ajatuksia · oma elämä · onnellisuus

Niin katsoin, koska tahdoin.

Kuin minä sinä päivänä katsoin sinua;
niin katsoin, koska tahdoin – tahdoin kaiken, mitä sinussa katsoin.

Vaikka kuinka elämässä kuuntelisi tunnetta, intuitiota tai järkeä, on valintoja tehtävä. Ja vaikka kuinka me ja tämä meidän olisi ydin, elämään mahtuu useampia satelliitteja. Ja vaikka ydin olisi yhteenynnättynä enemmän kuin kaikki satelliitit yhteensä, lähettävät satelliitit silti signaaleja ytimeen.

Siksi ohjenuora ei ole vain sinulle ja meille, ytimelle, vaan myös kaikille niille valinnoille, jotka satelliittien tavoin vaikuttavat tärkeimpään. Jospa vain tämän meidän kokonaisuutemme ja kaikkeutemme voisi satelliitteja myöden rakentaa ajatukselle niin katsoin, koska tahdoin – tahdoin kaiken, mitä katsoin. Perustui tahto sitten tilanteesta ja vallinnan luonteesta riippuen järkeen, tunteeseen tai intuitioon. Kunpa pystyisin, kunpa löytäisin rohkeutta, tehdä valinnat tuo ohjenuora kainalossa.

Sillä jos merkityksellistä, onnellistakin, elämää hamuaa, on kai jokaista valintaa pystyttävä tahtoa ja katsoa kuin minä sinä päivänä sinua. En ole tyytynyt sinuun, olen tahtonut sinut. Miksi tyytyisin satelliitteihin, jotka signaaleiltaan ovat vain keskinkertaisia, vain puoliksi tahdottuja ja katsottuja.

Elina  (16).jpg

rakkaus

Riittävä kiitos.

Hän avasi maailman kannen toiselle sanoin: tämä nousee ilman kiitosta. Hän ponnisteli kunnes toinen kylpi valossa ja antoi itsensä häikäistyä toisesta heijastuvista säteistä. Korvani kuulevat vain vapautesi, kuulen vapautesi nauruna, hän toista muistutti.

En tahdo olla maailmasi, tahdon vain mahdollistaa sen kanssasi, hän sormi toisen huulilla saneli. Hän kaikella tällä tarkoitti: rakkaus rinnassa kun tekee ja toimii, riittävä kiitos on rakastaminen takaisin.

untitled-1001 (1).jpg

rakkaus

Yllämme vain rakkaus.

11.8.2018 seisoimme läheisten edessä yllämme vain

se, jonka löysimme kahdeksan vuotta sitten,
se, joka säilyi läpi tummat vuodet, auttoi ehkä niistä yli,
se, jota kaikilla voimavaroillamme olemme vaalineet,
se, jota ilman elämää sattuu ajatella,
se, jota ilman ainakin minä vain tyhjillä purjeilla ajelehtisin.

untitled-5324.jpg

Pohjimmiltaan erilaisuuksien alla tässä on kaksi niin samankaltaista ihmistä kuin kuvitella kukaan saattaa. Olen rouvana käsipuolessasi, rakkaana sydämessäsi, parhaana ystävänä vierelläsi ja sielunkumppanina syvemmällä. Ei purjeissani ole tuulta ilman sinua. Tahdon purjehtia kanssasi.

aamuajatukset · elämänasenne · oivallukset · onnellisuus · vähän runoo

Missä viipyy säteeni.

Laiturilla kuun kajossa
pelottaa,
aamu odotuttaa.

Myöhemmin kuin tahtoisi,
aikaisemmin eilistä,
varpaat vedessä tässä hetkessä.

Liplatus, viserrys.
Missä viipyy säteeni.
Ensimmäinen alkaen aamusta.

Nousee.
Nouseeko.
Nousee, jos nousee.
Tai ei nouse.

Ihminen itse tekee elämässä valinnan, mitä ja kuinka odottaa ja kohtaa.

