aamuajatukset · elämänasenne · onnellisuus · vähän runoo

Anna elämän tuntua hyvältä.

Anna elämän tuntua hyvältä.

Salli vaikeus, salli haikeus.
Salli jättää joskus urheus.
Sallit pysyvyyden.
Salli jälkeen kaiken muutos.
Salli itsesi kulkea edes ja takas.

Salli enemmän.
Salli välillä vähemmän kuin riittävästi.
Salli antaa, salli luovuttaa.
Salli välillä suurella kädellä ottaa.

Salli aurinko käsivarsilla.
Salli lämmön hikipisara otsalla.
Salli jäätelö ja jäätelötön päivä.
Salli valinta;
anna sen aina olla puolesta parhaan,
ei vastaan.

33074615_1899381743407623_5845710859363418112_n.jpg

Anna elämän tuntua hyvältä. Antamatta jättäminen on kai suurin syy keskivertokaameaan eloon. Siinä ehkä yksi suurimmista oivalluksista, jossa voin mennä elämisessä vikaan. Vaikka puitteet olisivat kohdillaan ja itse asiassa elämä onnellista oikeasti, itse on annettava myös elämän tuntua hyvältä – muutoin selittämätön kaipaus johonkin – kenties onnellisempaan, parempaan – ei tunnu hellittävän. Näin mä luulen.

ajatuksia · onnellisuus

Liian onnellinen onnelliseksi.

Kuule. Joskus mun on vaikea elää mansikanhuuruisessa elämässä, vaikka just siltä just sillä hetkellä tuntuisikin. Kuin siirtäisi jatkuvasti varmuuden vuoksi mannapuurot ja hattarat omalta viereiselle tietämättä vähääkään varmistelun pyrkimyksiä. Liiallisen onnellisuuden pelkoako. Epäilys ja liian onnellinen ollaakseen onnellinen, ne ovat mun mielessä aika usein. Kai se on käänteistä kuin liian likainen mennäkseen kylpyyn. Syy vienosti vinksallaan. Miksi mun onneni tiellä ei voi olla vain liiallisen onneton olo, vaan myös onnellisuus itse, kysyin mä kerran yksinkertaisuuden kaipuisena. Niin mielelläni antaisin sulaa mansikanhuuruisen huumaan. Heidät, hänet ja aivan kaikki itsestäni lähtien. Ilman epäilystä etunenässä. Kerran kerroin vastauksen näin: luottaminen ei ole mun vahvimpia puolia. Luottamuksen luovuttaminen oli joskus alitajuista, mutta elämä kasvatti epäilijäksi. Ja ankkuroi samalla aikamoiset elämän onnellisuuden purjeille.

blogi151

On pitkä matka monesta, mutta siltikin merkitsee yksikin historiassa. Mutta kuule. Vain eteenpäin jatkamalla mansikanhuuruiset tuulet vielä tuntuvat kevyeltä kasvoilla.

aamuajatukset · hetkessä · onnellisuus · syvällistä

Ja maailma ei koskaan auennut.

Ja maailma, joka ei auennut.

Koskaanko, kysyttiin. Koskaan, totesi.

Ei vaikka teki kaiken näin. Koetti löytää ilman etsimistä, saati sattumaa, ja koetti edetä edelleen kiinni hetkessä. Oli mitä söi, söi mitä luuli ainakin olevansa – kevyen kevyttä, huoletonta. Myös oli mitä ajatteli ja oli mitä sanoi. Lisäksi yritti ajatella mitä sanoi, joskus sanoi mitä ajatteli. Herranjumala ei aina kuitenkaan. Koska visusti varoi tavoittelemasta täydellisyyttä kulkiessaan kohti sitä. Näytti paljon epätäydellisyyttään olematta sitä. Oli niin inhimillinen, että viitta oli välillä tipahtaa harteilta. Luoja paratkoon, ei nyt aivan kuitenkaan. Oli kaikki synonyymit hyvälle – hyödyllisestä suotuisan kautta aina mainioon ja neuvokkaaseen kuitenkin magna cum laude approbaturin kirkkaasti ohittamalla. Ei vain lukenut, vaan myös oli ja uudelleenkirjoitti. Ohjeet, neuvot ja jopa kirjoittamattomat säännötkin. Ikuisti carpe diemin dreamillä. Tarrautui mahdollisuuksiin kuin takiainen.

