aamuajatukset

Kuinka katsoa rinkeliä.

Katsos Rinkeliä.

Tästä näkyy
tällaisen edessä,
jotakin takanakin.
Niin tarkasti keskelle
rinkeliä.

Oliko paljonkin nonparelleja,
lainkaan kuorrutusta.
Siluettia,
muotoja, kolhuja.
Katsoitko oikeastaan rinkeliä.

blogi177.jpg

Ihminen tahtoo tulla nähdyksi. Ja kai jokainen ihminen on kuin rinkeli. Toinen toistaan katsoo helposti keskelle huutaen mä niin näen sut. Että mä niin näen susta, mitä on edessä ja takana. Että mitä hyökkää viistosta. Mutta miten oikeastaan kuuluu katsoa rinkeleitä, jotta oikeasti näkisi. Ei kai reiästä läpi maisemia. Kuinka kertoa, ettei rinkeleitä katsota keskeltä.

Ei ole kenenkään helppoa olla rinkeli ja tehdä toiselle nonparellit nähdyiksi.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Oman elämän pääroolissa.

Oman elämän sivuosaan,
kun roolitti itsensä verhon taa.
Kai tapahtui aivan alkujaan,
ennen pääroolin kirjoittamista.

Valokeila tarvitsi ääntä ja shokkivärikästä,
ei pienen äänen painoa tai hiljaista tulkintaa.

Kunpa olisi löytänyt piirteensä tehokeinona,
alusta asti varmana alustana näyttämön keskellä.

blogi176.jpg

On ihan hirveän rohkeaa seistä oman elämän valokeilassa, oman elämän pääroolissa. On ihan hirveän rohkeaa kertoa itselleen vain itsensä edessä, millainen elämä tästä on tulossa. Ja millaista elämää tässä ollaan tekemässä. On ihan hirveän rohkeaa kertoa, millaisen pääroolin tässä elämässä on aikeissa vetäistä.

On se ihan hirveän pelottavaa ja ponnistusta vaativaa. Mutta jos ei itsensä eteen pysty astua pääroolissa, sitä taitaa elää koko elämänsä puolittaisena sivuosassa.

aamuajatukset

Vain vähemmän väliä.

Kuule tänään näin

välitä vähemmän.
Anna asioiden levätä.
Lojuta pöydällä.
Valuta viemäristä.
Ota, anna ja
ole välikäsi ilman ajatuksia.
Välitä etiäpäin vähemmällä väliä.

Ohita, jos meinaa olla väliä.
Ota kaikkeen matkaa ja väliä.
Tottele tällä kertaa tätä
älä kuule niin välitä.

blogi175

Kaikella on mun elämässä ollut aina hirveästi väliä; mielenpäällä on aina ajatus, tunne tai näkökulma. Mutta mitä sitten, kun pitäisi osata olla sen suuremmin välittämättä.

aamuajatukset

En iso, iso saurus.

Mikä olento sä olet isona.

En iso, iso saurus. En kunnioitettava jellona. Mutta otuksista sellainen, joka on tajunnut ruokkia itseään alusta asti aitoudella ja merkityksellisyydellä. Olennoista se, joka kasvaa vielä isonakin eteentuleviin samoilla eväillä. Sama se, örkki tai eliö, isona iso tai pieni, kunhan kuluva hetki ja kuuluvat asiat ovat korvamerkittyjä määritelmillä merkityksellisyys ja aitous.

En ihmeellinen fauni. En uskalias yksisilmäinen. Mutta riittävän rohkea otus päätöksiin, jotka välttävät hukkaelämää. Olennoista niin urhea, että merkityksellisyyttä pystyy hetken etsiä ja muun kuin aidon voi ohittaa. Enkä satavuotisen viisas velho, vaan näillä vuosilla riittävän järkevä ymmärtääkseni jättää maailmat, joissa ei ole sijaa olla osa merkityksellisyyttä.

Kaikkea muuta kuin ritari. Päätöksestään haarniskan romukasaan heittänyt elämän edessä haavoittuvainen olento. Elollinen oman aidon elämänsä merkityksellinen yksilö.

blogi174.jpg

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu

Tyttö Kelohonka.

Tyttö Kelohonka. Nuorena sydänjuuriltaan pihkautunut. Pursuavan tahmaisella itsensä valellut. Onneksi niin, kertoi kerran muuan kelohonka, sisällä lienee säilynyttä. Ilman elämää jäi jälsikerros sinä vuotena ja seuraavana, kun jätti juuria etsiessään jälkeensä vain neulasia.

Rungosta kenties kevyesti käyristynyt, nuorena piskuisesti ikääntynyt. Silti sisältä ehyt, päältäkin tahmainen ja tarttumaan altis, tyttö Kelohonka.

Hällä väliä ja väljempiä ryteikköjä. Kasva kohti aurinkoa. Oikea kelouma korjaa vasta satojen vuosien saatossa, lahoamaan rupeaa vasta pihkasta irti päästämällä, tiesi kertoa aito kelohonka.

blogi173

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oma elämä

Tarkoin kaluttuja minuutteja.

Kerttu jätti jälkeensä piparkakun murusia. Mukana oleva hupeni, jotta joskus löytäisi takaisin.

Minä jätän jälkeeni jokainen hetki minuutteja. Yhtä lailla vanan huvennutta varastoani, jota olen mukana kantanut, ehkä jopa vaalinut. Minä en palaa koskaan samaa reittiä takaisin; taskusta tippunut on ainoastaan miinusmerkki elämässäni. Ja kuljin minä missä vain, jää jono minuutteja matkastani aina vain – sydämen rytmistä riippumatta jätän jälkeeni hetkiä, olivat ne sitten koskemattomia tai puhki käytettyjä.

En jätä, jotta palaisin. Jätän, koska aika joka tapauksessa kuluu. Siksi en tahdo murtaa käyttämättömästä, ehjästä, vasta mukaan pakatusta. Tahdon jättää matkastani minuutteja, jotka olen kuiviin ryystänyt, joista olen suuresti haukannut. Joissa olen tuntenut ja elänyt. Ja joista olen kaiken irti lähtevän tarkoin kalunnut.

Sen sijaan, että jatkuvasti toteaisin elämän olevan liian lyhyt jonkinmoiseen turhuuteen, voisin kysellä itseltäni, mihin kaikenlaiseen elämä on riittävän pitkä.

blogi172.jpg

ajatuksia · hetkessä · oma elämä · onnellisuus

Miksi matka ei kestäisi paluuta.

Saman auringon alla, taivaankannen suojassa. Vaikka eri veden äärellä. Niin miksi ihmismieli päästää irti vasta omista järvimaisemista irti pääsemällä. Siis miksi niin usein muutos mielessä vaatii ensin muutosta ympäröivässä. Miksi siis matka alkaa vasta toisella lautalla matkaamalla, tuntuu matkalta vasta vieraan veneen kannella.

Kun saman mollukan paisteessa, sama mieli kyydissä ja saman mielen kyydissä. Vain eri aukeaa silmien edessä. Matka ei kestä paluuta, miksi niin. Ei kestä välimatkan kutistumista. Miksi niin usein kuljetut ajatukset palavat karrelle paluussa. Miksi on oltava niin, ettei takaisinpaluu lisää reissukilometreihin metriäkään.

Vakaasti päätän jatkaa häämatkaa seuraavan kymmenen vuoden verran.

blogi171.jpg