Istuin eilen autossa. Katselin vanhoja, tuttuja maisemia. Mieleni täyttyi luikuisista nyyteistä, joista jokainen sisälsi menneen hetken, siis muiston, tuntemukset, aistimukset ja väreilyt. Puiden vilahdellessa ohi matkasin syvälle itseeni. Kysyn usein itseltäni, mikä sinua nyt vihastuttaa, ilostuttaa tai surettaa. Ihan vain koska haluan olla rehellinen, mutta myös jäljillä ajatuksenjuoksustani. Haluan lisäksi vastaukset kysymyksiini. Mikä vaatii oman itseni tuntemista. Mikä taas ei ole luonnollisesti mahdollista ilman itseni ymmärtämistä. Se edellyttää koko aikajanan tutkiskelua, alkumetreistä tähän päivään asti. Kumpuilevaa maisemaa katsellessani, lehmät pelloille taas kuvitellessani hoksahtelin. Siis päässäni ikään kuin poksahteli hoksaamisesta.
Aika moni asia jättää jäljen ihmiseen. Joskus sitä ei pysty silmin näkemään. Edes omin. Toisinaan sitä on jopa hankala tuntea sisällä. Ennen kuin joku sohaisee sitä. Silloin tekee kipeää. Mutta ei välttämättä kivun, vaan esimerkiksi sen hoksahtamisen vuoksi.
Minulla on itseni kanssa suhteellisen vahva kontrolli. Asetan itselleni rajat järjellä. Niiden sisällä sallin tunteiden mukana menemisen, mutta vain ja ainoastaan sisällä. Enkä tarkoita vain mielen tiukkaa hallintaa. Joskus on vaikea istua tuntemattoman ihmisen edessä, koska yritän kontrolloida liiaksi suupieliäni. Asettaa ne sopivaan kaareen. Nykimiseksihän se menee. Usein mietin, että oikeasti olisi siistiä joskus sanoa ”voi, vedinpäs överit”. Haluaisin joskus syödä koko tertullisen banaaneita. Tai hetken mielijohteesta klikata tilaukseen kokonainen treenivaatekerrasto kaikkine hikilenksuineen. Olla hetken järjetön! Mutta kun. Se kontrolli. Rahan, ruoan, aikataulujen, no niiden suupielien, kaiken kanssa. Pitkään olen automaattisesti miettinyt tiukan otteen olevan jäännöksiä menneestä. Olenhan oppinut taas nauramaan, opin varmasti myös heittäytymään sopivina hetkinä ranttaliksi.
Hoksahdin sitten pahemman kerran niitä nyyttejä päässäni aukoessani. Ehkä se kontrolli ei ole jäännös, ehkä se olen
minä. En lapsuudessani kuullut kertaakaan
no niin, nyt sitten nukkumaan, hops. En käskynä, en edes kehotuksena. Koska siihen ei yksinkertaisesti ollut ikinä tarvetta. Jo reilusti alle kouluikäisenä stressasin joka ilta, että
pääsen ajoissa nukkumaan. Itkin
äiti, on mentävä nukkumaan. Valvominen ja yö tuntuivat pelottavilta. Ne olivat pienessä päässäni jollain tapaa minimaailmanloppuun verrattavissa. Pelkäsin olevani aamulla hirveän vihainen. Niin kerroin aina kaikille. Rutiinien, oman pääni kaavojen kontrollointia ja toteutusta. Sitä se taisi loppujen lopuksi ainakin osin olla. Pystyn muistamaan samaan rinnastettavia asioita useita.