Niin siltikään maailma ei koskaan auennut.

blogi145.jpg

Se oli tarina jostakusta, joka voisi olla joku (moni, minäkin). Ja joka myös olisi elämässään voinut olla joku. Vaikka se, joka kaikilla pyrkimyksillään yritti olla: oman maailmansa onnellisin asukas. Voi olla, että omansa lisäksi koko maailma olisi auennut, jos hetken vain olisi ollut. Yksinkertaisimmillaan ollut.

ajatuksia · hetkessä · onnellisuus

Rakasta merkityksellisyys pois ajan reppuselästä.

Eikä aina vain tunnu, että aika rientää. Vaan jopa juoksee käyttäjäänsä karkuun.

Enkä mä muuta ratkaisua ole keksinyt kuin rakasta. Rakasta niin, että tuntuu.

Rakasta jokaista pannarin palasta, oven käymistä ja silmiin sattuvaa katsetta. Rakasta posket märiksi ja ajatus aidoksi. Rakasta väsyneitä hetkiä. Rutista rakkaudella ruttuun tärkeä ja jokainen sitä kuvastava. Rakasta tärkeäksi täysi vatsa ja aamu-unisuus, illan erilainen tunne ja toisinaan ymmärtämisen mahdottomuus. Anna rakastaa keskeneräistä kuin valmistuvaa, kääntöpuolta kuin julkaistavaa. Rakasta virheitä kuin perjantaita – niin suuresti itsessä kuin toisissa. Rakasta lähellä ja rakasta kauas, kauas. Rakasta näkyvästi. Anna rakkauden kiertää ja palata. Ja tuntua.

blogi143

Niin ehkä silloin elämän merkityksellisyys ei karkaa ajan reppuselässä.

 

ajatuksia · onnellisuus · vähän runoo

Ja sinä niin minua.

Aina ensin itseä.

Todeksi uskoisin,
jos en toisin tietäisi.

Sinä minua
ja minä sinua
aiemmin kuin minä minua.

Kun minä sinua
ja sinä niin minua,
eräs päivä minäkin minua.

Nyt me meitä.

IMG_20171231_070036_894.jpg

Ihmisellä oli päiviä peräkkäin kokonaisten vuosien verran, kun ajatteli maailman olevan liian valtava hänen elää. Velloi ajatuksessa valtavuudesta yhtä aikaa vähätellessään omaa olemistaan. Vaikka visioita vielä suuremmista kuin valtavat ihminen mielessään veisteli, vuoden kuin juuri kuluneen vannoi silloin utukuvaksi.

aamuajatukset · elämänasenne · oma elämä · onnellisuus

Sekunteja neljäsosissa.

Kahvi tippuu rivakkaan.
Ennen tippa kerrallaan.
Tänään yritetään
kolmea yht’aikaa.

Vuodenvaihde helteillä.
Keskikesä ensimmäisenä päivänä.
Puoli kierrosta edellä
jatkuvalla syötöllä.

Ja sydän kysyy minulta,
kuinka kauan
me päätetään jaksaa tällaista.

Sekunteja neljäsosissa.

IMG_20171117_094121_125.jpg

”Hetki tulee, nappaa kiinni, roiku mukana, laske irti. Kunpa vain saisin astella pitkin tätäkin hetkeä, ehtiä vilkaisemaan kertaalleen edes oikealle. Sillä vaikka hetkiä tulee jatkuvalla syötöllä tänäpäivänä, olkoonkin kiireisiä, ei jatkumo ole ikuinen. Muistutti mulle eräs eilen.”