IMG_20180701_114701.jpg

Elämä on suurelta osin odottamista; kotiinlähtöä, vapaapäivää, suurta tapahtumaa tai vaikka ihmettä voi odottaa. Aika usein odottaa saa kauemmin kuin tahtoisi. Aika usein odotus tuntuu edellistä pidemmältä, joskus kohtuuttoman pitkältä. Kun jokin odotuttaa, se helposti myös irrottaa kuluvasta hetkestä. Ja vaikka kosketus nykyhetkeen helpottaisi, varpaiden dippaus veteen tai pieni nipistys, lienee hyvän elämän kannalta tärkeintä se, kuinka odottaa ja kohtaa odotuksen; uskooko, että tapahtuu, kyseleekö, tapahtuuko, toteaako, että tapahtuu jos tapahtuu vai päättääkö, ettei kuitenkaan tapahdu.

Sillä joka tapauksessa ihminen kuitenkin odottaa.

aamuajatukset · aitous · elämänasenne · itsetutkiskelu · vähän runoo

Rinkeli.

Ja tää olis tää.
Jokaisen edessä ja joka säällä
tää ja vaan tää.

Ja joka hetki olis ihan tän elämää:
tää on tää,
vaikka joku tahtoisi enempää tai vähempää.

Olis tälle ihan unelmaa:
ihan vaan olemalla tää
sais jonkun tälleen kysymään
olisinks mäkin vaan mää.

Tää olis tää.
Vähän herkkää järkee,
pää joskus pilven pääl.
Ja vaikka tulis niskaan lehmää,
tää nyt olis tää.

blogi170.jpg

Sillä tää ajatteli pötkiä pitkälle.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oivallukset · oma elämä · tulevaisuus

Portaat päätöksistä.

Kasvua mulle on rohkaistua tekemään päätöksiä, jotka tuovat hyvää oloa. Sellaisiakin, joissa tuon hyvän olon hinta on samalla jonkin sellaisen menettäminen, josta ei tohtisi luopua. Uskallus luottaa siihen, että oma kokemus hyvästä olosta on riittävä perustelu itselleni tehdä valinta, ei ole ollut mulle itsestäänselvyys – ei ole sitä vieläkään. Mutta sellaisella ajatuksella edes leikittely saa aina aikaan päällimmäisenä yhden tunteen: hei tervetuloa sun hyvään elämään, Elina.

Kasvu merkitsee mulle siten myös vapautta. Kuin mä olisin juuri siipensä hoksannut lintunen. Oman elämän avautuminen kasvun myötä tapahtuu kai sitä hanakammin, mitä rohkeammin teen just mulle hyvältä tuntuvia päätöksiä. Kuin uusia ilmansuuntia, jonne liidellä, ilmaantuisi aina päätöksien seurauksena – saan suunnan per päätös. Vaikka lähteminen on usein vaikeinta ja vaatii rohkeaa asennetta, harvoin ilman jollakin tasolla tapahtuvaa lähtöä uutta, vapaata hyvää oloa voi saavuttaa.

37864387_1997324953613301_4208825172758626304_n.jpg

Ehkä mä olen aiemmin lähestynyt päätöksen tekoa näkökulmasta ”kunpa voisin tämän jälkeen huokaista paras päätös pitkään aikaan”. Ikävästihän se jättää paineen päätöksen onnistumisesta ja vastaavasti tuo pelon väärän tekemisestä. Lähiaikoina mä olen kuitenkin tutustunut uudenlaiseen näkökantaan: se oli parhaalta tuntuva päätös juuri sillä hetkellä. Eli oikea, joku uskalias voisi ajatusta jatkaa.

Mun lopputulema on viime päivinä ollut yksi ja sama. Elämä on liian lyhyt säästelläkseni päätöksien tekemistä. Ja koska elämän huipulle ei pääse kiipeämättä, mä tarvitsen päätöksistä sinne portaita.