ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Sinä pieni lämmin tunteeni.

Sinä pieni lämmin tunteeni
haalin villaa ympärillesi.
Niin suojaan ujellukselta,
turralta ja tunteettomuudelta.

Sinä pieni lämmin tunteeni
vaalin läikähtelyäsi.
Vaikean vihmonnan mainingeissa
käännyn jälleen äärellesi.

Sinä pienen pieni hellä roihuni
jää kaiken kohdattuani.

blogi184.jpg

Mikä mä olen kohdattuani. Sitä mä toisinaan pelkään. Välttämätöntä on ihmisen kohdata monenlaista, joka väistämättä muuttaa aina jotakin. Kunpa silti ihan kaiken jälkeen mä voisin aina palata yhteen mussa muuttumattomaan. Mun ikiomaan, mun pieneen lämpimään tunteeseen.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu · tulevaisuus

Omaa soppaani tarjoan.

Ei saapunut huoneeseen seiniä pitkin eikä astunut ovesta takki auki.
Oli vain:

Terve. Tässä minä olen ja tästä minä kaiken ammennan.
En kauho ohi. En kauho toiselta.
Tilanteesta riippumatta omaa soppaani tarjoan.
Pitkällisen pähkäilyn tuloksena
pari pääarvoa ja loput ajatusten lientä.
Maustettu minusta irtoavalla.
Riittää potku, sen minä tiedän.
Kelpaako kaikille, enpä tiedä.
Silti hyräilen hämmentelen.

blogi180.jpg

On vienyt aikaa tajuta, että yksi ihminen ei voi olla sopiva jokaiseen paikkaan. Eikä jatkuva itsestä sopivuuden etsiminen tee ihmisestä sen sopivampaa. Toisaalta on pitänyt oppia ymmärtämään, ettei sopivuus ole yhtä kuin valmis tai täydellinen. Sopivuus laskeutuu ennemminkin elämän perusarvojen ja itse- ja ihmistuntemuksen tasolle.

On ollut haastavaa myöntää, että sopivuus on kai sitä, että oma liemi sellaisenaan riittää. Haastavinta ehkä uskaltaa ymmärtää, että minussa on jo kaikki se, mitä juuri minä tälle elämälle tulen tarjoamaan. Eikä se, mitä minulla on tarjota, ole välttämättä johonkin tai jollekin riittävää, mutta silti samalla se, mitä tarjoan, on aivan täysin riittävää. Täysin turha jatkuvasti maustaa ja maustaa.

Minä tarjoan tällaista, mitä minä olen. Enkä yritäkään tarjota muunlaista.

aamuajatukset · itsetutkiskelu

Sammuu valmiiksi.

Syksy kertoi
saapuu pian nielevä pimeys.

Moni siihen niin valmistautui
puhaltamalla itsensä jo sammuksiin.

Joku jatkoi lokakuussakin liekitellen:
pimeyshän on vain valon esiintuoja.

Missä muualla valo loistaisi kirkkaammin.

blogi179

On se tuttua. Joskus sammutan itseni varmuudeksi jo valmiiksi.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Oman elämän pääroolissa.

Oman elämän sivuosaan,
kun roolitti itsensä verhon taa.
Kai tapahtui aivan alkujaan,
ennen pääroolin kirjoittamista.

Valokeila tarvitsi ääntä ja shokkivärikästä,
ei pienen äänen painoa tai hiljaista tulkintaa.

Kunpa olisi löytänyt piirteensä tehokeinona,
alusta asti varmana alustana näyttämön keskellä.

blogi176.jpg

On ihan hirveän rohkeaa seistä oman elämän valokeilassa, oman elämän pääroolissa. On ihan hirveän rohkeaa kertoa itselleen vain itsensä edessä, millainen elämä tästä on tulossa. Ja millaista elämää tässä ollaan tekemässä. On ihan hirveän rohkeaa kertoa, millaisen pääroolin tässä elämässä on aikeissa vetäistä.

On se ihan hirveän pelottavaa ja ponnistusta vaativaa. Mutta jos ei itsensä eteen pysty astua pääroolissa, sitä taitaa elää koko elämänsä puolittaisena sivuosassa.

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu

Tyttö Kelohonka.

Tyttö Kelohonka. Nuorena sydänjuuriltaan pihkautunut. Pursuavan tahmaisella itsensä valellut. Onneksi niin, kertoi kerran muuan kelohonka, sisällä lienee säilynyttä. Ilman elämää jäi jälsikerros sinä vuotena ja seuraavana, kun jätti juuria etsiessään jälkeensä vain neulasia.

Rungosta kenties kevyesti käyristynyt, nuorena piskuisesti ikääntynyt. Silti sisältä ehyt, päältäkin tahmainen ja tarttumaan altis, tyttö Kelohonka.

Hällä väliä ja väljempiä ryteikköjä. Kasva kohti aurinkoa. Oikea kelouma korjaa vasta satojen vuosien saatossa, lahoamaan rupeaa vasta pihkasta irti päästämällä, tiesi kertoa aito kelohonka.

blogi173

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oma elämä

Tarkoin kaluttuja minuutteja.

Kerttu jätti jälkeensä piparkakun murusia. Mukana oleva hupeni, jotta joskus löytäisi takaisin.

Minä jätän jälkeeni jokainen hetki minuutteja. Yhtä lailla vanan huvennutta varastoani, jota olen mukana kantanut, ehkä jopa vaalinut. Minä en palaa koskaan samaa reittiä takaisin; taskusta tippunut on ainoastaan miinusmerkki elämässäni. Ja kuljin minä missä vain, jää jono minuutteja matkastani aina vain – sydämen rytmistä riippumatta jätän jälkeeni hetkiä, olivat ne sitten koskemattomia tai puhki käytettyjä.

En jätä, jotta palaisin. Jätän, koska aika joka tapauksessa kuluu. Siksi en tahdo murtaa käyttämättömästä, ehjästä, vasta mukaan pakatusta. Tahdon jättää matkastani minuutteja, jotka olen kuiviin ryystänyt, joista olen suuresti haukannut. Joissa olen tuntenut ja elänyt. Ja joista olen kaiken irti lähtevän tarkoin kalunnut.

Sen sijaan, että jatkuvasti toteaisin elämän olevan liian lyhyt jonkinmoiseen turhuuteen, voisin kysellä itseltäni, mihin kaikenlaiseen elämä on riittävän pitkä.

blogi172.jpg

aamuajatukset · aitous · elämänasenne · itsetutkiskelu · vähän runoo

Rinkeli.

Ja tää olis tää.
Jokaisen edessä ja joka säällä
tää ja vaan tää.

Ja joka hetki olis ihan tän elämää:
tää on tää,
vaikka joku tahtoisi enempää tai vähempää.

Olis tälle ihan unelmaa:
ihan vaan olemalla tää
sais jonkun tälleen kysymään
olisinks mäkin vaan mää.

Tää olis tää.
Vähän herkkää järkee,
pää joskus pilven pääl.
Ja vaikka tulis niskaan lehmää,
tää nyt olis tää.

blogi170.jpg

Sillä tää ajatteli pötkiä pitkälle.