itsetutkiskelu · NLP · oivallukset · opiskelu · True Hearts

Sanoillasi rajoittamattomaksi.

Joskus ajattelin: enhän voi ripustautua toisten sanoista. Nikkaroida tukikeppiä toisten kehuista, mitä siitäkin tulisi – kai vain tutiseva ja jatkuvasti uusien puutteessa.

Rakentelin kättä ja itsetuntoa. Osia kaivelin sisältä, pikkuisen peilikuvasta ja sattumalta kuulluista sanoista. Olin minä hanakka kertomaan: rakentava kritiikki nimensä mukaisesti auttaa kulmien höyläyksessä. Sellaisen suoranainen pyytäminen tuntui niin, niin yhteisöihin istuvalta.

Kunnostelin itseäni useammissa paikoissa. Mallailin uusia kulmia palautteiden mukaisesti. Ja vähemmän rakentavien huomautusten ajattelin vain vankistavan jalustaa entisestään. Osia nakutellessani kai opin hiljaisuuden merkitsevän naputtamisen aiheen uupumista.

Huomasin näin: loppujen lopuksi näillä aloilla, joilla elämä tuppaa pyörimään, ei kovin varovainen tutisevan tukikepin kanssa tarvitse olla. Harvemmassa paikassa  kehuilla ja kiitoksilla edes tilkitään.

On tämäkin päivä, totesin asian hoksattuani. Että millä muulla saat ihmisen niin loistamaan ja koko komean kapasiteetin levittäytymään kuin hiljaisuuden sijaan kertomalla sanoilla hyvää.

Kuitenkin kai aika moni kasvaa siitä itsestään: innostus innostuksesta, hyvä yhä enemmän hyvästä ja ihminen toisesta. Miksi siis niin pelätä kehujen kertomista – saati kuulemista?

blogi132

Kivojen sanojen ja palautteen vastaanottamisen vaikeus, niiden merkitys ja toisaalta antamisen suuri voima. Sellaisiin ajatuksiin mä uppouduin tämän viikonlopun koulutuskerran jälkimainingeissa True Heartsin NLP Practitioner -koulutuksessa. 

 

aamuajatukset · oma elämä · opiskelu

Aika raaka arvosana.

Valvoin yön –  edellisenkin. Juoksin aamulla tenttiin. Sain arvosanaksi viisi. Ja itselleni vain tokaisin: no niin pitikin.

Ja jälkeenpäin olen anteeksi itseltäni pyydellyt, kuinka nyt sillä tavoin taas itselleni tokaisin.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen lähinnä valvonut ja vaatinut. Valehtelematta olen itselleni kertonut läpipääsyn riittävän. Vaan siltikin kuullut aina lopulta tokaisijan: viittä vähemmällä tuskin olet riittävä. Tokaisijan kanssa olen väitellyt, yön unettomina tunteita sen teilannut ja aamulla taas vajavaisia vastauksiani hävennyt. Viisi on merkinnyt vain uutta lähtötasoa ja suurempaa pettymystä epäonnistumisista.

blogi131

Niinpä niin, vai niin pitikin. Monista karvoistani olen irti päässyt, mutta tämä nimenomainen on määrätyssä ympäristössä suhteellisen haastava; kun ainoa palaute on yksi numero, se hirvitys alkaa saada suuria mittasuhteita. Pienellä palautteella varustettu kaksi voisi olla sanatonta neljää kannustavampi. Ja lopulta pystyn hyvinkin ymmärtämään, miksi yksi numero rekisterissä koko kurssiin laitetusta ajasta – saati innostuksesta – kirvoittaa kyyneleet silmissä. Arvosana on aika raaka.

Mutta kun itsellesihän sinä tätä näin vain. Niinpä niin. Koetan kasvattaa ja ruokkia itseäni yksin näillä näin niin järkevästi kuin mahdollista. Joskus oman tieto- ja osaamistason hahmottaminen on näillä eväillä hienoisen haastavaa.

Ja kaiken suorittamisen ja arvosanaviidakoinnin keskellä tuppaan itselleni turhautuneena huutamaan: antaisinpa itseni olla vain innostunut tästä kaikesta mielettömästä tiedosta.

itsetutkiskelu · ajatuksia · oma hyvinvointi · NLP · True Hearts

Voi mun vertikaalinen ulottuvuus.

Hän, joka tänäpäivä oppii sisäistämään jo tietämänsä: ihminen on yksi kokonaisuus. Kokonaisuus kehollisuutta ja pään sisäistä elämää, konkreettista ja niin abstraktia, että häntä itseäänkin toisinaan hämmentää. Eikä kokonaisuudella tarkoiteta vain yhtä tai toista, vaan kahden tai useamman yhteistä ynnäystä. Kokonaisuus on ryhmä asioita, joilla on jokin yhteinen tarkoituksenmukainen ominaisuus, hän sen sivistyssanakirjaa selaamalla vielä tarkastaa.

