ajatuksia · rakkaus · vähän runoo

Pörröhiuksi.

Jäi myräkästä hiukset pörröön
vuosiksi.

Kukin tahtoi asettua.

Mutta aina vain
oli kuin laivan kannella.

Hiuspörrön pyöritti viima ensimmäisenä.

Sekaisin.

Ja paha,
kun pörröpäänä palasi myräkkään mieli.

Yksi päivä yksi silitti
yhdeksän vuoden ajan eikä edes pörröä.
Silti niin silisi.

52126878_385852902247760_8605745650811797504_n.jpg

Mitäpä maailman tärkein ei silottaisi,
vaikka ei tarkoituksellisesti olisi kuin olemassa toiselle.

ajatuksia · vähän runoo

Sydän sanoiksi.

Kuka pukisi sydämeni sanoiksi.
Ken antaisi äänen pakahdukselleni.

Jos en minä.

Tämä äänne on toiveeni,
pienen pieneni.
Kuule se tietäen ja hellien.

Joskus sen vielä annan.

Sillä olen universumilta vastausta vailla.

51236111_2190065591015394_370290132978237440_n.jpg

Sano se ääneen, sano se ääneen. Kuinka kukaan voi kuulematta vastata toiveeseen.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu

Kelle mä happinaamaria.

Ehdotelma elämän tarkoituksesta:

löytää idea ajatuksesta

ensin happinaamari itselle – vasta sitten vieruskaverille.

Eli.

Pohtia itsensä yli omista haasteista, jotta voi rajoitteitta olla se, joka oikeasti on.

Koska sitten voi olla joku jollekin toiselle. Ja koska sitten on todella annettavaa itsestä jollekin toiselle.

blogi198.jpg

Sattui tämä mieleen, kun mietin silminnähden hukassa olevia ihmisiä. Sattui ihan oikeasti mieleen, kun mietin omia vuosiani hukassa. Rajoitteita ei kai kutsuttaisi rajoitteiksi, jos ne niskassa voisi löytää perille. Edes sinne, missä itse on.

Joku ei osaa elää jalanjälkiensä kanssa, ne seuraavat aina vain. Toinen ei huomaa pysähtyä, vaikka suoritus on suoritettu aikoja, aikoja sitten. Varmasti joku jossakin pitää niin tiukasti kiinni uskomuksesta, että elää elämää kahden sijaan yhdellä vapaalla kädellä. Omat haasteensa kullakin eläjällä.

Mutta jospa selän taakse jäävien jälkien kanssa osaisikin elää. Sopisiko viereen toinen pari jalkoja helpommin? Jospa kilometrivauhti tippuisi kahteenkymppiin itsetutkiskelulla. Pysyisikö useampi kaveri ja unelma menossa mukana? Jospa aina olisi kaksi kättä vapaana. Mitä kaikkea niillä voisikaan pidellä?

aamuajatukset · itsetutkiskelu

Heitettävä hernepussi.

Oisinpa monien kilojen riisisäkki enkä heitettävä hernepussi.
Määräisinpä oman paino(arvo)ni väärissä käsissä.
Vuotaisinpa vasta itse itseeni reiän iskettyäni.
Valitsisinpa mätkähtää ohi kopin.

Elämä on yhtä hernepussien heittelyä. Omissa käsissä käy kaikenlaista ja välillä sitä käy itse kaikenlaissa käsissä. Toisinaan mätkähtää ja vuotaa. Elämää, vain sanotaan ja koppailu jatkuu. Tuskin kellekään sattuu loputtomien koppien sarjaa – kivoissa käsissä ainakaan. On hetkiä, kun herneitä on omassa pussissa vähemmän. Toisinaan niitä olisi muillekin jakaa.

Hernepussina oloa, sitä se elämä paljon teettää. Ihmisiltä kohtaa kaikenlaista kohtelua, kuulee kaikenlaisia sanoja ja eteen sattuu kaikenlaisia tapahtumia. Joskus toivoin olevani ennemminkin riisisäkki, jotta sellainen kaikenlainen ei olisi mahdollista. Koska vuosin omia herneitäni hirveän helposti. Sitten oli pussista takkiin kaikki tyhjää.

