ajatuksia · tulevaisuus · vähän runoo

Odotan.

Päässä
ajatukseni on aita
jonka takana
odotan
odotan
odotan.

En haavekuvia,
en vuosien ajatuksia.
Odotan
odotan
odotan
tapahtuvaa.

Tuuli vinguttaa
aidan saranaa.
Tahtoisin haaveiden
ilakointiin mukaan.
Ulkopuolella vain
odotan
odotan
odotan

uskaltamatta odottaa.

blogi225.jpg

Odotus on maailman ihaninta aikaa. Odotus on maailman vaikeinta aikaa. Miksi kukaan ei kertonut, että odottaa voi väärin ja väärää. Että voi odottaa ja odottaa ilman uskallusta oikeasti odottaa. Odotan tapahtuvaa, jonka ovea en rohkene odottaessani edes raottaa. Koska pelkään joutuvani ikuisesti odottamaan.

tulevaisuus · vähän runoo

Kappale kirjaani.

Saatoin kirjoittaa jo sivuni,
menneellä vahvistaa kohtaloni,
sadannella rivillä totesin.

Takakantta öisin kokosin,
viimeistä painosta salaa pelkäsin:
ei kannesta kanteen liian aikaisin.

Vaan joku kappaleen kirjaani päätti lisätä
sinusta, pieni ihmeeni.

blogi223.jpg

aamuajatukset · itsetutkiskelu · tulevaisuus · vähän runoo

Vielä punaiseen vaahteranlehteen.

Minä luotan yön väistyvän
ja sateen kastelevan.

Minä luotan pisaran
eksyvän vielä huulilleni.

Minä luotan lammikoiden
laskevan omia reittejään.

Minä luotan kumisaappaisiin
yhtä paljon kuin sinuun.

Sellaisina päivinä minä luotan
syksyn alkavaan synkkyyteen.

Miksi en punaiseen vaahteranlehteen
tai lapin kuultuun ruskaan.

blogi222

Miksi helpointa on luottaa värisyttävään ja ravisuttavaan? Kuinka luottaminen liittyy tähän hetkeen heräämiseen – liittyykö lainkaan? Miksi taistelen luottaakseni vielä saapuvaan tulevaisuuden kajoon?

ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Pieleen menevien asioiden viidakossa.

En ajatustakaan minä
kaukaisuudelle.

En haikaillut minä
taivaalle.

En sijaa antanut minä
taittamattomalle välimatkalle.

Kirkkaimmasta
tein minä rakkaimman
omani poimimalla.

blogi219.jpg

Kutsutaanko sitä kylmähermoisuudeksi? Että pystyy olla antamatta ajatuksissaan sijaa mahdottomille ajatuksille kaiken maailman mahdottomuuksista. Että tässä pieleen menevien asioiden viidakossa, jossa jokainen tietämättään tai ei tallustelee, pystyy liaaneista huolimatta nappaamaan ihkaoikeita mahdollisuuksia. Näkemään kaiken kasvuston keskellä poimittavaa.
Vai tarvitaanko siihen sittenkin ainoastaan lämmin mieli? Suuntavaiston sijaan sisäinen ääni?