Minä luotan yön väistyvän
ja sateen kastelevan.

Minä luotan pisaran
eksyvän vielä huulilleni.

Minä luotan lammikoiden
laskevan omia reittejään.

Minä luotan kumisaappaisiin
yhtä paljon kuin sinuun.

Sellaisina päivinä minä luotan
syksyn alkavaan synkkyyteen.

Miksi en punaiseen vaahteranlehteen
tai lapin kuultuun ruskaan.

Miksi helpointa on luottaa värisyttävään ja ravisuttavaan? Kuinka luottaminen liittyy tähän hetkeen heräämiseen – liittyykö lainkaan? Miksi taistelen luottaakseni vielä saapuvaan tulevaisuuden kajoon?