Hän, joka tänään haluaa ymmärtää olevansa itse yksi iso ominaisuus. Ei hän ole vain horisontaalinen kokonaisuus; ei vain korvasta korvaan ja kovasti päissään. Olen hirveästi myös näin, hän päästä varpaisiin viittoo. Vertikaalinen, vieläpä molempiin suuntiin. Kehosta mieleen myös, ei aina alas vain. Kokonaisuuden keskipiste kai pään sijaan näillä main, hän vatsaansa osoittaa.

Niin hän, joka tätä tänään miettii. Voitko kuvitella, kuinka häntä niin tämä kauhistuttaa: ajatteli hän joskus elävänsä vain päänsä kanssa, mutta samalla kuitenkin ihmetteli lukkojen täyteisiä ajatuksiansa. Sillä niin vaivattomasti ne horisontaalisesti korvien välissä kulkivat, ettei vika vaakatasosta löytynyt.

Rakas vertikaalinen ulottuvuuteni, suothan anteeksi unohdukseni. Samassa kokonaisuudessahan tässä ollaan.

blogi129

Tällä koulutuskerralla mun NLP-taipaleellani True Heartsin NLP Practitioner -koulutuksessa mä palasin itselleni siihen kaikkein perimmäiseen, mielen ja kehon yhteyteen. Sain lisäksi rutkasti ajatuksia siitä, miksi elämä jossakin vaiheessa eloani on tuntunut kuin ulkopuolisena sitä tarkkailisin. Ehkä parasta koko koulutuksessa kuitenkin on, että itseäni opiskelemalla opiskelen samalla myös muita ihmisiä, esimerkiksi hyviä esimiestaitoja.

aamuajatukset · aitous · vähän runoo

Ysärin yöpuvussa.

Eripari villasukissa.
Kahviviiksistä.
Valvoneita silmiä.

Rakastaisi ja katselisi
kuin täydellistä paria.

Anna mulle joku,
joka rakastaa mua
ysärin yöpuvussa.

Rakastaisi niin,
että kehuisi vuolaimmin
nappiverkkareissa.

Ennen kuin
ja kun
kuljetaan tuulipuvuissa.

Eniten olen elämältä kysynyt
aitoutta.

Sillä tunnen ja annan rakentua. Sen sijaan, että rakentaisin.

IMG_20171201_153601_098.jpg

Vasta vartuttuani olen ymmärtänyt, kuinka kiihkeästi olen pienestä saakka kysynyt elämältä aitoutta. Varsinaisuutta, siten aitouden omassa päässäni ymmärrän. Minulle elämällä ei ole merkitystä, jos en löydä siitä aitouden aspektia; ilman tunnetta varsinaisuudesta miellän elon aikalailla tyhjäksi. Joskus jopa elämän näyttelemiseksi. Ehkä sen vuoksi nuorempana suuri huoleni oli se, että aidoimmillani olen kevyesti hassu. Tiedäthän, aidoimmillani kuljen yhdeksänkymmentäluvulta peräisin olevassa yökkärissä ja kahviviikset suupielissä laulellen epävireisesti Mikko Harjun korkeimpia säveliä Italian muotoiseen öljypulloon kädessäni. Että salliiko tämä elämä todella – varsinaisen Rinkelin.

aamuajatukset · vähän runoo

Aivan. Aivan kaikki.

Tässä kaikki.

Tässä kaikki,
minä toistin.

Tunne vatsanpohjassa,
osoitin.
Paljon päässä.
Suurin täällä,
sydäntäni näytin.

Jalat maassa,
kädet kiinni,
mutta sydän auki.

Aivan.

Aivan kaikki,
aamulla mietin.

IMG_20171127_085946_908.jpg

Tänään ensimmäisenä aamuna kakskytviisivuotiaana mä tajusin; mulla on olemassa aivan kaikki aivan kaikkeen.

aamuajatukset · elämänasenne · oma elämä · onnellisuus

Sekunteja neljäsosissa.

Kahvi tippuu rivakkaan.
Ennen tippa kerrallaan.
Tänään yritetään
kolmea yht’aikaa.

Vuodenvaihde helteillä.
Keskikesä ensimmäisenä päivänä.
Puoli kierrosta edellä
jatkuvalla syötöllä.

Ja sydän kysyy minulta,
kuinka kauan
me päätetään jaksaa tällaista.

Sekunteja neljäsosissa.

IMG_20171117_094121_125.jpg

”Hetki tulee, nappaa kiinni, roiku mukana, laske irti. Kunpa vain saisin astella pitkin tätäkin hetkeä, ehtiä vilkaisemaan kertaalleen edes oikealle. Sillä vaikka hetkiä tulee jatkuvalla syötöllä tänäpäivänä, olkoonkin kiireisiä, ei jatkumo ole ikuinen. Muistutti mulle eräs eilen.”