ajatuksia · itsetutkiskelu

Ex-epävarma.

Aika ex-epävarmana on tosi siistiä tuntea, ettei maa jalkojen alla enää kokoaikaa tutise. Tärisee toki ajoittain, mutta vain sen verran kuin maailmassa noin niin kuin yleensäkin tuppaa tärräämään.

Näin ex-epävarmana on suoranaisen kutkuttavaa hoksata, että saa sanoa ääneen muuallakin kuin kotiseinien sisällä. Oikeastaan on aikamoisen hienoa tajuta, että rehellisyys ja suorat sanat toimivat ihan kaikenlaisten välissä riippumatta suhteen laadusta. Havainnoimalla sitä on ymmärtänyt, että ihmisen ryhti on rehtiyttä. Selkärangan voi feikata.

Hymy saa olla herkässä, jos hymy on herkässä. Mutta hymy ei ole myötyminen, ei hymy ole poliittista korrektiutta tai pelastusrengas valtameressä. Ei kerro hymy hoksottimista tai tyhmyyden tasosta. Hymy on osaosoitus siitä, millaisessa hengessä omaan maailmaan yltäviä asioita tulee hoitamaan.

Ex-epävarman ulospääsy on ollut ymmärrys painoarvon synnystä. Painoarvoa jos omille sanoille tai touhuille tahtoo, se on itse jossain määrin niille annettava. Muutoin sitä päätyy elämään sivuutettujen maailmankaikkeudessa, jossa tukahtuu  itse tyytymättömyyskin. Koska lopulta oma kokemus omasta on aina voimakkaampi kuin toisten kokemus toisen omasta.

blogi190.jpg

T: Viimeisen vuoden aikana vähintään kolmen vuoden verran kasvanut

aamuajatukset · itsetutkiskelu · onnellisuus

Väliaikainen vallankumous.

Vallankumous meneillänsä, hän viereiselle ohimennen totesi.
Ensilumihan suli ennen satamista.
Ja uskotkos, marraskuuta seuraa joulu vuoden verran jäljessä.
Sormi ikkunassa hän jatkoi: katso, askeleita otetaan jo ennen astumista.
Käsillä kävely alkaa olla jalkojen käyttöä suositumpaa.
Sen voi havaita ainoastaan siitä, ettei siihen kiinnitä lainkaan huomiota.
Hän kohensi hattuaan. Toista vilkaisematta sanoi:
tällä lähikaupalla, joka juuri ohi vilahti, niin silläpä oli aivan erikoinen tarjous.
Sai käydä jokainen maksamassa rahaa kauppaan ilman vastineita. Satuin paikalle. Ihmiset olivat silminnähden iloisia.
Niin tottakai, toinen havahtui nyökkäämään. Olen nyt riittävän kaukana kotoa kävelläkseni sinne, joten pysäkkini on tämä. Kiitän teitä vielä matkaseurasta.

Ihminen ei ehkä saisi pelätä sellaisia ajatuksia, jotka synnyttävät pään sisällä väliaikaisen vallankumouksen. Oikeastaan parasta vapautta lienee jatkuva vallankumousten aalto mielessä. Uskallus ajatella uudella ja omalla tavalla.

img_20171021_173537_575.jpg

aamuajatukset · haaveet · itsetutkiskelu

Pist pää pilvii.

 

Mun haaveet on helposti hahmotelmia, koska mä sovitan mukaan aina realismia. Piirrän vaan kirkkaan lampun alla ja terävällä. Värikyniä, nysiä, roskiksista pelastettuja. Pöytälaatikossa sellaisia kädessä pysymättömiä, täysin väärän sävyisiä. Koko kirjo orastavaa lukkojen takana. Mä vaan pelkään luoda ilman pyyhekumia. Lyikkäreitä, lyikkäreitä. Ei niillä tehdä haavekuvia, mutta tarvittaessa poispyyhittäviä luonnoksia. Pelkään ikinä valmistumattomia toiveiden ruttukasoja. Ihan, ihan herkimpiä noissa hylätyissä paprupalloissa. Näihin hommiin aina on riittänyt pikkulaput. Reunojen yli ei ole karannut yksikään viiva, mistä en mä ylpeä. Voi mun luonnokset niin tarvitsevat kahden sentin punaista puuväriä, himmeää valaistusta ja pelotonta viivankäyttöä. Mä rohkean piirtotaulun sekä hetkuttavia ja hetkauttavia haaveita.

