Saattaahan se vaatia.

Yks, kaks – no neljäkin vuotta.

Tuhat ja yksi kahvikupposta.

Vähintään kymmensormisen luvun henkevämpiä hetkiä.

Muutaman mieleenpainuvan muiston matkaeväänä mutusteltavaksi.

Ehkä varovaisen alun, mutta ehdottoman noususuhdanteisen suhteen.

Tekoja ja tunteita, tärkeimpänä kai kuitenkin tarkoitettuja sanoja.

Kaikki yllä ynnättynä yhteen. Niin sen verran aikaa.

Tämä tällainen epäröimätön ystävyys.

Ja jos joku jaksaa sen verran aikaa odottaa, nähdä kahvikupposten eteen vaivaa ja yhteyttä hoivaamalla ylläpitää, kumpuaa varaukseton nauru kerta kerralta aidommin. Niin yhteen ääneen aina vain makeammin.

Varaukseton ystävyys ei ole mulle itsestäänselvyys. On suhteellisen helppo luoda tuttuja, melkeinpä tuosta vain kaverisuhteitakin, mutta koen ystävyyteen sisältyvän täyden luottamuksen olevan osin työnkin takana. Ystävyys tarkoittaa itselleni suuresti pysyvyyttä, eikä sellaista pysty osoittamaan välttämättä muilla keinoin kuin ajalla ja aina vain toistaan seuraavilla – molemminpuolisilla – yhteydenotoilla. 

Ihan kaiken uskalluksen, heittäytymisen ja itsestään antamisen arvoista lopulta, elämän siisteimpiä asioita.

Terveisin ylpeä kaaso.