aamuajatukset · itsetutkiskelu · oma elämä

Tarkoin kaluttuja minuutteja.

Kerttu jätti jälkeensä piparkakun murusia. Mukana oleva hupeni, jotta joskus löytäisi takaisin.

Minä jätän jälkeeni jokainen hetki minuutteja. Yhtä lailla vanan huvennutta varastoani, jota olen mukana kantanut, ehkä jopa vaalinut. Minä en palaa koskaan samaa reittiä takaisin; taskusta tippunut on ainoastaan miinusmerkki elämässäni. Ja kuljin minä missä vain, jää jono minuutteja matkastani aina vain – sydämen rytmistä riippumatta jätän jälkeeni hetkiä, olivat ne sitten koskemattomia tai puhki käytettyjä.

En jätä, jotta palaisin. Jätän, koska aika joka tapauksessa kuluu. Siksi en tahdo murtaa käyttämättömästä, ehjästä, vasta mukaan pakatusta. Tahdon jättää matkastani minuutteja, jotka olen kuiviin ryystänyt, joista olen suuresti haukannut. Joissa olen tuntenut ja elänyt. Ja joista olen kaiken irti lähtevän tarkoin kalunnut.

Sen sijaan, että jatkuvasti toteaisin elämän olevan liian lyhyt jonkinmoiseen turhuuteen, voisin kysellä itseltäni, mihin kaikenlaiseen elämä on riittävän pitkä.

blogi172.jpg

aamuajatukset · aitous · elämänasenne · itsetutkiskelu · vähän runoo

Rinkeli.

Ja tää olis tää.
Jokaisen edessä ja joka säällä
tää ja vaan tää.

Ja joka hetki olis ihan tän elämää:
tää on tää,
vaikka joku tahtoisi enempää tai vähempää.

Olis tälle ihan unelmaa:
ihan vaan olemalla tää
sais jonkun tälleen kysymään
olisinks mäkin vaan mää.

Tää olis tää.
Vähän herkkää järkee,
pää joskus pilven pääl.
Ja vaikka tulis niskaan lehmää,
tää nyt olis tää.

blogi170.jpg

Sillä tää ajatteli pötkiä pitkälle.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oivallukset · oma elämä · tulevaisuus

Portaat päätöksistä.

Kasvua mulle on rohkaistua tekemään päätöksiä, jotka tuovat hyvää oloa. Sellaisiakin, joissa tuon hyvän olon hinta on samalla jonkin sellaisen menettäminen, josta ei tohtisi luopua. Uskallus luottaa siihen, että oma kokemus hyvästä olosta on riittävä perustelu itselleni tehdä valinta, ei ole ollut mulle itsestäänselvyys – ei ole sitä vieläkään. Mutta sellaisella ajatuksella edes leikittely saa aina aikaan päällimmäisenä yhden tunteen: hei tervetuloa sun hyvään elämään, Elina.

Kasvu merkitsee mulle siten myös vapautta. Kuin mä olisin juuri siipensä hoksannut lintunen. Oman elämän avautuminen kasvun myötä tapahtuu kai sitä hanakammin, mitä rohkeammin teen just mulle hyvältä tuntuvia päätöksiä. Kuin uusia ilmansuuntia, jonne liidellä, ilmaantuisi aina päätöksien seurauksena – saan suunnan per päätös. Vaikka lähteminen on usein vaikeinta ja vaatii rohkeaa asennetta, harvoin ilman jollakin tasolla tapahtuvaa lähtöä uutta, vapaata hyvää oloa voi saavuttaa.

37864387_1997324953613301_4208825172758626304_n.jpg

Ehkä mä olen aiemmin lähestynyt päätöksen tekoa näkökulmasta ”kunpa voisin tämän jälkeen huokaista paras päätös pitkään aikaan”. Ikävästihän se jättää paineen päätöksen onnistumisesta ja vastaavasti tuo pelon väärän tekemisestä. Lähiaikoina mä olen kuitenkin tutustunut uudenlaiseen näkökantaan: se oli parhaalta tuntuva päätös juuri sillä hetkellä. Eli oikea, joku uskalias voisi ajatusta jatkaa.

Mun lopputulema on viime päivinä ollut yksi ja sama. Elämä on liian lyhyt säästelläkseni päätöksien tekemistä. Ja koska elämän huipulle ei pääse kiipeämättä, mä tarvitsen päätöksistä sinne portaita.

ajatuksia · itsetutkiskelu · oivallukset · oma elämä · vähän runoo

Oi täytä omia.

Oi täytä omia.

Ohje täysin omiaan
tähän elämään.
Anna omien täyttyä.
Älä täydellistä,
tavoittelekin täysinäistä
oloa omista.
Toisten toisia vain
omia täydentämällä.

Keskity täyttämään omia
odotuksia.

blogi165

Elämä kai on aika raskasta, kun keskittyy ulkopuolisiin odotuksiin: hän yrittää ensin arvuutella toisten odotuksia itseä kohtaan, epävarmuuksissaan täyttää niitä ja lopulta arvailla täyttymisen onnistumista. Ehkä siksi voisi ajatella, että odotukset ovat aina omia – omia odotuksia täytetään. Ja että ulkopuolelta tulevat ovat ennemminkin tavoitteita, jotka arvuuttelematta – parhaimmassa tapauksessa yhdessä tuumin – asetetaan. Koska ainakin mielestäni toisin kuin odotukset, tavoitteet pitävät tai ainakin niillä on mahdollisuus pitää sisällään selkeys ja avoimuus.

