Minä olen kasvanut rakkauden yltäkylläisyydessä. En ole koskaan joutunut kyseenalaistamaan äidin rakkautta. Minua on aina rakastettu sellaina kuin olen – tilanteista, ajanjaksoista, vahingoista tai mistään muustakaan muuttujasta riippumatta. Pyyteettömästi rakastettuna olen uskaltanut tuntea täysillä takaisin. Toisinaan niin lujaa, että se valtava rakkauden määrä sisälläni on pelottanut minua. Se on tuntunut liian suurelta pienelle tytölle, isommallekin. En tiedä, onko mahdollista rakastaa liikaa. Mahdottoman paljon ainakin. Rakkaus yhdistää. Se kiinnittää näkymättömät ketjut nilkkoihin, eikä niitä pysty järkikeinoin irroittamaan. Ei pakon edessä, eikä liioin yleisten oletustenkaan edessä. Rakkautta ei voi päättää. Sen ohjaaminenkin on hankalaa. Ja kun rakkaus kasvaa mahdottomiin mittasuhteisiin, tai oikeammin kun rakkauden määrän tajuaa, se tuntuu joskus lämpimän tunteen sijaan kovin raskaalta harteilla.
Rakkaus voi olla niin syvää, että se on miltei kestämätöntä. Rakkaus voi olla niin vahvaa, että omien tunteiden lisäksi kantaa toisen omia kuin ominaan. Rakkauden voima voi olla niin kaikkivoipaista, ettei elämää ilman toista pysty edes ajattelemaan.
Rakkauden määrälle ei aina edes löydy riittäviä sanoja. Mutta se näkyy teoissa. Rakkaus voi pelastaa kuolemalta.
Minun rakkauteni ja sinun rakkautesi meidän kahden välillä on aina ainutlaatuista.
Hetki rakkaudessa on jotain sellaista kuin yksi, kaksi, kolmekin vuotta. Vielä hetki sitten en tiennyt, että on olemassa kahdenlaista rakkautta. Olin tottunut vain yhdenlaiseen. Sellaiseen, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään. Sellaiseen, joka tulee luonnostaan, on ehtymätön ja kaiken kestävä. Sellaiseen, jota ei koskaan, ei missään tilanteessa, tarvitse epäillä.
On toisenlaistakin. Sellaista, johon periaatteessa pätee aivan samat asiat. Mutta joka toisaalta on täysin eri asia. Se rakkaus kehittyy, syvenee, kun sitä hoitaa. Se ei ole koskaan itsestäänselvyys, ei tule koskaan olemaan, eikä sitä koskaan saa sellaisena pitääkään. Se ei ole toisen tapaan heti ensinäkemällä valmiina edessä kaikessa loistossaan ja mahdottomuudessaan. Siihen rakkauteen ei kasveta, vaan sitä kasvatetaan. Yhdessä. Se on yhtälailla ainutlaatuista, parhaassa tapauksessa elinikäistä. Kuitenkin se voi tulla myös ennen aikojaan päätökseensä. Sen vuoksi rakkauden eteen on joskus jopa taisteltava.
Toisinaan rakkaus tuntuu samalta kuin kahle jalassa. Toisena hetkenä se on hirvittävän pehmeä villahuivi kahden ihmisen välillä. Rakkauden pitäisi joustaa twist-narun tavoin. Kuitenkin samaan aikaa olla sitkeä kuin nylonhyppis. Vaikkakin poikki napsahtaneen voi aina solmia uudestaan. Joskus se karkaa hetkeksi narun päästä, ihan vain kokeilemaan rajojaan. Aito rakkaus palaa aina takaisin, keräytyy kiltisti rullalle.
Rakkaus on asia, jota ei voi verrata. Ainoa asia, jota en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi verrata muiden omiin. Asia, josta olen aina ollut vakuuttunut. Juuri minulla on juuri minulle parhain rakkaus. Maailman parhaat rakkaudet.
Elina Heidi Rinkeli 
Apuaihanaenkestäjaunohdantaasvälimerkitkinsenkunniaksiäääähhh :') ❤
TykkääTykkää
Hihi. Tuplis tulee nyt. :))<33
TykkääTykkää
Eksyin tänään blogiisi ja olen lueskellut ympäriinsä. Vaikutat upealta, rohkealta. Sä annat mulle paljon. Ja hämmästelen tyytyväisenä, kuinka järkevä Santtu on, aivan ihana. Mahtavaa viikkoa molemmille!
TykkääTykkää
Pysähdyin, jumituin, luin kolmeen kertaan. En siksi, etten olisi ymmärtänyt ensimmäisellä tai vielä toisellakaan kerralla, vaan siksi, että tätä oli saatava lisää ja uudestaan. Aivan loistava teksti, olen mykistynyt :')
TykkääTykkää
Awww, ihana postaus! On ihanaa, kun sinulla on elämässäsi ollut aina ehdotonta rakkautta ja juuri monenlaista; sitä varmaa ja syntymästä asti ollutta sekä toista, jota saa kasvattaa toisen kanssa yhdessä 😉 Mäkin haluaisin niin rakastua! Tiedän, että rakastuminen olisi itselle se ”viimeinen tikki” täysin onnellisen elämän ja toipumisen tiellä ja on varmasti sitä monelle muullekin, jota elämä on kohdellut hieman kovemmin. Ensin pitää mielestäni tai käsittääkseni rakastua ehdoitta ihan vain itseensä ja toivottavasti löytää jossain vaiheessa puuttuva henkilö elämään, jonka kanssa yhteistä rakkautta sekä rakkautta itseen voisi rakentaa ja vahvistaa. Hih, onpas taas henkeviä kirjoituksia.. 😀
TykkääTykkää
Heippa ja kiva kun tupsahdit tänne! Kiva myös kuulla, että lukukokemus on ollut positiivinen ja ehkä antoisakin jollakin tapaa. 🙂 Hihi, niinpä. Hienosti luettu rivien välistä. Santtu oikeasti ON järkevä (ja ihana). Siis muutenkin kuin että ymmärtää sijoitusjuttuja ja sellaista. :3
TykkääTykkää
Oikeasti? Vau! Olen itse mykistynyt. :') Ihan hirvittävän kiva kuulla, että teksti upposi. Kirjoitin sen nimittäin ihan hetken mielijohteesta ja suhteellisen nopeasti. Ihana Liina! 🙂
TykkääTykkää
kiitos, aivan ihana teksti. ❤ oot ihana. -susanna
TykkääTykkää
Hihii. En tykkää ällöjutuista, ei tämä onneksi mennyt ihan ällöihunuuksiin asti. 😀
Omasta mielestäni aito, oikea rakkaus ei katso aikaa, paikkaa, tilannetta, mitään. Ei ole ”oikeaa hetkeä”. Rakkaus on asia, joka tulee elämään kun on tullakseen, kun löytää toisen puoliskon. 🙂 Ihan varmasti sinunkin toinen puolisko tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. Nauti siihen asti muista rakkauden muodoista. Olen itse ainakin rakastunut korviani myöten elämään juuri tällä hetkellä.
Ihanaa viikonloppua! :3
TykkääTykkää
Itse varmasti olet! Kiitos ja ole hyvä. 🙂
TykkääTykkää