ajatuksia · kolmistaan · oma elämä · onnellisuus · vähän runoo

Olipa kerran oma satuni.

Piipahdin peikolla,
päästin kaikenmoisia luokseni.
Vaelsin unohdettujen metsässä
etsimässä peilikuvaani.
Nielin kaikenlaista,
omena oli niistä vähäisin.
Mikään ei myrkyttänyt riittämiin,
pakenin onnellisia loppuja edelleen.

Kävin kaikkialla.
Kunnes päätin uskoa satuun
sateenkaaren päästä.

Ökyrikas sydän minulla nykyisin,
olenhan aarteen äiti.

Siis olipa kerran oma satuni.

blogii

kolmistaan · perhe · vähän runoo

Poikamme.

Me sinut askartelimme, äiti ja isi.

Pikkupyörre hiuksissa, isi matki sen itseltään.
Tumma pörrö päässä, isi hiukan lantrasi omaa väriään.
Suuren suuret pikkupöllön silmät, ne isi piirsi mallista äitiä katsoessaan, taisi kelmi lisätä myös omaa tulkintaa. Äiti muussasi mustikoita ne värjäämään.
Isopotut, ne äiti napsi sinulle itseltään.
Nöpönenä, sen äiti ja isi piirsivät käsikkäin.
Soma suppusuu, sekin äidin ja isin yhteistä käsialaa.
Pitkät ripset simmuihin taiteili äiti omistaan.
Ja hienon hieno masu, siinä auttoi äiti maidollaan.

Tuuliviiri taidat olla kuin äitisi, ehdottomasti hymypoika kuin isisi.
Rakas Kasimirimme.

blogi232

ajatuksia · elämä · kiitollisuus · kolmistaan · vähän runoo

Vielä hoivaat luomusta.

Odotin poukamassa, kaislikossa,
aina vain myrskyä, en harkinnut tyyntä.
Kaislan varsi, se katkesi,
kun kerroit ainoastaan kaukosaarten myräköistä.

Sait kaislikon kuiskaamaan elämämme korvaani.

Hoivaa ja helli itseäsi kuin kauneinta ihmisluonnosta.
Niin kerran vielä hoivaat ja hellit luomusta.
Joka hellästä kosketuksestasi minuun piirtyy tyhjästä.

Punoit kaisloista siivet unelmallemme.

Laita talteen tämä siivekäs,
päästä taskustasi
oikeana päivänä.

WhatsApp Image 2020-04-14 at 07.34.45

Ja oikea päivä kaikille unelmille tuli, vaikka en siihen monina toisina päivinä uskonutkaan. Mutta koska taskuuni oli talletettu toive ja toivo, ne myös pysyivät mukana  niinäkin hetkinä, kun pelkäsin itsekseni tulevaa.

aamuajatukset · hetkessä · kolmistaan · vähän runoo

Aika etenee ilman meitä.

Voisin olla missä vain,
siellä, täällä tai tien päällä,
kunhan olen tässä.

Kanssasi tätä samaa hengittämässä,
silmillä näin häntä hellimässä.
Tätä hetkeä kanssasi kaikkialta koskemassa,
ajatuksin häntä hipaisemassa.

Minuutteja lähekkäin vastaanottamassa
ja irti yhdessä päästämässä.
Ohimenevässä yhä vain pinnalla pysymässä.

Kun aika hukkasi merkityksensä,
tämä hetki täytti joka sopen minussa.

blogi231

Maapallo pyörii, sen akseli on edelleen tallessa. Kiirehtijä kulkee hoppu takataskussa. Mutta aika etenee ilman meitä kolmea.

aamuajatukset · kolmistaan · onnellisuus · vähän runoo

Kun kolmistaan aloitellaan elämää.

Kuis nyt yhtäkkiä näin.

Toinenkin kainalo käytössä,
kaikessa yksi aina keskellä,
kolmas kulho puuroa odottamassa,
pikkusukat kuin aina olleet kuivumassa,
tumput hukassa yhä todennäköisemmin.

Maitoviiksiä yhdet lisätty,
takapenkin paikka täytetty,
suppusuu vasten poskea,
yötuhina tuplana,
pöydän päässä kunkkupaikka,
perheen pää hurmattu.

Paljon on ihmeteltävää, kun kolmistaan aloitellaan elämää.

WhatsApp Image 2020-04-01 at 12.15.57

aamuajatukset · kolmistaan · onnellisuus · rakkaus · vähän runoo

Kolme.

Kuka sinut luoksemme lähetti?

Tämän päivän toivo vai
huomisen maailmanrauha.

Hetken huolettomuus vaiko
seisahtumisen taito.

Levollisuuden suoja vai
valonpilkahduksen tuoja.

Haikaraparvi vai
kahden yhteinen pilvilinna.

Sinut lähetti Rakkaus,
joka kahden välistä yletti kokonaisen kolmannen.

Pieni aarre
ei sateenkaaren päästä,
vaan äidin ja isin välistä.

blogi230

Vihdoin kotona kolmistaan. 

ajatuksia · rakkaus · vähän runoo

Sinun kiertolaisesi.

Istutit minut eteen taivaanrannan.
Laveerasit vaalealla taustaa.
Katsotaan taa kaartuvaa.

Olen sinulle kiertolainen, tuo tuike ja sivellinvedot.
Olen sinulle kaikkeus, ehtymätön universumi.
Olen sinulle maailmasi, väsymätön kiertäjäsi.

Kunnes et tahdo minua enää valaista.

Sinä kirkas keskipisteeni. Oma kaiken lähteeni.

blogi229

Yhdessä ollaan ja omistaudutaan.

ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Kämmenelle.

Mikään kämmen ei minua kannattele.

Se oli päivä sellaisen jälkeen.

Maailma käsivarsilla alkoi painaa.
Ryhtyi painamaan aivan liikaa
maan tahdon suuntaan.

Taakka tahtoi kannatella.
Sanoin kuinka nurinkurista.

Aika opetella olemaan kämmenellä.
Loppuviimein kannattelee maa kahden kuljettajani alla.

86848834_523400488571945_2545315645310894080_n

Mikään kämmen ei minua kannattele. Älä ymmärrä tätä väärin. Usko on ollut moneen, mutta sekin vaikeimman kautta. Toivo on ollut läsnä, mutta pikkaisen raskas sekin. Koska olen ajatellut, että käsivarteni kannattelevat – kaikkea. Ei elämä, jumala tai arkipäivä. Käsivarteni, jatkuvasti maitohapoilla.

Mutta että voisinkin vain levätä jollakin kämmenellä.

ajatuksia · elämä · vähän runoo

Haurain kallisarvoisin

Elämäni kallisarvoisin
käsiin laskettuna mitä haurain,
mielestäni maailmassa murenevin.
Miksi näin.

Yhtäkkiä
kuin tuhka tuuleen
on todennäköisin.
Lentää minun kallisarvoisin.

Miksi kallisarvoisin
vaikuttaa olevan aina hentoisin.

79210003_431108641177804_7771774207221825536_n.jpg

Vaan elämän toissijainen on kova kuin järkähtämätön mieli, miksi niin? Toisinaan jopa näin: varminta elämässä on vähäpätöisin.