1. Aurinko saa usein hoksahtelemaan 2. Pieniä patukoita nyt menisi viisikin kerralla.
3. Vanhoja maisemia. Pieni kyläkoulu, jossa kävin eskarin ja ensimmäisen luokan.
4. Jalkatreeni – toisille järjettömään aikaan – puoli kasilta aamulla.
Missä määrin minun on lähdettävä rajoittamaan itseäni? Liian kontrollin kanssa ainakin hivenen. Joskus pelaan ajatusleikkiä. Siinä touhutaan kaikkea Elinan maailmassa järjetöntä, kuten syödään kaksi proteiinipatukkaa peräjälkeen ja herätään kello yksi yöllä treenaamaan. Eletään hetkellisten halujen mukaan, yksinkertaisesti, välittämättä tekojen seurauksista. Esimerkkien tapauksissa kärsitään seuraavan työpäivän eväiden puuttumisesta johtuvaa järjetöntä nälkää ja valvomisesta johtuvaa järjetöntä väsymystä. Hetki kahden patukan ja treenivimman kanssa keskellä yötä. En ole pitänyt senkaltaisen hetken synnyttämää mielihyvää arvossa järjen puuttumisen vuoksi.
Vaikka nyt ja näin asiaa lähestyessäni arvostaisin edes pientä järjettömyyttä, harkitsemattomuutta, itsessäni selkeästi enemmän kuin minkäänmoisia järkiratkaisuja.
Ja Liina, ihailen ehdottomasti pähkinäövereitäsi, tiedä se. Katso, mitä se sai aikaan! Järjettömyyden kaipuun! 😉
Elina Heidi Rinkeli 
Mielestäni tasapainoa, rauhaa ja sopivan hyvää oloa on hankalampi kaivata, jos ei tasaisen usein mene myös överiksi 😀 Elämä on sitä, ei aina neutraalia vaan vauhtia, övereitä ja ”alareita” tulee pakostikkin – ei niitä voi itse kontrolloida. Ääripäiden kokeminen opettaa ihan jumalattoman paljon itsestä. Voiko sanoa olevansa täysin terve, parantunut ja onnellinen, jos ei ole kokenut niitä ääripäitä ja pelkää hajoamista ääripäiden kokemisessa? Suosittelen, muru! Överiks vaan – antaa mennä, jos siltä tuntuu ja niikseen sattuu! Kyllä se balanssi ja Sinä pysytte yhtä edelleen varmana ja tasaisena, ei ne minnekkään sieltä häviä 🙂 Tähän liittyen: luin eilen sporan uutistaulussa olevia aforismeja/runollisia lauseita, jotka liittyvät kai jotenkin hsl:n kampanjaan. Yhdessä luki” Elä yli varjojesi”. Sopii mielestäni hyvin tähänkin asiaan (heh, itse luin lauseen ensin ”Elä yli varojesi” -D freudilainen lipsahdus?).
TykkääTykkää
Mahtava teksti ja mahtava kommentti ^^ ! Pitäisi itsekin opetella samaa lisää. Voidaan harjoitella yhdessä? 😉
TykkääTykkää
Voi ei miten ihanaa, mun pähkinäövereillä oli sittenkin joku tarkoitus! Hihiii 😉
Kuules, vielä joku päivä mä tulen sinne, ja sitten lähdetään yöllä yhdeltä treenaamaan ja palkitaan itsemme pähkinä-, proteiinipatukka- tai banaaniövereillä! Mä otan susta mallia treenaamisessa ja sä otat musta mallia övereissä – ollaan sitten kuin mikäkin symbioosi :') Ja ennen kaikkea järjetön symbioosi!
