aamuajatukset · itsetutkiskelu

Heitettävä hernepussi.

Oisinpa monien kilojen riisisäkki enkä heitettävä hernepussi.
Määräisinpä oman paino(arvo)ni väärissä käsissä.
Vuotaisinpa vasta itse itseeni reiän iskettyäni.
Valitsisinpa mätkähtää ohi kopin.

Elämä on yhtä hernepussien heittelyä. Omissa käsissä käy kaikenlaista ja välillä sitä käy itse kaikenlaissa käsissä. Toisinaan mätkähtää ja vuotaa. Elämää, vain sanotaan ja koppailu jatkuu. Tuskin kellekään sattuu loputtomien koppien sarjaa – kivoissa käsissä ainakaan. On hetkiä, kun herneitä on omassa pussissa vähemmän. Toisinaan niitä olisi muillekin jakaa.

Hernepussina oloa, sitä se elämä paljon teettää. Ihmisiltä kohtaa kaikenlaista kohtelua, kuulee kaikenlaisia sanoja ja eteen sattuu kaikenlaisia tapahtumia. Joskus toivoin olevani ennemminkin riisisäkki, jotta sellainen kaikenlainen ei olisi mahdollista. Koska vuosin omia herneitäni hirveän helposti. Sitten oli pussista takkiin kaikki tyhjää.

50077667_2325132297710772_2668345756598927360_n.jpg

Iso oppi on ollut jättää asioita matkanvarrelle. Sillä yhtä aikaa kun vuosin herneitä, keräsin itseeni sen kaiken tunteiden ja tapahtumien sekamelskan. Eikä oma taakkani tosiaan enää ollut kaukana riisisäkin painosta.

Nykyisin jos vuotaa niin vuotaa. Herneitä ja tunteita ja tapahtuneita asioita jää reitin varrelle, vaan matkapa jatkuu. On turha kantaa omassa pussissa sen enempää pettymyksiä, hämmennystä, surua tai kaunaa.

ajatuksia · itsensä kuuntelu · itsetutkiskelu · vähän runoo

Intuition vuosi.

Lähti liuta toiveita matkaan.
Ei taivaalle tai tuulen mukaan,
nimittäin alitajuntaan.
Sen sopukoihin kutittelemaan.

Ylös lähetettäväksi silti säästin:
oispa intuitio vuoteni herra.
Ohjaisi vainun perässä
kaidalle tielle
järjen mahdottomasta viidakosta.

blogi196

Mulle uusi vuosi ei tuonut suuria tavoitteita tai täytettäviä lupauksia. Toiveita on, kuten vuoden jokainen päivä – ja ehkä pohdiskelin niitä tavallista enemmän uuden vuoden alkumetreillä. Edellisinä tammikuisina aamuina mä olen ristinyt alkamaisillaan olevia vuosia muun muassa pysähtymisen, kasvun ja onnellisuuden vuosiksi. Tällä kertaa tahtoisin, että vuoteen 2019 kietoutuisi vahvasti intuitio ja itsensä kuuntelu.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Vaatiiko elämä keneltä harjoitusta.

Osasiko alkujaan puu
huojua tuulen tahtiin.

Tiesikö keltasirkku
mollin ja duurin
ennen ensilentoa.

Taitaako jäniksistä pienin
heti turkin vaihdon taidon.

Miksi taivaanranta
maalautuu aina vain kauniimmaksi.
Onnistuiko aurinko näin
ensiyrittämällä.

Vaatiiko eläminen keneltä harjoitusta.

blogi195.jpg

Ainakin Elinalta. Vaatii harjoitusta. Mikä niin. Eläminen. Että osaa ottaa termospullon mukaan. Kutsua kylään. Leipoa omaan kotiin laskiaisen ja pystyttää pääsiäisen.

ajatuksia · syvällistä

Ensi vuonna annan maailman olla.

Ensi vuonna annan maailman enemmän olla.

Ihminen puhuu mitä puhuu.
Toimintatapa johtaa mihin johtaa.
Arvomaailma kohtaa jos kohtaa.

Osapuoli luulee mitä luulee.
Kukin kuulee jos kuulee.
Kahden välillä tuulee minkä tuulee.

blogi193.jpg

Kun kaikkeen ei voi vaikuttaa. Jos vuoria suurempaa voisi omalla olemisella siirtää, olisi jokin näihin vuosiin mennessä jo liikahtanut. On ollut haikeaa luopua ajatuksesta, että oma toiminta toisia kohtaan heijastuu toisesta takaisin tarkoitusperiltään vähintään yhtä hyvänä. Hyvä ruokkii hyvää, mutta hyvä ruokkii myös täysin päinvastaista, yksipuolista hyötymistä ja huolta.

Maailma on perustuksiltaan sitten kuitenkin suhteellisen muuttumaton. Onko olemassa leveydeltään sellaista hymyä, joka muuttaisi toisen sisällä jotakin. Tuskin, vaikka ennen minä olin varma. Onko turha pinnistää, jos jo yrittää. Kokemus sanoisi kyllä. Niin moni asia maailmassa on mitä on. Joskus se on äärettömän epäoikeudenmukaista tai kaikin tavoin väärää, mutta onneksi toisinaan myös oikein hyvää.

Ensi vuonna annan maailman enemmän olla. Ja itseni levätä hyväksymällä. On mitä on -lausahdus on ensi vuoden vapauttavin virke.

aamuajatukset · haaveet · itsetutkiskelu

Iltasatu varpailla käväisystä.

