Mä tavoittelen korkeita. Valtavia juttuja. Ehkä pilvenpiirtäjän huippuja ja ison maailman elämää.
Varmaan omakotitaloa ja kultaista noutajaa; tiilistä linnaa ja Lassie-henkistä koiraa. Omaa autoa pihaan ja kadehdittavan komeaa aviomiestä petiin.
Mun tavoitteet ovat selkeästi kahisevassa. Tiedätkö, paksu lompakko, sievoinen tukko, Roope-Ankan säiliö. Olen rahantakoja.
Mä asetan tavoitteeni toisten mukaan. Jonain päivänä joku haluaa mun olevan tietynlainen, seuraavana toisenlainen. Olen vähän kuin ameba. Mä tavoittelen hyväksyntää, koska kaipaan kunnioitusta.
Okei. Se on hyvä. Omat tavoitteet. Ei elämässä pysy kiinni ilman niitä. Sitä vain killuisi irtonaisena maanantaista lauantaihin ja sunnuntaisinkin. Tosin. Toisten tavoitteisiin on aika turha useinkaan tarttua. Tai siis. Jos tähtäin on selkeästi edessä, liikkumattomana paikoillaan, on liipaisemisesta painaminen vähän liiankin helppoa. Aivan kauhea houkutus. Ei toisen tahto saa korvia aukeamaan ja sormia irroittamaan. Ja miksi pitäisikään? Tavoitteilla on aina jokin pohja, harvoin niitä on tyhjästä taiottu. Kuka niitä on arvottamaan. Etenkään ulkopuolinen.
Oma tavoitteeni? Elää tällaisia päiviä;
04.45 Voisin herätä puoli kahdeksankin. Mutta haluan nousta ylös juuri nyt.
05.00 Silmät kiinni suihkussa. Aamulla ihan vähän unenpöpperössä. Voisin kirjoittaa herääväni kuuman suihkun myötä ihanaan päivään. Mutta jos haluankin nuokahdella vielä kahvikupin ääressä ja heräillä rauhassa vasta Pasilan kohdalla?
05.15 Joka aamu puurokulhon pakastimesta ottaessani vesi herahtaa kielelle. Voisin syödä sen, kuten kuuluukin, kuumana ja kattilasta. Mutta haluan just näin.
06.00 Pakkaan reppua. Kemian harjoitusmoniste, labravihko, penaali. Ja hetkonen. Vanha pitsikolttu. Voisin tietysti valita sen blingimmänkin. Mutta tänään tuntuu enemmän kuin koskaan beautiful things don’t ask for attention. Olen sisältä kuitenkin ihan hyvä riippumatta ulkonäöstä.
06.30 Seuraavan tunnin kulutan. Olemiseen. Kahvin santsaamiseen ja riisikakun nakertamiseen. Voisin tehdä jotain hyödyllistäkin. Jos vain keksisin, mikä olisi tärkeämpää kuin rauhallinen aamunaloitus. Ei ainakaan kofeiinin rakennekaavan piirtäminen.
07.50 On vielä pimeää astuessani ulos rappukäytävästä. Voisi olla vaikka vilakkaa, jos ei olisi untuvatakkia yllä ja lämpimiä ajatuksia päässä.
08.50 Vähän tietysti harmittaa, ettei vuoroon sattunut pehmopenkkibussia. Tuntuu kuitenkin yllättävän hyvältä parin viikon tauon jälkeen rämistellä mukulakivillä. Ihan voisi pienen kyyneltipan laskea poskelle pelkästä kivasta olosta.
09.15 Ihminen jos aina ajattelisi, mitä kaikkea on edessä, sitä helposti voisi väsyä jo etukäteen. Seitsemän tuntia laboratoriossa sujuu parhaiten, kun miettii vain senhetkistä. Kofeiinin eristämistä Liptonista ja aminohappojen kromatografiaa.
12.10 Lounastauko. Kalakastiketta ja perunaa. Kun vaihtoehtona on pizza. Voisihan se olla vähän tylsää katsoa vierestä, jos valinta ei olisi oma. Mutta elämä on siltä osin oikeastaan aika yksinkertaista – itse kun päättää. Nauran höpsöille pizzansyöjille.
16.00 Hei nähdään illalla! Hei me tosiaan näemme illalla. En yleensä, kovin useinkaan. Mutta tänään mä kyllä. Voisin vähän juhlia. Heippa Viikki!
16.35 Kun haluan hetkeksi rauhoittua, kello puoli viisi keskellä Helsinkiä ja kiireistä päivää, soitan äidille. Voisitko tulla päivälliselle?
17.15 No se pitsimekko. Vähän rypyssä, muovipussissa ja jossain repun uumenissa. Voisihan sitä olla hivenen laittautuneempi, hehkeämpi ja hei freesimpi. Oikeastaan koko tilanne vain hihityttää. Olen keskustan ministeriössä vaihtamassa ruttuista pikkujoulumekkoa ylleni ja sukkiksissakin taitaa olla muutama reikä. Mutta tällainen mä vähän olen – oikeasti!
