämään mua kun se on ”avattuna” siellä seissyt 😀 haha oon ihan tyhmä.

    mutta niin, jotenkin vaan sitten mietin, että koska syön kuitenkin 250 g aamulla ja 250 g illalla niin kannattaa oikeesti ostaa se 500 g purkki niin siinä säästää kuitenkin aika paljon! ja koska se xtra maistuu tosiaan tosi paljon valion pehmeeltä, niin ei oo maun takii vaikee siirtyy. itseasiassa nykyään jopa parempaa mun mielestä kun valio! 😉 niin sitten vaan aloin syyä sitä ja nyt en muuta ostakaan haha 😀

    joo romaani tuli rahkasta. mutta kannattaa kokeilla;)

    Tykkää

  10. Eikö Xtra ole s-ryhmän?:D Täytyy lähteä metsästämään!

    Ja siis joo, tuo FITti on kyllä aikamoisen kitkerää, eikä se Pirkan tönkkö ole mietoa nähnytkään.

    Haha:DD Höpsö Liina!

    Tykkää

Jätä kommentti