ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Pieleen menevien asioiden viidakossa.

En ajatustakaan minä
kaukaisuudelle.

En haikaillut minä
taivaalle.

En sijaa antanut minä
taittamattomalle välimatkalle.

Kirkkaimmasta
tein minä rakkaimman
omani poimimalla.

blogi219.jpg

Kutsutaanko sitä kylmähermoisuudeksi? Että pystyy olla antamatta ajatuksissaan sijaa mahdottomille ajatuksille kaiken maailman mahdottomuuksista. Että tässä pieleen menevien asioiden viidakossa, jossa jokainen tietämättään tai ei tallustelee, pystyy liaaneista huolimatta nappaamaan ihkaoikeita mahdollisuuksia. Näkemään kaiken kasvuston keskellä poimittavaa.
Vai tarvitaanko siihen sittenkin ainoastaan lämmin mieli? Suuntavaiston sijaan sisäinen ääni?

ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Maa tuntui vieraalta puujaloilla.

Vain lähikoivun verran kenolla.
Silti kaikki maa tuntui vieraalta.
Puujaloilla.

Vaivaiskoivun kelon lailla luonnetta.
Vaan ei sopinut isopuisten outamaahan.
Puujaloillaan.

Kalvaspajun lonkerot, louheinen somerikko.
Vaikeakulkuinen, jalansijaton.
Puujaloille.

blogi213.jpg

Kuljit sitten puujaloilla, toisen omilla, päättäväisyydellä, sitkeydellä, jatkuvilla yrityksillä, kyltymättömyydellä tai patistuksilla, niin oman maan tunnet vasta omilla jalkapohjilla.

 

ajatuksia · haaveet · itsetutkiskelu · vähän runoo

Tieltä poikkea vievälle.

Maailman mielettömin piste
löytyy laidalta.

Matkaa
laidalle kaidalta.
Tieltä poikkea
vievälle;
ajatukselle,
halulle
tai pakotukselle.

Karkaa helkkari,
jo pilkistää ääri.
Kapua äärelle,
ripusta itsestäsi laidalle.

blogi211.jpg

Kaikkein mielettömin tapahtuu laidalla – kuten uskon, uskalluksen tai luoton laidalla.  Mun oma, käsissä pideltävä runokirja syntyi sekin kaikenlaisilla laidoilla. Laidoilla, jonne ripustin itsestäni jotakin. Ja jos jotain olen elämässä oppinut, se on tämä: maailmaan mahtuu niin paljon muitakin viejiä kuin vain teitä.