17.50 Kyllä jännittää. Jännittää aina uusia ihmisiä tavatessani. Jännittää niin paljon, että sydän pamppailee ihan omaa tahtiaan. Voisin olla menemättä, koska jännittää. Mutta jännitys on siltikin minulle myös onnea. On se osa hyvää oloa, kun oikein ajatusta päässä pyöräyttelee.
18.00 Olen kova ihailemaan ihmisiä. Erilaisia piirteitä, tapoja ja huomaamattomampia eleitä. Mikä tyyneys ja äänenpaino! Hymy! Kuinka hän löytääkään oikeat sanat! Välillä jopa niin kova ihastelemaan, että alan miettiä mitä Rinkeli oikein pöydän ääressä tekeekään.
19.50 Edelleen ystävien kanssa iltaa istumassa Teerenpelissä. Voisin istua siinä niin ihan koko illan. Vaikka hipihiljaa, kunhan olisin joukossa mukana. Halaan ystäviäni. Halaan myös uusia ystäviäni. En voisi olla onnellisempi.
20.15 Pöydästä toiseen. Ystävän luota toisen luo. Tapaan opiskelukaverini. Hän opettaa viininjuontia minulle. Voisin enemmänkin kuin maistella. Jos maistuisi. Olen iloinen kokemuksesta, en niinkään viinin mausta.
22.00 Voisin olla nukkumassa. Kuten tavallisesti ja lähes joka päivä. Mutta tänään en ole. Olen pikkujouluissa opiskelukaverieni kanssa. Olen tanssimassa. Olen nauramassa. Olen nauttimassa vapaudentunteesta ja yön pikkutunneista.
02.30 Painan pään tyynyyn pitkän päivän jälkeen. Voisin olla väsyneempikin. Onni on uskomaton energianlähde.
Toinen tavoitteeni? Elää seuraavana päivänä taas vähän erilailla.
06.00-19.00 Lepään, kirjoitan ja loikoilen sängyllä.
Elina Heidi Rinkeli 
Niin ihana ja iloinen kirjotus! Tästä välittyi jotenkin onnellisuus ja tulin itsekin tosi hyvälle mielelle. Kuulostaa tosi kivalta päivältä ja usein tavallisen arjen pienet jutut tekevätkin onnelliseksi. Oli tosi kivaa nähdä ja päästä tutustumaan suhun! Ihanaa viikonloppua!
http://weerabettina.blogspot.com
TykkääTykkää
<3 !
TykkääTykkää
Ihana hyvän mielen postaus! 🙂 Osaisinpa itsekin nauttia opiskelijapikkujouluista, mutta kun ei niin ei, eilenkin olin sellaisissa ja oli niin ulkopuolinen olo kun vaan voi olla, ei toi bilettäminen kyllä mulle maistu edelleenkään 😀
TykkääTykkää
Hihi, ihana kuulla! 🙂 Ja kiitos, että olit osa mun päivää.
Samoin kivaa viikonloppua, Weera!
TykkääTykkää
Iiiso ❤
TykkääTykkää
Hihi, kiva, kun hyvä mieli välittyi. 🙂
Ja kuule, en mä itsekään useinkaan viihdy kovin hyvin tuollaisissa riennoissa. Ihan tuttua tuo, että tulee jollain tapaa ”ulkopuolinen” olo. Kaverien ja ystävien kanssa on kuitenkin kiva käydä joskus. Ihan puolituttujen kanssa en itse kyllä osaisi jotenkin lähteä.
Sitä paitsi, ei kaikkien tarvitse. Koskaan tai yhtään. On ihan yhtä hyvä valinta olla menemättä. 🙂
TykkääTykkää
Elina ❤ Niin lämminhenkinen ja onnea tulvillaan oleva postaus 🙂 Jotenkin konkretisoituu se, miten arkipäivä voi olla yhtä kuin juhlapäivä!
TykkääTykkää
Anna!<3 Kyllä arki on mun mielestä useasti jopa ihanampaa kuin oikeat juhlajuhlapäivät. Ainakin yhtä kivaa, hihi.
TykkääTykkää
Hei voitko tehdä toistenkin tällä idealla postauksen? Tykkäsin! 🙂
TykkääTykkää
Ihanasti kirjoitettu ❤ Kiva oli olla osana sun päivää!
TykkääTykkää
Juu! Tykkäsinkin kirjoitella tätä. Ja mä tiedän, että tällaiset on aika suosittuja. Luen itsekin tosi mielelläni toisten blogeista. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos, kun olit mun päivässä mukana. ❤
TykkääTykkää
Olipas ihana ja kiva teksti! 🙂 Tee ihmeessä toisenkin kerran tällänen. Mä ainakin tykkäisin.
TykkääTykkää
Joo hei voisin tehdäkin! Kunhan pääsen touhuamaan muutakin kuin vain makaamaan flunssaisena sohvalla, heh. Ja kiva, jos oli mieluisaa luettavaa! 🙂
TykkääTykkää
siis puuroa pakastettuna? 🙂
TykkääTykkää
Ei nyt ihan pakastettua, mutta pakkasessa käytettyä, kylmää, jähmeää. Heh. 😀
TykkääTykkää