Se on varmaan sitä, kun illalla silmien lurpsuessa kiinni peiton alla ei kuitenkaan malttaisi nukahtaa. Kun masunpohjaa kutkuttaa jo seuraavan aamun puurolautanen. Kun omatekemä pannukakku palaneenkärystä huolimatta maistuu maailman parhaalta. Kun mustikasta värjäytyneet suupielet näyttävät peilissä aika kivalta. Kun maanantaiaamu tuntuu lottovoitolta. Se on varmaan sitä, kun innostukseltaan ei pysty puhumaan, vaan on pakko vain nauraa.
Se on varmaan sitä elämäniloa.
Olen miettinyt paljon, mitä se elämänilo oikeastaan on? Ei tunnu oikealta vastaukselta todeta, että rakastan elää varsinkin silloin, kun törsään rahaa uusiin kuteisiin. Paremminkin oikea vastaus kuuluisi jotenkin näin; elämänilo on minulle sitä, kun aamulla avaan silmäni ja näen ikkunasta pikkulinnun oksalla laulelemassa, hymyilen sille ja tassuttelen villasukissa keittämään vihreää teetä sydän täynnä tuon pienen olennon viattomuutta.
Mutta äh. Kuinka. Öh. Tekopyhältä se kuulostaisikaan, jos oikea vastaus olisi aina jälkimmäisen kaltainen. Kuin askeltaisin päivästä toiseen sama seesteinen hymy naamallani vailla muita ilmeitä, saatika tunteita.
Kyllä, minä rakastan elämää silloin, kun sade ropisee kattoon ja istun vilttiin kääriytyneenä turvassa sisällä omassa kodissa. Tai silloin, kun vastaanotan juuri minulle tarkoitetun hymyn toisen huulilta. Mutta kyllä minä olen järjettömän onnellinen saadessani elää myös silloin, kun viikkaan uutta syysneulettani vaatehyllylle. Tai kun istun uudella baarijakkarallani ja mietin, kuinka yllättävän hyvän alennuksen siitä sainkaan. Tai kun saan uuden Muumi-mukin kaappiini.
Koen, että elämänilo on niin valtavan laaja käsite, että sitä on mahdoton täydellisesti selittää. Mahdottomuuden lisäksi aivan turha. Liiallinen määrittely vain vahingoittaa sitä. Ei elämää voi täysin ja joka hetki kontrolloida, se kulkee omia polkujaan. Varmasti ei elämäniloakaan voi sulloa vain yhteen muottiin. Uskon, että sillä on lukemattomia erilaisia esiintymismuotoja – ihmisestä ja kontekstista riippuen. Kuitenkin olen aivan varma, että kaikki ovat aivan yhtä hyväksyttäviä. Ja hyviä.
Ehkä elämänilo on kaikkea sitä nautintoa, jota elämällä on ihmiselle tarjota. Joskus elämänilo katoaa, hukkateillä pidemmänkin aikaa. Samaan aikaan kuitenkin koko ajan kaikki mahdollisuudet ovat aivan nenän edessä. Silloin kaikkea sitä elämän tarjoamaa ihanuutta ei vain näe. Eikä se ole häpeä. Sillä ilman surua ei olisi iloakaan. Niin se vain on.
Muistan hetkiä, jolloin ajattelin, etten välitä sitten elää, jos olen kerta tällainen, koska en tällaisena kuitenkaan voi olla onnellinen ja rakastaa elämää. Kaikkea sitä toivoo ja ajattelee, onneksi ainoastaan pään sisällä. Olen suunnattoman kiitollinen, että ole alkanut tajuamaan, että voin tuntea onnea, nauttia ja elää siitä huolimatta, etten ole täydellinen – itselleni. Vaikka en ole vaatimusteni kaltainen, voin silti pukeutua nätisti ja kulkea pää pystyssä kadulla hymyillen vastaantulijoille. Voisin aivan hyvin nauraa jokaikinen päivä ja vain muistella huolenryppyjä – jos sitäkään.
