aamuajatukset · itsetutkiskelu · oma elämä

Näe mun perustukset.

Aika tarkka, millaiselle pohjalle mä perustan toimintani, olenhan mä.

Olisipa oletus aina päällä siitä, että kerran toimintani perustuksen luotuani tarkoitusperien kyseenalaistaminen on ajanhukkaa; on ja pysyy se sama toimintaani määrittävä arvo. Toki sellainen voi loppua ja alkaa uudenlaisena alusta, mutta ei siltikään vaihdella päivästä, edes toiminnasta, toiseen. Oi, kun olisikin ihanaa luottaa myös toisten luottavan kerran luomaani linjaan, toimintani perusarvoon. Kai se helpottaisi kertomista siitä, että perustuksilla en ole lähimainkaan ailahtelevainen, vaan tässä ja nyt tämä, huomenna ja muuttujista riippumatta myös sama. Vaikkapa parhaansa asioiden eteen tekevä kunnes toisin kerron.

Ailahtelevat arvot eivät ole mun juttu, mutta ehdottomuuden ympärillä hääriminen on joskus pulmallista, on mun todettava.

Tie ailahtelevuudesta ehdottomuuteen ei ole suora eikä sen keskivaiheille asettuminen aina ihan ongelmatonta. Sillä kai tarkoitan, että oman arvon mukaan toimiminen voi ajaa oman minän yli, esimerkiksi ahkeruuden arvona ei pitäisi sisältää mahdollisuutta oman hyvinvoinnin unohtamisesta. Siten perustuksien luominen omalle toiminnalle ei sitten kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, vaikka itse arvo olisikin itsestäänselvyys. Kai tähän läheisesti liittyy terveen itsekkyyden säilyttäminen omien arvojen mukaan toimimisessa.

IMG_20180430_060929_825.jpg

Oikeusturva kai lähinnä omia ajatuksiani vastaan nämä toimintani perustukset, olen mä niinkin ajatellut.

Loppukädessä, jälkeen sen, mitä toiset ovat ajatelleet tai sanoneet, on itseni pystyttävä perustelemaan ainoastaan itselleni syyt toimintani takana. Voin ne kertoa ääneen, mutta vastuu perustuksien näkemisestä ei silloin ole itselläni – kuulija uskoo haluamansa, ääneen lausutut sanat ovat suhteellisen kädettömiä. Sen vuoksi koen kuin oikeusturvaksi itselleni selkeät oman toimintani perusteet. Oman mielen sisäiset varmuus ja rauha ovat kultaakin kalliimpia.

Näe mun toiminnan perustukset, sillä niille myös mut on perustettu.

ajatuksia · elämänasenne · itsetutkiskelu

Monimutkainen polttoaine.

Mistä ammentaisikaan päivään polttoainetta.

Mä näen sen näin: vaikka olisi ollut unta kellon ympäri, olisi surauttanut viherpirtelöt ja olisi meditoinut aamun ensimmäiset tunnit, siis perustanut itselleen lähtökohtaisesti pirteimmän mahdollisimman päivänaloituksen, on ihmisen ammennettava siltikin pitkin päivää polttoainetta jostakin lähteestä. Siis tankattava sisäisestä lähteestä nimenomaisesti, kuten elämälle asetetusta perusarvosta tai toisaalta hätälenkistä, käyttäytymismallista, johon ehkä omaa ymmärtämättömyyttäänkin on tottunut tarttumaan.

Ehkä mä käsitän sen myös näin: että mikä on kenenkin ajava voima esimerkiksi iltapäivän tylsänhuuruisina tai torkkujentäyteisinä hetkinä, kun oma minuus tulisi kantaa kunnialla iltaan saakka.

Kai mä ajattelen sen näinkin: mihin ihminen on valinnut nojaavansa itselleen kaikkein pitkästyttävimpinä, epämieluisimpina tai haastavimpina hetkinä. Tai vain päivän aikana edetäkseen uinahtamiseen asti. Että onko ammennettavan voiman lähde missä; oman elämän sisällä itsetuntemuksessa ja käsityksessä itsestä, siinä, mitä haluaa itsestään tilanteesta riippumatta viestittää vai vaikka puheessa jostakusta toisesta. Sillä tajuttuani ihmisten ammentavan ajavaa voimaa eri lähteistä, tajusin sellaista myös oikeasti tapahtuvan. Ammentajia on monenlaisia – ottamatta kantaa lähteen paremmuuteen.

blogi150

Mä itse ajattelen oman ajavan voimani olevan halu viestittää omien arvojeni mukaista toimintaa ja vilpittömyyttä, joista kummaankaan en halua olevan tilannesidonnaista.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oivallukset

Parempi karheampi.

