aamuajatukset · elämänasenne · oma elämä · onnellisuus

Sekunteja neljäsosissa.

Kahvi tippuu rivakkaan.
Ennen tippa kerrallaan.
Tänään yritetään
kolmea yht’aikaa.

Vuodenvaihde helteillä.
Keskikesä ensimmäisenä päivänä.
Puoli kierrosta edellä
jatkuvalla syötöllä.

Ja sydän kysyy minulta,
kuinka kauan
me päätetään jaksaa tällaista.

Sekunteja neljäsosissa.

IMG_20171117_094121_125.jpg

”Hetki tulee, nappaa kiinni, roiku mukana, laske irti. Kunpa vain saisin astella pitkin tätäkin hetkeä, ehtiä vilkaisemaan kertaalleen edes oikealle. Sillä vaikka hetkiä tulee jatkuvalla syötöllä tänäpäivänä, olkoonkin kiireisiä, ei jatkumo ole ikuinen. Muistutti mulle eräs eilen.”

aamuajatukset · oivallukset · oma elämä · onnellisuus

Kuule Ellu näitä.

Kuule Ellu tätä. Maailma on sulle just niin avoin kuin pystyt sen näkemään; päätä kääntää päätä, laittaa kädet ulottumaan. Laajuus on läsnä katsomalla.

Sen verran vielä Ellu. Älä turhaan peittele punaisia poskia tai pidättele palavaa katsetta. Ethän säästele sanoja seuraavaan päivään, joka tuppaa aina vain jatkamaan matkaa huomiseen.

Sillä Elluseni. Elämässä kaikki karkaa, jos sä et kiinni nappaa. Paidan helmasta tai mahdollisuuden reunasta. Tarttumatta sattumakin livistää.

blogi120.jpg

Aamuyöllä melkein kello  puoli neljä. Kerroin itselleni valvotun yön ajatussatoa. Nousin ylös parin tunnin päästä helpottuneena ja aika lailla onnellisena.

ajatuksia · elämänasenne · onnellisuus

Uusin silmin kurkkuvoikkaria.

Kun elämäni on kunnossa. Olen lisäksi elämäni kunnossa. Hyvä elämä, mä en pysty jostakin syystä kuitenkaan kertomaan siitä omasta takaa. Miksi. 

Näin muotoilisin muutamaan lauseeseen sen, mitä kerran kuulin. En mä mitään vastannut, tietenkään, ventovieras. Mutta eipä vastannut se toinenkaan, ventovieraan tuttu. Enkä olisi ihmetellyt, vaikka vaikeneminen olisi johtunut puhtaasti kalikasta kurkussa poikittain – siis aivan liian visaisesta, mutta niin anovasta, kysymyksestä. Hiljaa he jatkoivat istumista, kuten tein itsekin. Taisi sauhuta meidän jokaisen pään sisällä kuitenkin.

Viime viikolla mä sitten keksin vihdoin yhden mahdollisen ehdotelman. Tuskin vastausta sellaiseen  kysymykseen voi koskaan kukaan antaa. Mutta mä tykkään ajatella, että vastauksienkaltaisilla ehdotelmilla toki saattaa saada jotakin aikaan.

Jos kaikki on kohdillaan, mutta tunne hyvästä elämästä antaa odotuttaa. Niin kuule ventovieras. Sinuna yrittäisin vaihtaa silmät uusiin joka kerta, kun katsot uudemman kerran mitä vain ennestään tuttua asiaa. Sillä tiedätkös vielä tämän: jos ihminen on kykenevä soittamaan ilmakitaraa, silmien vaihto luonnistuu yhtä lailla.

IMG_20170831_134635.jpg

Vasta viime aikoina olen itse havahtunut siihen, kuinka suuressa roolissa onnentunteen kannalta on halu katsoa joka päivä kaikkea sitä päivittäistä kuin aivan uutta. Kaurapuuro tai rakas ihminen, samapa tuo. Koska ihmisen elämä on hyvin usein pitkälti saman toistoa, maanantaista perjantaihin ainakin, elämä myös osaa turruttaa sen sisältämistä hyvistä asioista huolimatta. Uskon, että siihen sellaiseen auttaa, että pystyy katsomaan kurkkuvoikkaria uudessa valossa vielä perjantai-iltanakin – eikä vain tunturien rinteillä, vaan myös kotisohvalla.

Vaikkakin. En mä sen haastavuutta kiistä. Tahtotilaa ehkä siltikin eniten punnaillaan.

ajatuksia · oma hyvinvointi · onnellisuus

Poroja jälleen yli tien.

Olenko tosiaan sisällä samassa elämässä. Hengitänkö todellakin etelän kanssa samaa ilmaa. Vai ilmennänkö itseäni kuitenkin eri tavalla yhdeksänsadan kilometrin päässä sieltä?