Monessa tilanteessa se taakka harteilla on kuitenkin ihmisen oman itsensä tuotosta. Tai vähintääkin oman itsensä poistettavissa, osittain tai kokonaan. Monen monta kertaa minua onkin ohjannut äidin sanat jos sinulla rakas lapsi olisi jokin, mihin itse et voisi vaikuttaa, olisi ehkä syytä suruun. Ei taakan jättämiseen tarvita useinkaan kuin pienen pieni maistiainen sitä aitoa ja mehevää elämäniloa. Ehkä ripaus myös rohkeutta.
Aivot narikkaan ja taas töihin.
Itsetehtyjä tortilloja ja ihania iltamia.
Ihan vain sitä parasta.
Olen niin onnellinen, etten enää vain jähmety paikoilleni. Jälleen touhuan ja teen ja se tekee minut hyvin iloiseksi. Vielä on opittavaa ja muisteltavaa, mutta joka päivä olen varmempi siitä, että todella haluan elää, vaikka olisinkin vain tällainen.
Elina Heidi Rinkeli 
Vitsi miten hieno teksti. Tykkään näistä sun pohdinnoista ja useimmiten pystyn itse samaistumaan niihin todella vahvasti 🙂 Kiitos että puet ajatukseni sanoiksi!
Olet ihana!
~Hilla
http://makingthemostofstudentlife.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Herkistyy.
<3
TykkääTykkää
Ihan mahtavaa tekstiä ja pohdintaa jälleen kerran! Näitä vaan lukee niin kovin mielellään 🙂
TykkääTykkää
Aivan ihana postaus. Osui ja upposi tähän neitiin. Raskaan ja uuvuttaman elämänvaiheen nahistamana hetkenä, tämä kirjoitus ihastutti minua suuresti ja antoi uskoa elämäniloisempaan huomiseen omalla kohdallani, KIITOS!
TykkääTykkää
Elämänhaluni taas hetkeksi kadottaneena avasin blogisi kurkatakseni olisitko kirjoittanut jotakin.
Ja vitsit, yksi postaus, ja taas muistan miksi ei saa antaa periksi, kiitos!:)
Karkki
TykkääTykkää
Hieno teksti! Jos vaan odottaa, että kaikki on täydellistä ennen kuin voi olla onnellinen, niin saa odottaa aika kauan. Esim. nyt kun mun nilkka meni rikki, olin alkuun todella katkera ja vihainen koko maailmalle. Sitten päätin hyväksyä faktat ja nauttia elämästä, kaikista niistä hyvistä jutuista. Toimii! ❤
TykkääTykkää
Ihana kuulla – ja kiitos! On mahtavaa, kun joku tulee kertomaan, että samaistuu teksteihini. Se kertoo aina jonkinlaisesta samankaltaisuudesta. 🙂
TykkääTykkää
:')<3
TykkääTykkää
Iloinen. :')
TykkääTykkää
Voi, lähetän ihan hirmusti tsemppiä! Kyllä se valoisampi aika koittaa, aivan varmasti. ❤ Kiitos!
TykkääTykkää
Menin ihan sanattomaksi. Jos todella voin tavoittaa näin tekstilläni jonkun siellä ruudun toisella puolella, ehkä jollain tapaa auttaa, olen hyvin onnellinen. Hurjasti tsemppirutistuksia!<3 Tiedän, ettet anna periksi. 🙂
TykkääTykkää
Kiitän!:) Aivan, just niin! Sitten saa kyllä odottaa maailman tappiin asti. Nimenomaan se jonkun kokoaikainen odottaminen, sittensittensitten-ajattelu, eih. Paremminkin nytnytnyt – vaikka sitten jalka paketissa. 😉 Paranemisia ja paljon hymyileviä Suvin naamoja, hih!
TykkääTykkää
Hyvin kirjoitettu! Elämän ilo on sitä, että osaa myös iloita pienistä asioista arjessa. Vaikka siitä pienestäkin onnistumisesta 🙂
TykkääTykkää
Niinpä, se on tosiaan sitäkin! 🙂
Ja kiitos Reetta!
TykkääTykkää
Kirjoitat niin asiaa ja niin kauniisti, etten voi kuin ihmetellä ja hymyillä. Sitä ihmettelyä ja hymyilyä tapahtuu hyvinkin usein sun tekstien äärellä, joten sitä kautta jaat itse elämäniloa ainakin tähän suuntaan 🙂 Ihana sinä!