Liian sileä ennen pinnan kulutusta;
karheaa vasten
pysyy paremmin maali ja noja.
Repi, raapi rankka hionta,
mutta tarttui sävy ja pystyssä pysyi.
Väritön ja vinksallaan muutoin siloinen olis.

blogi149

Mä pidän ajatuksesta ”jos en olisi sitä, en olisi tätä”. Siis tätä hyvää, mitä nyt olen. Varsinkin vaikeampien asioiden äärellä jälkikäteen sellainen ajatus on varsin kiva; kai kyse on sellaisista asioista kasvamisesta ja oppimisesta. Mä esimerkiksi luulen, ettei tietotasoni olisi tällä tasolla, jollen olisi ottanut vastaan myös niitä useita valvottuja öitä. En mä tiedä, onko kukaan koskaan tahallaan lähtenyt hakemaan itselleen karheampaa pintaa vain muodostaakseen kitkaa paremman asian pystytyksille; kai elämä aika itse hioo hyödyttömän sileät pinnat karheammiksi tarttumapinnoiksi. Tottakai, itsestäänselvyys, että joskus ”jos en olisi sitä, olisin tätä, jotakin parempaa” pitää osaltaan myös paikkaansa. Mutta mä haluan uskoa, että jopa siihen liittyy aina edes sivulauseena mutta ja se, millaiseksi rosoisuus on kasvattanut.

Jos mä en olisi sitä, en olisi tätä: sopivan kunnianhimoinen, tietoinen, utelias, innokas, värikäs, uskaliaammin sisältä voimakas.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oivallukset · oma elämä · tavoitteet

Jos suorittaja ei olisi kirosana.

Ai ettien että Elina. Sä olet niin suorittaja. Mä niin näen; suorittajahan sä olet päästä varpaisiin ja vaikka pyykkikoneessa pesisi. Ihan henkeen ja vereen ja viimeiseen hengenvetoon, kuuletko, suorittaja.

Mitään muuta en sitten ole asiasta kuullutkaan koko ikänäni. Enkä mitään muuta ole enää edes yrittänyt itselleni kertoa. Pesunkestävä suorittaja – lisäksi pahimmillaan vain carpe diem -pyrkyri – on kai muotoutunut merkittäväksi osaksi identiteettiäni siten, etten ole kokenut tarpeelliseksi tutkiskella nivaskaa mallikelpoisesta suorittajasta sen enempää. Eli aikamoisen vakuuttavasti. Ja ei, enhän minä totuutta ihmettele. Totta nimittäin on tämä: lähtökohtani on paras ja lopputuleman tulisi mieluiten olla korkeampi. Tosin paras ei tapauksessani ole tarkoittanut korkeampaa palkintopallia suhteessa toisiin, vaan parasta niistä vaihtoehdoista, joihin minulla on mahdollisuus. Ja visaisintahan on, että pienenä jo opin mahdollisuuden olevan aina olemassa. Lisäksi suorittaminen ja erityisesti siitä paineiden saaminen voi myös olla asioiden loppuunviemistä erittäin täsmällisesti.

Siltikin välillä mietin, mitä olisin ilman suorittajuuteen taipuvaista luonnettani. Ensiksikin siksi, koska tavoittelu ja kovan työn tekeminen saavat minussa aikaan mielettömiä hyvänolontunteita. Ihan jokaisen tekemäni tentin jälkeen olo on kuin voittajalla, kun kova työ on saatu päätökseen. Eikä tunteella sinänsä ole mitään tekemistä arvosanan kanssa. Joten ehkä ilman suorittajuutta ainakin tuntisin vähemmän mielihyvää elämästä. Toiseksi, joskus tavoittelu ja kova työ myös johtavat johonkin eikä käy kiistäminen, etteikö saavutettu rikastaisi elämän sisältöä, veisi eteenpäin ja kasvattaisi mielekkyyttä. On sanottava ääneen, että rajoittavuudesta huolimatta ilman suorittajaluonnettani elämässäni olisi aika paljon vähemmän. Mutta kuka hullu sellaista myöntää nykypäivän carpe diemien keskellä.

Voisinko alkaa olla suorittaja itseni kanssa vilpittömästi hyvässä hengessä? Niin ja suorittaja positiivisessa valossa myös muiden silmissä? Jos olisinkin suorittajan sijaan kohtimenijä. Elämässä kaikenlaista tavoitteleva kohtimenijä, jonka määritelmään automaattisesti kuuluisi myös tarpeen tullen vain olija.