50077667_2325132297710772_2668345756598927360_n.jpg

Iso oppi on ollut jättää asioita matkanvarrelle. Sillä yhtä aikaa kun vuosin herneitä, keräsin itseeni sen kaiken tunteiden ja tapahtumien sekamelskan. Eikä oma taakkani tosiaan enää ollut kaukana riisisäkin painosta.

Nykyisin jos vuotaa niin vuotaa. Herneitä ja tunteita ja tapahtuneita asioita jää reitin varrelle, vaan matkapa jatkuu. On turha kantaa omassa pussissa sen enempää pettymyksiä, hämmennystä, surua tai kaunaa.

ajatuksia · itsensä kuuntelu · itsetutkiskelu · vähän runoo

Intuition vuosi.

Lähti liuta toiveita matkaan.
Ei taivaalle tai tuulen mukaan,
nimittäin alitajuntaan.
Sen sopukoihin kutittelemaan.

Ylös lähetettäväksi silti säästin:
oispa intuitio vuoteni herra.
Ohjaisi vainun perässä
kaidalle tielle
järjen mahdottomasta viidakosta.

blogi196

Mulle uusi vuosi ei tuonut suuria tavoitteita tai täytettäviä lupauksia. Toiveita on, kuten vuoden jokainen päivä – ja ehkä pohdiskelin niitä tavallista enemmän uuden vuoden alkumetreillä. Edellisinä tammikuisina aamuina mä olen ristinyt alkamaisillaan olevia vuosia muun muassa pysähtymisen, kasvun ja onnellisuuden vuosiksi. Tällä kertaa tahtoisin, että vuoteen 2019 kietoutuisi vahvasti intuitio ja itsensä kuuntelu.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Vaatiiko elämä keneltä harjoitusta.

Osasiko alkujaan puu
huojua tuulen tahtiin.

Tiesikö keltasirkku
mollin ja duurin
ennen ensilentoa.

Taitaako jäniksistä pienin
heti turkin vaihdon taidon.

Miksi taivaanranta
maalautuu aina vain kauniimmaksi.
Onnistuiko aurinko näin
ensiyrittämällä.

Vaatiiko eläminen keneltä harjoitusta.

blogi195.jpg

Ainakin Elinalta. Vaatii harjoitusta. Mikä niin. Eläminen. Että osaa ottaa termospullon mukaan. Kutsua kylään. Leipoa omaan kotiin laskiaisen ja pystyttää pääsiäisen.

ajatuksia · syvällistä

Ensi vuonna annan maailman olla.

Ensi vuonna annan maailman enemmän olla.

Ihminen puhuu mitä puhuu.
Toimintatapa johtaa mihin johtaa.
Arvomaailma kohtaa jos kohtaa.

Osapuoli luulee mitä luulee.
Kukin kuulee jos kuulee.
Kahden välillä tuulee minkä tuulee.

blogi193.jpg

Kun kaikkeen ei voi vaikuttaa. Jos vuoria suurempaa voisi omalla olemisella siirtää, olisi jokin näihin vuosiin mennessä jo liikahtanut. On ollut haikeaa luopua ajatuksesta, että oma toiminta toisia kohtaan heijastuu toisesta takaisin tarkoitusperiltään vähintään yhtä hyvänä. Hyvä ruokkii hyvää, mutta hyvä ruokkii myös täysin päinvastaista, yksipuolista hyötymistä ja huolta.

Maailma on perustuksiltaan sitten kuitenkin suhteellisen muuttumaton. Onko olemassa leveydeltään sellaista hymyä, joka muuttaisi toisen sisällä jotakin. Tuskin, vaikka ennen minä olin varma. Onko turha pinnistää, jos jo yrittää. Kokemus sanoisi kyllä. Niin moni asia maailmassa on mitä on. Joskus se on äärettömän epäoikeudenmukaista tai kaikin tavoin väärää, mutta onneksi toisinaan myös oikein hyvää.

Ensi vuonna annan maailman enemmän olla. Ja itseni levätä hyväksymällä. On mitä on -lausahdus on ensi vuoden vapauttavin virke.