Kuinka tärkeää on käväistä välillä varpailla, aloitin iltasadun itselleni. Kahmaista mukaan tähtiainesta; juuri sitä hienojakoisinta. Heittää sitä ilmaan ja hetken verran ehtiä tanssahdella sen alla. Koska niin tehdään haaveista aikeita, jatkoin tarinaa, kosketetaan ekakertaa konkretiaa. Hetkeä myöhemmin hetki tanssiaskelille on kuitenkin liian myöhäinen. Tällä iltasadulla ei totisesti kannusteta odottamaan, itsekseni myhäilin.

Kerran käväisy on vielä tuokio ja tuokio pian askel, iltasatua eteenpäin kuljetin. Varpailla otetusta askeleesta on jokainen haaveperäinen matka alkanut. Ei epäilystä, etteikö se olisi sekoitus tasapainoilua, rohkaistumista ja hallitsemattomuuden rajamailla häilyvää huojuntaa. Sitähän se on, itsekin totesin. Jokainen maailmaan mahtuva varmuus on koottu lukuisista epäröinneistä ja erävoitoista.

Ja voittoja varpailla, iltasadulla itseäni muistutin. Saavutetaan niitä helpommin toinen käsi korkealla unelmissa kuin kantapäät varmasti maankamaralla. Siksi tutinan tulisi olla puolivoittoa eikä merkki liian vaativasta. Tuskin kukaan on aikaansaanut pelkällä järjellä ja varmuudella – silmiä sellaisella saanut ainakaan tuikkimaan.

Tällä iltasadulla silmät täyteen tähtiainesta, sitä kaikkein hienojakoisinta.

blogi194.jpg

ajatuksia · itsetutkiskelu

Hymykuoppa täytettiin.

Sillä hymykuoppa täytettiin.

Kertoi hän, jonka kurkusta takaisin alas vasta rohjennut innostus väkisin lapioitiin.

Sillä kasvu kolmannekseen litistettiin.

Kertoi hän, jonka varresta huolella kasvatettu ja kaikkein rohkein pala lohkaistiin.

Sillä vasta tulevat edellisiin ynnättiin.

Kertoi hän, jonka elämäkerrasta kertomisen arvoisen ulkopuolelle jälleen yksi luku jätettiin.

48391898_385801685505545_1636801715699187712_n.jpg

Eniten tuntuu asiat, joihin itsestään on jotain antanut. Koska vaikka kolhaisu osuisi vain asioihin eikä henkilökohtaiseen, tuntuu se raapaisevan silti omaa pintaa. On vaikea tehdä hyvin ilman oman käden kosketusta. Hyvä on usein antaumusta, vaikka olisikin kaukana antautumisesta. Kokemuksista oppinut hoitaisi seuraavat ehkä keskinkertaisemmin mahdollisimman kaukana itsestä. Tarvitaan siksi väliin hetki kertomaan, mihin suuntaan kulkee tästä osasta identiteetti.

aamuajatukset · elämä · itsetutkiskelu

Kippis kakskytkuus.

Kääntyi kakskytviisi saman kymmenluvun kuudeksi. Mikään ei muuttunut paitsi aika kaikki.

Kakskytkuusvuotias tarkastaa rajansa tarkemmin. Että tästä lähtee ja tähän päättyy sietokyky, jos kohtelu on kuin pyöreä nolla. On rajat täyteen mittaan ja täysin omaan elämään. Ja käsikirja kans jaksamisesta aina elämän rajallisuuden pohdintaan.

Kakskytkuusvuotias mielii mielekkyyttä yhä enempi. Tahtoo nuuskia tuulia, sulkea ovia, avata uusia. Kumminkin, useammin ottaa oikeasti askelia kuin jää kiinni valmiiksi sulle kuivattuun tahmaan. Mitä mielekkyyteen tulee; keskinkertaisuus on kirosana eikä kiire-eteneminen ole enää ykkösjuttu.

Luoja, kun kakskytkuusvuotias haluaa luoda. Saada aikaan pesukoneen selkokielisen käsikirjan tai pöytälaatikon sisällöstä nivoksen. Sama se, kunhan ikioman ja mahdollisimman konkreettisen. Jättää jälkiä vasta sataneeseen nietokseen.

48409054_320028925507138_3147401499647148032_n

Kakskytkuusvuotias toteaa kliseet tosiksi kerta toisensa jälkeen. Liian kilttiin osuu turhan moni hitti. Keskusteluyhteys on kuin vaihdekeppi. Jokainen ihmissuhde vaatii työtä. Työ on työtä. Mutta suurinta on rakkausjutut. Arvostusta alkaa nauttia suorat sanat ja suku. Eikä carpe diem ole enää yhtä öklö.

Kakskytkuusvuotias alkaa taistella huokaisuja vastaan. Koska elämässä alkaa toistua samanlaiset jutut. Että tämäkin oli tällainen, hänkin oli heidänlainen. Lepsulla otteella alkaa helposti syntyä virheellisiä syy-yhteyksiä ja tapahtumien selityksiä ja kyynisiä ajatusmalleja.

Kakskytkuusvuotias alkaa ymmärtää, mitä tarkoittaa ’ettei vaan jäis harmittaa’. Harkinta-aika ajatuksen ja toteutuksen välillä supistuu. Hullut haaveet muuttuu haaveiksi ja ehkä seuraavan vuoden kuluessa suunnitelmiksi.