ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Ote.

Heihein sanon helposti
ja ohi horjuu kaiketi
aika lailla kaikki.

Minuutit eivät muista
minua edes mateluvauhdissa.
Haluaisinpa pysyä kyydissä.

Patsas ihmisen ruumiissa
kuvaa osuvasti
jälleen minua.

En saa jalkojani irti
jatkaakseni.
Enhän ole missään,
olen vain kiinni.

blogi2223

Ja joku päivä saan vielä ajatuksesta kiinni.

ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Kämmenelle.

Mikään kämmen ei minua kannattele.

Se oli päivä sellaisen jälkeen.

Maailma käsivarsilla alkoi painaa.
Ryhtyi painamaan aivan liikaa
maan tahdon suuntaan.

Taakka tahtoi kannatella.
Sanoin kuinka nurinkurista.

Aika opetella olemaan kämmenellä.
Loppuviimein kannattelee maa kahden kuljettajani alla.

86848834_523400488571945_2545315645310894080_n

Mikään kämmen ei minua kannattele. Älä ymmärrä tätä väärin. Usko on ollut moneen, mutta sekin vaikeimman kautta. Toivo on ollut läsnä, mutta pikkaisen raskas sekin. Koska olen ajatellut, että käsivarteni kannattelevat – kaikkea. Ei elämä, jumala tai arkipäivä. Käsivarteni, jatkuvasti maitohapoilla.

Mutta että voisinkin vain levätä jollakin kämmenellä.

ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä

Saaliseläimen mielenmaisema.

Kuinka tassut toimivat jellonan.
Näinkö raidallinen röyhistelee rintaa.
Selkärankako kasvoi kulmahampaiden kustannuksella.

Karjuu kuuta, ulvoo kaipuuta.
Yhtä kaikki, kaikuu suuruutta.
Vaan saaliseläimen mielenmaisema mulla.

Olisinpa asioiden edessä
yhtä iso kuin näyttäisi olevan varjo jellonan.

blogi.jpg

Kun asioita kohdatessasi sun tulisi kasvaa täyteen mittaan – mieluiten jopa yli täyden mitan. Mutta entä jos mä kutistun, painun kasaan valtavien asioiden edessä.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Pitkäksi venytetty hetki.

Ethän estä, ethän pakene,
eihän edetä tästä hetkestä.

Ethän kannattele kattoa käsillä.
Annathan avaruuden tavallaan laskeutua.
Annathan mun kokea painottomuuden sun sylissä.

Ethän peitä näkyvää.
Ethän kiinnitä mun katsetta.
Annathan mun sokaistua tuikun liekistä.

Ethän vaihda käsivarsia pehmeään.
Annathan kovan olla vasten kovaa
tämän hidastetun hetken.
Annathan kaiken syleilyssä.

blogi227

Joskus on niitä päiviä, kun kuluva hetki saisi kestää tuon kokonaisen päivän. Kun kaikki voisi pysähtyä – ajatuksista alkaen. Jos vain tämän pitkäksi venytetyn hetken verran näkisin ja tuntisin seuraavaa hetkeä vähemmän.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · tulevaisuus · vähän runoo

Vielä punaiseen vaahteranlehteen.

Minä luotan yön väistyvän
ja sateen kastelevan.

Minä luotan pisaran
eksyvän vielä huulilleni.

Minä luotan lammikoiden
laskevan omia reittejään.

Minä luotan kumisaappaisiin
yhtä paljon kuin sinuun.

Sellaisina päivinä minä luotan
syksyn alkavaan synkkyyteen.

Miksi en punaiseen vaahteranlehteen
tai lapin kuultuun ruskaan.

blogi222

Miksi helpointa on luottaa värisyttävään ja ravisuttavaan? Kuinka luottaminen liittyy tähän hetkeen heräämiseen – liittyykö lainkaan? Miksi taistelen luottaakseni vielä saapuvaan tulevaisuuden kajoon?

ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Pieleen menevien asioiden viidakossa.

En ajatustakaan minä
kaukaisuudelle.

En haikaillut minä
taivaalle.

En sijaa antanut minä
taittamattomalle välimatkalle.

Kirkkaimmasta
tein minä rakkaimman
omani poimimalla.

blogi219.jpg

Kutsutaanko sitä kylmähermoisuudeksi? Että pystyy olla antamatta ajatuksissaan sijaa mahdottomille ajatuksille kaiken maailman mahdottomuuksista. Että tässä pieleen menevien asioiden viidakossa, jossa jokainen tietämättään tai ei tallustelee, pystyy liaaneista huolimatta nappaamaan ihkaoikeita mahdollisuuksia. Näkemään kaiken kasvuston keskellä poimittavaa.
Vai tarvitaanko siihen sittenkin ainoastaan lämmin mieli? Suuntavaiston sijaan sisäinen ääni?