En minä syyttä pyytäisi
murusiani maasta riipimään
enkä itsestäni lohkeilisi
jos koossa pysyisin
ilman tahmaista
rakkauttasi.
Käsittele muruseni
tönköimmällä
rakkaudellasi
kun olen vain sirpale
omalla kämmenelläni.
Joskus koossapysyminen on vain jonkin tahmaisen varassa.
Kuka sinut luoksemme lähetti?
Tämän päivän toivo vai
huomisen maailmanrauha.
Hetken huolettomuus vaiko
seisahtumisen taito.
Levollisuuden suoja vai
valonpilkahduksen tuoja.
Haikaraparvi vai
kahden yhteinen pilvilinna.
Sinut lähetti Rakkaus,
joka kahden välistä yletti kokonaisen kolmannen.
Pieni aarre
ei sateenkaaren päästä,
vaan äidin ja isin välistä.
Vihdoin kotona kolmistaan.
Istutit minut eteen taivaanrannan.
Laveerasit vaalealla taustaa.
Katsotaan taa kaartuvaa.
Olen sinulle kiertolainen, tuo tuike ja sivellinvedot.
Olen sinulle kaikkeus, ehtymätön universumi.
Olen sinulle maailmasi, väsymätön kiertäjäsi.
Kunnes et tahdo minua enää valaista.
Sinä kirkas keskipisteeni. Oma kaiken lähteeni.
Yhdessä ollaan ja omistaudutaan.
Kaarnalaiva tuuliajolla
ja rantaviiva vinkura.
Keulan kurssi hukassa,
taivas meren pohjassa,
ankkuri pilven reunalla.
Yli laidan,
huutaa ajatuksista jokainen.
Ja kaarnalaivan kapteeni hyppää perässä.
Tuuliajolla eikä miehistö tiedä toimia.
Jokainen kerta, kun kotioven kiinni painat.
Yksin mä olen vähän haahuileva puolikas haamu.
Sinua niin
että itku uskoo syntyessään jo lohtuun
että nouseva pimeys saa vain syleilemään
että katse koskettaa kaiken takaa
että pelko kaksinkertaistuu jakautuessaan kahtia
että mahdollinen vierailee haavekuvissakin
rakastan.
Sinua niin rakastan että kolmas ei alkanut tyhjästä.
Vaan oli tarjota nämä lähtökohdat.
Rakastit
minulle siivet.
Puski lapaluusta
rakkaudenpuuskassa.
Sulka tuuppauksesta,
liitoa hellemmästä.
Hengen yritti höyhenkato,
vuosi vieri peitteelläsi.
Sinulle en siivekäs,
sinulle en siipirikko.
Rakastit ehdoitta,
mahdollistit tietämättä.
Jatka, jatka, jatka etsimistä kunnes löydät sellaista.
Minä hankin laudat,
mutta sinä naulasit.
Kasasta
kapuamisen arvoisen tornin pystytit.
Minä alhaalla pelkäsin,
sinä tikkailla kultaa torniin taiteilit.
Niin huolettomasti vetelit,
että hengitykseni salpautui.
Minä kauas en katseella kajonnut.
Sinä puunlatvojen yltä kantamattoman esittelit.
Maiseman eteeni levitit,
sen kaikki mahdollisuudet minulle nappasit.
Leuan alta minua elämässä pitelit.
Universumin lahja.
Susta suurin tuuri.
Satumainen rakkaus
kestää olla
sattumarakkaus.
Oli mikä oli,
oli puolikkaalle.
Tälle ja sille kummajaiselle.
Yhdessä perin normaalille.
Hetkestä eteenpäin
kirjoitettiin nimet peräkkäin.
Muiden puheissa
oltiin meidän kokonaisuus.
Rakkauden juurilla ollaan sitten ehkä sattumankaupoilla. Törmääminen olkoon tuuria, vaikka tahtoisin sen olleen jotakin unversumilta. Mutta sattumalla ei kasvateta rakkautta. Mä olen välillä miettinyt, että ihmeelläkö. Millä se kasvaa, kun kasvaa ja kasvaa. Välillä mä pelkäsin ruokkia yhteisillä suunnitelmilla ja unelmilla – jos päädytäänkin vain rakastamaan pitämällä suunnitellusta kiinni. Joku rakentaa rakkautta vain sen varaan, mitä elämältä yhdessä halutaan.
Mun rakkaus vain rakastaa. Siihen ei mahdu välttämättä edes tahtoa. Välillä se tuntuu niin pelkistetyltä ja vähältä tarjota. Kunnes muistan sun sanat: tää on maailman aidointa.
Jäi myräkästä hiukset pörröön
vuosiksi.
Kukin tahtoi asettua.
Mutta aina vain
oli kuin laivan kannella.
Hiuspörrön pyöritti viima ensimmäisenä.
Sekaisin.
Ja paha,
kun pörröpäänä palasi myräkkään mieli.
Yksi päivä yksi silitti
yhdeksän vuoden ajan eikä edes pörröä.
Silti niin silisi.
Mitäpä maailman tärkein ei silottaisi,
vaikka ei tarkoituksellisesti olisi kuin olemassa toiselle.
Hän avasi maailman kannen toiselle sanoin: tämä nousee ilman kiitosta. Hän ponnisteli kunnes toinen kylpi valossa ja antoi itsensä häikäistyä toisesta heijastuvista säteistä. Korvani kuulevat vain vapautesi, kuulen vapautesi nauruna, hän toista muistutti.
En tahdo olla maailmasi, tahdon vain mahdollistaa sen kanssasi, hän sormi toisen huulilla saneli. Hän kaikella tällä tarkoitti: rakkaus rinnassa kun tekee ja toimii, riittävä kiitos on rakastaminen takaisin.
Elina Heidi Rinkeli 