Koska edes halu olla täydellinen ei sinänsä ole pahe, vaikka aivan kaikkialla tänäpäivänä toisin toitotetaankin (aika usein teen sitä minäkin). Jokainen onnistuu joskus jossakin täydellisesti eikä kai ole väärin sanoa sen tuntuvan mielettömän hyvältä ja sellaiselta, jota kaipaa aina vain lisää. Oleellisinta on kai tajuta, ettei täydellisyys ole muuta kuin tilannesidonnaista ja usein joiltain osin sattumaakin. Lisäksi ymmärtää, ettei se ole identiteetin suhteellisen pysyväkään muoto.

blogi148

Että jos suorittaja ei itselleni merkitsisikään enää kirosanaa. Vaan jos se enneminkin olisi kohtimenijyyttä, joka auttaisi viimeisetkin kilometrit maaliin saakka.

aamuajatukset · aitous · itsetutkiskelu

Minä tulkinta vain.

Hetken kesti tajuta – ehkä päälle kaksikymmentä vuotta – se, että suurimmalle osalle eteen sattuneista ihmisistä olen pelkkä tulkinta. Tulkinta toki itsestäni, siis kaikesta siitä, mitä sillä hetkellä kyseissä ympäristössä satun viestimään, mutta loppujen lopuksi kuitenkin vain toisen tulkinta. On miltei turvaisaa ajatella, että mikäli arvostelu ei kohdistu toimintaani, työhöni tai tekemisiini, vaan leviää identiteetin tasolle, hyvin todennäköisesti se koskee tulkintaa, joka minusta on tehty. Mitä minä olen, se on tiedossa kyllä minulla ja tärkeimmillä. Aina sisälläni on aito minä, jonka äärelle voin hyvillä mielin tulkinnan höykytystenkin jälkeen palata.

Tottakai on luonnollista olla suurelle osalle ainoastaan heijaste omasta ulosannista ja päältä luetusta. Täysin luonnollista, vaikka ei olisikaan lainkaan päälle liimattua. Ja vaikka joskus olen ajatellutkin aloittavani uuden kohtaamisen kättelemällä ja kertomalla mitä oikeasti olen aidoimmillani, en sitä koskaan ole kuitenkaan vakavasti harkinnut. Itsesuojeluakin, veikkaisin. Eikä missään nimessä toden peittelyä, olen itselleni useaan otteeseen toistellut. Ehkä tämän vuoksi harvempi tietää, millainen Elina oikeasti on. Ja jos joskus olen sattunut kuulemaan kuvailuja itsestäni, aika helposti olen havainnut, millaisella tasolla liikutaan.

kuva3.jpg

Jopa lohduton ajatus se, että kukaan ei koskaan voi tuntea minun taskujani ominaan. Kaikkein tarkimmin ajateltuna kaikille muille paitsi itselleni olen jonkinnäköinen tulkinta jostakin opitusta ja toistuvasta eikä välttämättä tilannesidonnaisesta. Toisaalta on suoranaisesti sisäistä maailmaani lämmittävää kuulla, kuinka oikeaan esimerkiksi parhaiden ystävieni tulkinnat vuosien varrella tuntemaan oppimisen seurauksena osuvatkaan.

 

ajatuksia · itsetutkiskelu · NLP · opiskelu · True Hearts

Peruskurssi elämään.

Niin siis mistä Elina valmistui?

No ei vielä yliopistosta. Tää oli tällainen toinen juttu. Sä voit vaikka googlettaa NLP.

Tai mitä jos mä vain kertoisin jotakin siitä.

Ensiksikin, luulin aluksi koko hommaa sellaiseksi vähän-liian-hihhuliksi itselleni. Olen aina ollut hyvin tunneherkkä ja koen kokemusmaailmani olevan aika rikas. Samaa aikaa rationaalinen ja tosiasioihin perustuva puoleni on kuitenkin kulkenut aina rinnalla hyvin vahvasti – ehkä tehnyt musta joskus turhan kyseenalaistavankin. Saatoin myös pelätä joutuvani törmäyskurssille ideologioiden ja uskomusten kanssa; arvostan ja ymmärrän tiedettä ja tutkimustietoa liian paljon pystyäkseni uskomaan mutuiluun. Paljastan: ihan oikeasti pelkäsin jopa kuulevani sentyyppisiä tuntein ja mielipitein virittyneitä väitteitä kuin teollisuuden värjätty maito tappaa. Ja mitä vielä!

