Rinkelistä

Ihastuin kai pienenä ihmisenä sanoihin luettuani ensimmäistä kertaa itse kokonaisen kirjoitetun teoksen. Luultavasti näin jonkinlaista taidetta kummitädiltä saadussa lehtisessä, joka kertoi maalaislehmistä ja ehkä jotakin Valion maidostakin. Navetan hajuun tottuneena sivuutin tietoiskut vasikoista – vielä tänä päivänäkin sellainen tuttu juttu tuppaa kyllästyttämään minua nopsasti. Sen sijaan tahdoin tietää lisää sanojen asettelusta. Kirjoittamisesta.

Kirjoittaminen on aika usein itseluottamushommaa. Sen vuoksi minulla onkin lähinnä tiivis viha-rakkaus-suhde siihen. Jos oman ajatusryöpyn pään sisältä ulos saattamiseen ei itse usko, voi olla sangen haastavaa liittää sanoihin muuta kuin tavallisia merkityksiä. Kun minua nimenomaan kiehtoo sanoilla tunteiden, ajatusten ja mielen sisäisten sykeröiden ilmaiseminen; sattuessani sellaisessa onnistumaan maailma tuntuu avautuvan aina aivan uudella tavalla.

Harvoin sitä saavuttaa yhtä vahvaa mielihyvän tunnetta.

Vasta kahdenkymmenen paremmalla – kyllä, mitä vanhempi, sitä viisaampi ja sitä iisimpi elämä – puolella olen ymmärtänyt, kuinka aivan jokaisella taitoihin katsomatta on oikeus nauttia itsensä ilmaisemisesta kirjoittamalla ja myös miltei velvollisuus arvostaa omia tuotoksia. Ajatustyön tuloksena olen sen todennut; niin minullakin.

Minä ajattelen, että kirjoittamisen itseisarvo ei ole niinkään tekstin oikeellisuus tai nerokkuus, vaan ennemminkin se, mitä tekstin luoja prosessista saa. Ajatus tuntuu ihanalta, sillä samalla se paijaa hellästi sisäistä itsekriitikkoani.

”Tää ei välttämättä ole blogi. Tää on mun muistivihkonen, jotta en unohtaisi sitä, mitä mä näen ja koen. Tää on mun puklauspussi. Nätimmin luovuuden pyörre. Jonka mukaan voi hypätä ja johon voi tyhjentää. Ajatuksia. Sillä juuri sellaisten jakamisen tarpeesta tää on syntynyt.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s