Kevään kirkkaudelta minuun hautaudut, 
sinut hyssyttelyyni suljen,
rakkauteni tiivein kääre. 

Silmät kiinni laillasi painan, 
jotta auringon kanssasi tunnen.
Tavallasi tässä olen. 

Teen hetkestä elinehdon, 
annan sille pelastajan kruunun
eikä henkäykseni enää karkaa epäröiden.

Jos elämä olisikin enemmän olemista, 
jatkaisin juuri tässä harjoittelemista.



Hän tarrautuu hetkeen kuin apukäsiin. Kunpa minäkin - kumpaankin.