Hei yks. Rinkeli, älä usko lausahduksia ”kyllä se siitä”. Sillä ei se kyllä välttämättä siitä. Silloinkaan, kun koko luokka äidinkielenesitelmässä tuijotti vispaavia käsiäsi, jotka silppusivat sun muistiinpanoja. Diagnosoitu silppurointisyndrooma jännitystilanteissa olisi ehkä auttanut selitykseksi.
Sit kaks. Rinkeli, älä myöskään luota neuvoihin ”et vaan mieti liikaa”. Muistatko, mitä kävi, kun sä kokeilit. Joo. Et todellakaan miettinyt liikaa siellä katseiden alla. Yksinkertaisesti sen vuoksi, koska sun aivotoiminta katosi.
No kolme. Usko jo Rinkeli, että et voi mennä tässä ohjeiden mukaisesti ja kirjoittaa esitykseen ainoastaan avainsanoja. Ei toimi sulla. Koska muuten sun esityksen sisältö koostuu viidestä sanasta. Siis viisi sanaa kymmeneen minuuttiin.
Jep neljä. Rinkeli, muista himmentää tilan etuvalot. Punainen pää ei välttämättä erotu silloin yhtä hyvin.
Juu viis. ”Älä välitä virheistä” on ehkä kaikkien aikojen huonoin huikkaus sulle Rinkeli. Koska kyllähän sä joka tapauksessa välität – vatvot ja vaikeroit jälkeenpäin. Kannattaisi sen sijaan mieluummin järjestää esitelmän jälkeen ihan oma aika vatvomiselle. Niin voisit sitten olla helpottunut.
Ah kuus. Rinkeli, sun toivomaa katseenkestävyyttä ei saavuteta paitavalinnalla. Sä voit olla katseenkestävä siellä edessä vaikka jätesäkissä, jos sulla on yllä tyyneys ja rauha. Toisin sanoen sua on aika ikävä katsoa. Hermostuminen ei oikein pue sua.
Viel seiska. Jos sä Rinkeli vaan pystyisit puhua kuin kotona. Olisi aika eläväinen esitelmä. Ehkä joku päivä vielä nähdään muuallakin kuin kotiolosuhteissa, miten innostus ajaa sun puhetta. Sellainen lattiasta katon kautta seinään sinkoileva Rinkeli.
Joo elikkä tota noin siis. Äiti sanoi joskus, että kyllä se esiintymisjännitys on jo jonkin verran helpottanut hänellä itsellään. Eli jos nyt arvioin vähän yläkanttiin, niin ainakin sellainen viistoista vuotta vielä mulla itselläni. Sitten helpottaa. Vähän. Kai.
Siten taidan mä mennä tiistain kandiesitelmän tutulla luen-paperista-niin-että-kuulostaa-että-puhun-taktiikalla.
Tiedän, että koko kehon hervotonta tärinää ja hallitsemattomuutta, sisällä suihkuavaa adrenaliiniryöppyä ja niiden kaikkien aiheuttamaa paniikkia on tosi vaikea ymmärtää, jos ei itse ole koskaan kokenut sellaista. Sen vuoksi mä kerroin tämän jutun.
Elina Heidi Rinkeli 
Kuulostaa erittäin tutulta! Vaikka näyttelemistä harrastinkin usean vuoden ei esiintymisjännitys ole edelleenkään mihinkään kadonnut. Ennen esitystä aina hermoilin ja joskus unohtelin sanojakin. Mutta onneksi aina selvisin. En tiedä sainko rohkeutta tosta näyttelimisestä, mutta kyllä mä vaa siitä nautin. Mutta edelleen jännittää kaikki tilaisuudet missä täytyy pitää esitelmää tai olla yleisön edessä. Kouluaikoina juuri nuo oppariesitelmät eivät tosiaan olleet mun juttu. Naama punasena ja kädet täristen änkytin moneen kertaan ne samat asiat. Ja viime vuonna kun piti pitää puhe päiväkodin kevätjuhlissa. Voi hyvää päivää vaan. En ehkä halua muistella sitä 😀 Yksin et siis tämän asian kanssa ole! Ja tsemppiä kandiseminaariin!
TykkääTykkää
Jep hei kuulostaa niin tutulta toi punainen naama ja tärräävät kädet. Ai että mä inhoan olla katseiden alla. 😀 Mutta tosi jännä toi sun näyttelemistausta. Mulla on meinaa vähän sama. En koskaan nuorempana jännittänyt samalla tavoin baletin näytöksiä tai muitakaan tanssijuttuja. Ehkä se on se puhuminen, joka on niin hankalaa mulle. 😀
TykkääTykkää
Et todellakaan ole yksin. Meillä Jyväskylässä on sellainen esiintymisjännityksestä kärsiville suunnattu kurssi, ja se on joka vuosi täynnä. Itse en ehkä ihan sieltä pahimmasta päästä jännittäjiä ole, paitsi silloin kun pitää puhua englantia. Se on jotenkin aina tosi pelottavaa. Enkä mä nyt suomeksikaan esiintyessä mitenkään nauti siitä tilanteesta, mutta tosiaan tiedän, että monilla jännitys on vielä suurempaa (ja monilla sitten vastaavasti vähäisempää).
Tsemppiä kandin esittämiseen, ja ennen kaikkea hurjasti onnea uusimpien kuulumisen johdosta!
TykkääTykkää
Ah, sopisi munkin lukuvuosisuunnitelmaan tuollainen kurssi. 😀 Tosin veikkaan, että mun täytyy vain tehdä tää työ pään sisällä itse ja hankkia myös vain sitkeästi kokemusta esiintymisestä. Koska en mä tällainen halua olla. Tuo englanniksi esitelmän pitäminen on myös mulle sellainen ihan paniikkia tuottava ajatus. Itse asiassa just vitsailin, että mun maisteriopinnot ja valmistuminen jää varmaan just niistä kiinni, haha.
Hei kiitti paljon, Suvi! 🙂
TykkääTykkää