Pyörittelin näitä tällaisia kysymyksiä ajatuksissani tokaistuani jahas poroja jälleen yli tien. Sillä tuo toteamus kuvasti niin osuvasti sitä, kuinka ihminen niin nopeasti ja vaivattomasti adaptoituu ympäristöönsä; vielä muutama hassu yö sitten kummastelin poroja mökin takapihalla ja nyt ne jo ovat tuttuja kuin etelässä oravat kotipihalla. Kai sitä mukaan kun ihminen omaksuu osaksi arkeaan asioita, se kaikki samalla myös jollakin tapaa muokkaa tyyliä koskettaa ja tunnustella elämää. Kuin letkeä murre olisi juuri tuloillaan ulos suustani.

IMG_20170831_094456_722.jpg

Porojen letkeän hölköttelyn myötä myös mieleni on alkanut antaa periksi monesta totutusta, kutsuisinko eteläntyylistä. Vaikka periaatteessa käytettävänä on täysin samanmoinen aika puuronkeittoon ja kasvorasvan levittämiseen, täällä kaukana kaikesta ja toisaalta lähellä itseäni tuo aika tuntuu vähintäänkin tuplaantuneen.

Tunturin rinteillä sydän lyö edelleen yhtä taajaan hengästyessäni, mutta siltikin sen takomisessa on ihmeellinen rauha.

ajatuksia · itsetutkiskelu · oma hyvinvointi · onnellisuus

Millaista ihmisen on vain olla.

Aika ajoin.
Toivon ennen kuin tunti on pelkkä käsite.
Ihmisen on saatava tuntea,
millaista ihmisen on vain olla.

Silloin ei odoteta päämäärää, mitataan ainoastaan kilometrejä ja haalitaan riittävästi välimatkaa. Ei täytetä tunteja, annetaan sekuntien kulua ajallaan. Ei kai osoiteta kyvykkyyttä kenellekään, opetellaan seisomaan taas hiljaa hellalla porisevan puuron äärellä. Ei pakoteta katsetta tai ajatusta tarkentumaan, samea on tikun päähän upotettu vaahtokarkki takassa. Ei askelleta kohti. Tallustellaan, koska tallustetaan.

Ei ole sitä määrättyä. Aistitaan mitä on saatavilla. Kuunnellaan pätkivää Ruotsin radiota.

blogi113.jpg

Ollaan rajalla. Ollaan lisäksi arjen ja olemisen siirtymärajalla.

ajatuksia · oivallukset · oma hyvinvointi · onnellisuus

Parasta balsamia.

Parasta balsamia haavoille sivelty.

Kun tekee kipeää tajuta jotain sisältä kärsineen. Suru puserossa silloin ymmärtää syvän jäljen jääneen. Älä heijastu mihinkään, unohdetaan, käskeä voi yrittää. Vaikka jo ilmentääkin syntynyttä arkaa.

Jos kokenut on sellaista. Sisälleen synnyttänyt arkuutta. Parasta balsamia on saada osoittaa heijastuksen hälvenneen.

blogi111.jpg

Paras tapa yrittää korjata itsestä kokemuksien rikkoma osa ehjäksi on uusilla kokemuksilla osoittaa edelliset vain poikkeuksiksi.

ajatuksia · oma elämä · onnellisuus

Villapaitapäiviä + varjovärjöttelyä.

Villapaitapäiviä. Enemmän niitä kuin hellehamoshetkiä. Aikaisia, kiireisiä aamukiiruhtamisia. Enemmän kesken jääneitä aamuhöyryäviä kuin loppuun kulautettuja. Väsähtäneitä aitouksia. Erityisesti kasoittain sellaisia hymynkareita. Haastavia harppauksia. Sekä hypättäviä halkeamia että hitsinmoisia rotkoja. Kuurupiilostunteja. Enemmän hukassa olevia kuin ylimääräisiä. Varjovärjöttelyä. Vähemmän kuitenkin kuin varjotta rankkasadelenkkejä. Jäätelöttömyyttä. Hirveästi sopivien hetkien sopimattomuutta.

IMG_20170823_191203.jpg

Käänteentekeväksi en toukokuussa uskonut. Käänteentehneeksi kesäksi sen tajusin elokuussa muodostuneen.

Jotkut kesät ovat yksinkertaisesti vain kivoja. Toiset rentoja ja lomantäyteisiä. Joskus ehkä kesäisiä. Kulunut kesä ei ollut lämmin eikä kiireetön. Vaan sellainen, jolla oli mun elämälle iso merkitys. Käänteentehnyt, ikimuistoinen. Säästä huolimatta, sanoisin.