Onneksi löysin itsestäni kuitenkin avoimuuden uudelle. Myös rohkeus oli suuresti mukana, kun aloitin True Heartsin NLP Practitioner -koulutuksen viime elokuussa. Aika nopeasti nimittäin hoksasin yhden koulutuksen hienoimmista puolista: vastakkainasettelu – saati todistaminen tai todistelu – ei kuulu koulutuspäivinä, ei kuulu koko hommaan. Kaiken, siis aivan kaiken, on tarkoitus tukea jo elämän aikana opittua – oli se sitten peräisin yliopistolta tai omista kokemuksista. Esimerkiksi psykologian kanssa NLP kulkee rinta rinnan, ei sotien, välillä ehkä samoista asioista hieman eri käsitteillä puhuen. Ja kai oli NLP:n perimmäisen ajatuksen lisäksi suuresti kouluttajan erinomaisuutta osata vain tarjoilla asiat ihmisille; asioita saa lähestyä omista lähtökohdista ja niistä itselle parhaimmat voi poimia mukaan.

blogi142.jpg

Itse asiassa totuuksien ja ajatuksien sijaan ihmisiä ohjattiin ainoastaan konkreettisesti harjoituksissa. Itse koin NLP:n ehkä hienoimmaksi puoleksi juuri sen tuoman konkretian hyvin abstrakteille, mielen sisäisille asioille. Käytännön harjoitusten avulla on toki mahdollista opetella esimerkiksi selviytymään esiintymisjännityksen kanssa paremmin, mutta toisaalta ne voivat tähdätä pitkälti vain itselle syystä tai toisesta merkittävien asioiden tarkasteluun. Toki harjoitukset ja eritoten niistä hyödyn saaminen vaativat tietynlaista avoimuutta ja heittäytymistä, muuta kuin faktojen tiskiin heittämistä. Mutta ei, ei taikatemppuja tai transsitiloja.

Monesti koulutuspäivien aikana mietin paljon tällaista kuin täähän on kuin peruskurssi elämään. Sellainen ihan jokaiselle ihmiselle sopiva ja suositeltava koulutus riippumatta siitä, oletko johtoportaassa työelämässä vai kotiäiti rivarinpätkässä, siten olen monelle taitanut kurssia kuvata. Kurssin viimeisenä päivänä kerroin, kuinka mukanaolo on alkanut murentamaan määrättyjä käsityksiä itsestäni ja elämästä – myös kanssaeläjistä. Että tämän rupeaman jälkeen en ole enää yhtä arka eläjä, vaan rohkeampi mahdollisuuksille ja elämään. Kaiken sen lisääntyneen tiedon ja ymmärryksen lisäksi. Ja näin muutama päivä päätöspäivän jälkeen olen edelleen samaa mieltä: jotain itsessäni on auennut.

Kiitos True Hearts ja Reetta siitä, että elämääni syntyi rohkeampi perspektiivi.

ajatuksia · erityisherkkyys · itsetutkiskelu · syvällistä

Herkkä, kysy mitä muuta.

Suorinta, mitä mä tämänpäiväisen jälkeen voin sanoa:

kello kuusitoista mä päätin alkaa elää tämän kanssa, mitä mä olen koko elämäni ajan yrittänyt itsestäni matkan varrelle hukata.

Kymmenvuotiaana itseäni lohdutin, että kymmenen vuoden jälkeen on jo varmasti helpottanut. Kaksikymppisenä mä vielä mietin, että viiden vuoden sisään asia on luultavimmin korjautunut – aikuisiällä kun vuodet ovat sellaisessa niin valtavan merkitseviä. Tänään mä totesin, että olen taitanut tulla tien päähän. Vaikka en olekaan saavuttanut sitä, mitä jo alta kymmenvuotiaana niin tavoittelin.

Mä olen näinä vuosina vähän liian innokkaasti nyökkäillyt tokaisuille ’kuule se tulee iän mittaa’. Sitten mä olen aina kotona vuosi toisensa jälkeen miettinyt, miksi iän mitta on niin pitkä. Mä olen koettanut kovettaa betonilla ja toisenkaltaisten ihmisten ohjenuorilla. Olen mä tarttunut kaikenlaisiin vippaskonsteihin ja ajatusleikkeihin vielä koittavasta. Välillä mä olen jopa hallitsemattomissa ja läpinäkyvissä tilanteissa sitä häpeillyt. Kirosanaksi se on melkein jo mielessäni muodostunut – ja sellaisena sitä on joskus mua vastaan käytetty.

blogi139.jpg

Ehkä mä ensi kertaa elämässäni totaalisesti luovutin, kun kaikkien poskille valuneiden jälkeen totesin: ei onnistunut olla vähemmän tämänkaltainen tänäänkään. Mä olen koko elämäni ollut kulkemassa poispäin tästä tämänkaltaisuudesta kohti kaikkea sitä, missä mä olen vähemmän sitä nähnyt. Mutta toisin tänään ja tästä lähtien. Irtipäästämisen myötä mulla taitaa olla uusi, elämäni selkein suunta: eläminen tällaisena. Ja tämän lisätäkseni: pois siitä pyristelemättä. 

Sillä kyllä, mä voin mennä elämässä kaikkiin tilanteisiin tämä yllä.