TykkääTykkää
Löysin blogisi kesän alussa ja siitä asti olen innolla lueskellut kirjoituksiasi! Sinä tosiaan osaat kirjoittaa HYVIN!! Sen verran on jäänyt epäselväksi, että haitko jo tänä keväänä opiskelemaan ravitsemusterapiaa? Jos olen oikein ymmärtänyt niin ainakin ensi keväänä olet hakemassa? Käväisin nimittäin itse Kuopiossa pääsykokeissa mutta paikkaa ei valitettavasti tullut 😦
TykkääTykkää
Voi, sinä ihana!<3 Mun elämänilomittari hyppäsi juuri monta pykälää ylöspäin. Kiitos, niin mahtavaa kuulla, tiedätkös! :')
TykkääTykkää
Ooh! Mulla olisi niin monta kysymystä sulle! Saanko kysyä? Jos vastaan ensin. 🙂
En hakenut vielä tänä keväänä. Mutta oikein ymmmärsit, että ensi keväänä sitten!
Tuntuiko koe vaikealta? Teitkö kemian vai psykologian osuuden? Haetko ensi vuonna uudemman kerran? Mitä luulet, pysyykö valintakoe samantyyppisenä?
Hihi, kiitos, jos jaksat vastata. Ja kiitos muutenkin sanoistasi. ❤ Olen onnellinen, että tulit kertomaan lukevasi tekstejäni. Se on niin erilaista kirjoittaa, kun tietää, millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella lueskelee - tai lueskeleeko ollenkaan. 🙂
TykkääTykkää
Tottakai saa kysyä! 😀
Mun mielestä koe ei ollut mitenkään älyttömän vaikea, tai siis jos vaan lukee tarpeeksi niin eiköhän se riitä! Tein psykologian osuuden, vaikka en sitä ole kuin pari kurssia lukiossa käynyt.. psykan osio näytti kuitenkin helpommalta kun se kemian, ja jotkut kysymyksistä tuntu ns. ”itsestäänselviltä”, mutta tottakai suurin osa kysymyksistä oli sellaisia joissa olisi tarvinnut ihan _oikeaa_ tietoa! …joten se psykan osio meniki sit melko huonosti 😀 Ja biologiaanhan se koe enemmän painottui!
En osaa vielä sanoa haenko ensi vuonna uudestaan, sillä sain nyt yhden toisen opiskelupaikan…Kuitenkin nuo ravitsemustieteet on sellanen juttu mikä kiinnostais tosi paljon! Uskon että ensi vuonna koe on täysin samantyyppinen, koska ymmärtääkseni psykan/kemian valinnaisuus tuli uutena juttuna vasta tänä keväänä.
Hakijoitahan tonne oli nytten n. 1000, mutta tietenkään kaikki ei pääsykokeeseen tullut.
hui, tulipas pitkä vastaus! :))
TykkääTykkää
Tosi koskettava kirjoitus. Pitää tallentaa tää sivu jonnekin itelleni, elämänhalua ja elämäniloa kun metsästän tässä kaiken aikaa.
pienet ilot ja ajatuksia herättävät jutut joskus luo lisää uskoa ja toivoa, niinkuin vaikka tää teksti. Kiitos siis hyvistä ajatuksista 🙂
TykkääTykkää
Hei kiitos tuhannesti!<3
Katsoi jo aiemmin noita viime kevään pääsykoekysymyksiä ja neolisin siltä istumalta osannut heittää oikeast vastaukset joihinkin psykan kysymyksiin – eli juu sinänsä hassun ”itsestäänselviä”. 😀
Ehkä me nähdään pääsykokeissa, jos päätät pyrkiä uudemman kerran!;)
TykkääTykkää
Aivan varmasti nappaat elämänhalun että -ilon. 🙂 Se on totta, että usko ja toivo voivat löytyä jostain aivan pienestä. Ihanaa, jos teksti oli jotain sellaista!<3 Hurjasti tsemppiä!
TykkääTykkää