Tavoitteet voi pukea sanoiksi ja tavoitteiden täyttäjä edelleen ne konkreettisiksi teoiksi, kun odotukset usein vain hämmentyneenä (hämmentäen) leijailevat.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · onnellisuus · syvällistä

Ihminen alkaa.

Kuule, ensiaskeleet ja mennyt.

Ihminen alkaa itsensä kohtaamisesta.
Eri tavoin kuin kaikki lähti syntymästä.
Alkaa, alkaa, alkaa. Ei uudesti, ei alusta, ei parempana.
Ainoastaan alkaa.
Ja niin ihminen elää kuin alkaa. Alkaa elää kuin itsensä kohtaa.

Eikä ihmisen eläminen ole kuin itsensä heijastamista;
ala ei vain yksi ihminen, itsensä kohtaaminen heijastuu.

blogi163.jpg

Määrittelemätön on aina väliin kituutusta. Tahtoisin kertoa – mieluiten sille kymmenen vuoden takaiselle – itselleni, että itsensä kohtaaminen kannattaa, koska siitä alkaa seuraava sivu, alkaa tyhjältä pöydältä, alkaa onnellisuus tai uutukaiset tuulet. Että alkaa vuosien vuodet ja kullatut polut. Mutta kun toisinaan on jätettävä määrittelemättä, tyydyttävä tähän: ainoastaan alkaa. Ja jossakin elämän vaiheessa – olisipa alkupäässä ennemmin – alkaminen johtaa elämiseen siten kuin itsensä on rohjennut kohdata. Ja niinhän ihminen elää, itseään levittämällä – sanoin, katsein, kohtaamisin, tahallisin tai tahattomin. Ja vaikka alkujaan on alkanut tietämättä tarkalleen mihin, useinkaan itsensä kohtaaminen ei voi olla mitään sellaista, etteikö se toisi monen moneen elämään hyvää. Varmaksi voi kuitenkin sanoa, ettei se ole sellaista, jota koko elon voisi vältellä.

ajatuksia · itsetutkiskelu · onnellisuus · syvällistä · vähän runoo

Taakkaharhoja, pilvenreunajuttuja.

Läks säkki selästä
kuin Helvetinkolulla.
Hän kaikui solassa:
teit askeliin liian keveän.

Kivi kerralla keveämmäks
taakankantajaa.
Hän reunan verran korkeuksissa:
maankuoren taannoiseen tahtiin.

Susiansassa.
Ulos ylös leijaamalla.
Heitä säkki kerralla,
jätä koko kolu selästä.
Kaikui sinä päivänä solassa.

blogi159

Wow, wow, wow. Mä tahtoisin huudahdella vain kaikelle tavattoman ihanalle. Mutta toisinaan mulla on vielä taakkaharhoja; tunnen taakan, joka on joskus ollut. Silloin musta saattaa myös tuntua, että elämässä mä olen kiinni vain sopivasti raahaamalla. Että liian keveä elämä on vain hyvin ohimenevää, jotain pilvenreunajuttuja. Ja siksi sellaista aika pelättävää. Sellaiselle sitten huudahtelen wow – antakaa kiviä selkään. Ihan vain pysyäkseni täällä.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · onnellisuus · vähän runoo

Sisäinen sävel melankolinen.

Sisäinen sävel
melankolinen
tahtoo olla,
tahtoi olla alkujaan.

Onnellisen taivaan alla,
kuinka syntyi
syntyjään yksi surumielinen.

Sävel niin sisäinen
osa on.

Kulun uuden
poikkisointuisen
löytää tietoinen.

33868410_1909757119036752_1393996854995189760_n.jpg

Mä olen tunnistanut itsessäni aina pienen melankolisen kolon – tai ennen tätä nykyistä hiukan suuremman, tänäpäivänä ainakin vähemmän hallitsevan. Aiemmin mä olen selittänyt koloa itselleni ensin pessimissisyytenä, sitten uskon, rohkeuden ja ties minkä puutteena. Mutta oikean oikeasti se taitaa olla vain pieni melankolinen kolo, joka on syntynyt maailmaan mun mukana. Ei se ole huono juttu, harmittava asia tai hienon hienokaan. Ainoastaan osa mua. Ihan vain pikkuruiseen melankoliaan toisinaan taivutteleva puoli, jota mä koen ajoittain jopa tarvitsevani. Siten mä olen päässyt yli ihmetyksestä, jopa itsesyytöksestä, kuinka onnellisen taivaan alla syntynyt onnellinen ihminen voi löytää itsestään sellaista melankoliaa.

On tosin todettava, että mun sisäinen sävel – se jokapäiväinen väri mielessä – voisi tänäpäivänä olla tummemmin melankolinen. Tietoisuus mun pienestä melankolian kolosta on ollut alku uusille sävellyksille, jotka alkuun tosin olivat väkinäisiä ja poikkisointuisiakin. Maailmankaikkeudessa on kaikenlaisia sisäisiä säveliä ja ehkä oikean mallin löytäminen toisesta on auttanut mua uudessa sävellysurakassa, jonka tarkoituksena ei kylläkään ole ollut korjata tai korvata, ainoastaan tarkastella.