TykkääTykkää
Ihanan järkevä teksti kaikessa järjettömyydessä 😀 😀 Mä oon vanhemmiten lipsunut. Antanut kukkaronnyörien aueta ja kadottanut ajatuksen siitä, että pitää säästää joka kuussa X prosenttia tuloista ihan vaan paha päivän varalle, jossei asuntoon. Lipsunut periaatteesta olla syömättä herkkuja ennen ruokaa ja muinakin päivinä kuin lauantaisin. Joskus jopa joka päivä. Mutta samalla musta on vanhemmiten tullut tosi tiukkis. On jotain asioita, joista en tingi, kuten uni. Stressaan, jos en pääse ajoissa nukkumaan, koska tarvitsen paljon unta. Ahdistun, jos kalenterissa oli treeni enkä jostain syystä ehdikään tekemään sitä. Ja inhoan sitä, että ylipäänsä yllättäviä menoja kalenteriin, joita ei voi suunnitella etukäteen 😀
Ja tunteista. Mäkin oon oppinut kysymään iteltäni, miksi olen vihainen, iloinen tai surullinen. Sain eräs päivä mielettömän itkuraivarin ihan mitättömästä asiasta. Kun pysähdyin miettimään, miksi, tajusin, ettei se asia oikeestaan ollutkaan niin pieni, kun aloin availemaan vyyhtiä… Ja sain kaiken sen pahan olon ulos 🙂
TykkääTykkää
Järjettömyyden kaipuu! Rohkaisen sua hellittämään kontrollin hetkeksi ja antautumaan järjettömyydelle! Olen itsekin sitä nyt harjoitellut, ja se on oikeasti kivaa! Aina välillä. Se kontrolli on sinussa (meissä) niin vahvana, että ei se mihinkään katoa, vaikka hetkeksi hellittäisikin. Kokeile, saatat yllättyä. 😉
TykkääTykkää
Blogisi on todella ihanaa luettavaa, olet nini aito itsesi! 🙂 Kontrollista pois pääseminen tapahtuu vain harjoittelemalla ja toiselle puolelle astumalla. Toki se varmasti on osa persoonaasi, mutta on hyvä osata ”vetää överit” joskus 😉 Se voi olla myös vapauttavaa. Olisiko hullu idea, että suunnitelmallisesti tekisit joskus jotain kontrolloimatonta ja niin ikäänkuin harjoitella sitä? Vaikka ne kaksi patukkaa aluksi tai ostaisit kolme samalaista paitaa vain koska ne ovat niin ihania? 😉
Tsemppiä järjettömyyteen 🙂
TykkääTykkää
Viisaita sanoja! Tiettyjä ääripäitä olen kyllä kokenut, ajaudun niihin tahtomattakin, heh. Mutta sellaiset hullutteluöverit puuttuvat. Luulen, että ne todellakin olisivat toisinaan tarpeen. 🙂
Hihi, eikä. Elä yli varjojesi – elä yli varojesi. Ihan loistavia molemmat, tähän hetkeen. ;D Tosin tuo ensimmäinen on kyllä kauniimpi. Hirvittävän ihana. ❤
TykkääTykkää
Ja mahtava Marma. :') Opetellaan!<3
TykkääTykkää
Kuules, olet liian ihana. ❤ Ihan varmasti joku päivä vielä tehdään niin ja silloin voisi vetää kyllä överit niin patukoissa, banskuissa kuin pähkinöissäkin, hihi. 😉 Symbioosi, ihana, pidän siitä! :* Olet ehdottomasti mun överiesikuva (okei, muutenkin kyllä, hehe)!
TykkääTykkää
Heh, järkevää järjettömyyttä, tosiaan. Toisaalta on kyllä järjettömän järkevää (siis todella järkevää) olla tiukkis itselle taas joissakin asioissa, kuten juurikin vaikka lepäämisen kanssa. Ja hei, tunnistan itseni tuosta ahdistumisesta, jos itseni kanssa sovittu treeni peruuntuu tai kalenteriin ilmestyy jokin yllättävä meno. Tai en ehkä ahdistu, mutta mutristan suutani. 😀
Hienoa!<3 Juuri samalla tavoin itsekin yritän kuulustella itseäni. 🙂
TykkääTykkää
Hehe, menee testaukseen. Kiitos kannustuksesta. ❤ Ja totta tuo, että ei se kontrolli varmaan mihinkään katoa, mutta pienet tauot silloin tällöin tekevät varmasti hyvää.
TykkääTykkää
Oi, kiitos! Olen iloinen, jos aitous näkyy. :')
Ei ollenkaan hullu idea, vaan täysin järjetön! Eli ihan mahtava. 😉 Täytyy harjoitella, ei sitä varmaan muuten opi. Varmasti joku päivä pienet överit kuuluvat luonnollisena osana elämääni.
Kiitos, muista itsekin järjettömyys toisinaan!
TykkääTykkää