Määrätään kaks metrii harsoo. Pist pää pilvii, Rinkeli.

blogi186.jpg

 

ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Sinä pieni lämmin tunteeni.

Sinä pieni lämmin tunteeni
haalin villaa ympärillesi.
Niin suojaan ujellukselta,
turralta ja tunteettomuudelta.

Sinä pieni lämmin tunteeni
vaalin läikähtelyäsi.
Vaikean vihmonnan mainingeissa
käännyn jälleen äärellesi.

Sinä pienen pieni hellä roihuni
jää kaiken kohdattuani.

blogi184.jpg

Mikä mä olen kohdattuani. Sitä mä toisinaan pelkään. Välttämätöntä on ihmisen kohdata monenlaista, joka väistämättä muuttaa aina jotakin. Kunpa silti ihan kaiken jälkeen mä voisin aina palata yhteen mussa muuttumattomaan. Mun ikiomaan, mun pieneen lämpimään tunteeseen.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu · tulevaisuus

Omaa soppaani tarjoan.

Ei saapunut huoneeseen seiniä pitkin eikä astunut ovesta takki auki.
Oli vain:

Terve. Tässä minä olen ja tästä minä kaiken ammennan.
En kauho ohi. En kauho toiselta.
Tilanteesta riippumatta omaa soppaani tarjoan.
Pitkällisen pähkäilyn tuloksena
pari pääarvoa ja loput ajatusten lientä.
Maustettu minusta irtoavalla.
Riittää potku, sen minä tiedän.
Kelpaako kaikille, enpä tiedä.
Silti hyräilen hämmentelen.

blogi180.jpg

On vienyt aikaa tajuta, että yksi ihminen ei voi olla sopiva jokaiseen paikkaan. Eikä jatkuva itsestä sopivuuden etsiminen tee ihmisestä sen sopivampaa. Toisaalta on pitänyt oppia ymmärtämään, ettei sopivuus ole yhtä kuin valmis tai täydellinen. Sopivuus laskeutuu ennemminkin elämän perusarvojen ja itse- ja ihmistuntemuksen tasolle.

On ollut haastavaa myöntää, että sopivuus on kai sitä, että oma liemi sellaisenaan riittää. Haastavinta ehkä uskaltaa ymmärtää, että minussa on jo kaikki se, mitä juuri minä tälle elämälle tulen tarjoamaan. Eikä se, mitä minulla on tarjota, ole välttämättä johonkin tai jollekin riittävää, mutta silti samalla se, mitä tarjoan, on aivan täysin riittävää. Täysin turha jatkuvasti maustaa ja maustaa.

Minä tarjoan tällaista, mitä minä olen. Enkä yritäkään tarjota muunlaista.

aamuajatukset · itsetutkiskelu

Sammuu valmiiksi.

Syksy kertoi
saapuu pian nielevä pimeys.

Moni siihen niin valmistautui
puhaltamalla itsensä jo sammuksiin.

Joku jatkoi lokakuussakin liekitellen:
pimeyshän on vain valon esiintuoja.

Missä muualla valo loistaisi kirkkaammin.

blogi179

On se tuttua. Joskus sammutan itseni varmuudeksi jo valmiiksi.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Oman elämän pääroolissa.

Oman elämän sivuosaan,
kun roolitti itsensä verhon taa.
Kai tapahtui aivan alkujaan,
ennen pääroolin kirjoittamista.

Valokeila tarvitsi ääntä ja shokkivärikästä,
ei pienen äänen painoa tai hiljaista tulkintaa.

Kunpa olisi löytänyt piirteensä tehokeinona,
alusta asti varmana alustana näyttämön keskellä.

blogi176.jpg

On ihan hirveän rohkeaa seistä oman elämän valokeilassa, oman elämän pääroolissa. On ihan hirveän rohkeaa kertoa itselleen vain itsensä edessä, millainen elämä tästä on tulossa. Ja millaista elämää tässä ollaan tekemässä. On ihan hirveän rohkeaa kertoa, millaisen pääroolin tässä elämässä on aikeissa vetäistä.

On se ihan hirveän pelottavaa ja ponnistusta vaativaa. Mutta jos ei itsensä eteen pysty astua pääroolissa, sitä taitaa elää koko elämänsä puolittaisena sivuosassa.