Valvoin yön – edellisenkin. Juoksin aamulla tenttiin. Sain arvosanaksi viisi. Ja itselleni vain tokaisin: no niin pitikin.
Ja jälkeenpäin olen anteeksi itseltäni pyydellyt, kuinka nyt sillä tavoin taas itselleni tokaisin.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen lähinnä valvonut ja vaatinut. Valehtelematta olen itselleni kertonut läpipääsyn riittävän. Vaan siltikin kuullut aina lopulta tokaisijan: viittä vähemmällä tuskin olet riittävä. Tokaisijan kanssa olen väitellyt, yön unettomina tunteita sen teilannut ja aamulla taas vajavaisia vastauksiani hävennyt. Viisi on merkinnyt vain uutta lähtötasoa ja suurempaa pettymystä epäonnistumisista.
Niinpä niin, vai niin pitikin. Monista karvoistani olen irti päässyt, mutta tämä nimenomainen on määrätyssä ympäristössä suhteellisen haastava; kun ainoa palaute on yksi numero, se hirvitys alkaa saada suuria mittasuhteita. Pienellä palautteella varustettu kaksi voisi olla sanatonta neljää kannustavampi. Ja lopulta pystyn hyvinkin ymmärtämään, miksi yksi numero rekisterissä koko kurssiin laitetusta ajasta – saati innostuksesta – kirvoittaa kyyneleet silmissä. Arvosana on aika raaka.
Mutta kun itsellesihän sinä tätä näin vain. Niinpä niin. Koetan kasvattaa ja ruokkia itseäni yksin näillä näin niin järkevästi kuin mahdollista. Joskus oman tieto- ja osaamistason hahmottaminen on näillä eväillä hienoisen haastavaa.
Ja kaiken suorittamisen ja arvosanaviidakoinnin keskellä tuppaan itselleni turhautuneena huutamaan: antaisinpa itseni olla vain innostunut tästä kaikesta mielettömästä tiedosta.
Elina Heidi Rinkeli 
Meissä on niin paljon samaa tän asian suhteen. Ammattikorkeakouluaikoina osasin olla jo hieman armollisempi itselleni ja välillä jopa hyväksyin sen, ettei aina sitä vitosta tarvitse saada. Lukioaikoina kyseinen ei olisi tullut kuulookaan. Silloin kelpasi vain ne ysit tai kympit. Ja näin jälkikäteen ajateltuna ei niillä numeroilla tosiaan ole tehnyt mitään, sillä tiedolla enemmänkin. Eli se täytyisi muistaa että se uuden oppiminen olisi se tärkein asia, ei se numero. Nykyään sitä osaa työelämässä jo olla vähän armollisempi itseään kohtaan, mutta siltikin siinä on edelleen opeteltavaa vaikka kuinka. Voi kuinka säkin muistaisit välillä vähän hellittää ja laittaa sen suorittajan taka-alalle. Vähempikin riittää ettet vaan uuvuta itseäsi.
TykkääTykkää