ajatuksia · elämä · kiitollisuus · kolmistaan · vähän runoo

Vielä hoivaat luomusta.

Odotin poukamassa, kaislikossa,
aina vain myrskyä, en harkinnut tyyntä.
Kaislan varsi, se katkesi,
kun kerroit ainoastaan kaukosaarten myräköistä.

Sait kaislikon kuiskaamaan elämämme korvaani.

Hoivaa ja helli itseäsi kuin kauneinta ihmisluonnosta.
Niin kerran vielä hoivaat ja hellit luomusta.
Joka hellästä kosketuksestasi minuun piirtyy tyhjästä.

Punoit kaisloista siivet unelmallemme.

Laita talteen tämä siivekäs,
päästä taskustasi
oikeana päivänä.

WhatsApp Image 2020-04-14 at 07.34.45

Ja oikea päivä kaikille unelmille tuli, vaikka en siihen monina toisina päivinä uskonutkaan. Mutta koska taskuuni oli talletettu toive ja toivo, ne myös pysyivät mukana  niinäkin hetkinä, kun pelkäsin itsekseni tulevaa.

ajatuksia · rakkaus · vähän runoo

Sinun kiertolaisesi.

Istutit minut eteen taivaanrannan.
Laveerasit vaalealla taustaa.
Katsotaan taa kaartuvaa.

Olen sinulle kiertolainen, tuo tuike ja sivellinvedot.
Olen sinulle kaikkeus, ehtymätön universumi.
Olen sinulle maailmasi, väsymätön kiertäjäsi.

Kunnes et tahdo minua enää valaista.

Sinä kirkas keskipisteeni. Oma kaiken lähteeni.

blogi229

Yhdessä ollaan ja omistaudutaan.

ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Kämmenelle.

Mikään kämmen ei minua kannattele.

Se oli päivä sellaisen jälkeen.

Maailma käsivarsilla alkoi painaa.
Ryhtyi painamaan aivan liikaa
maan tahdon suuntaan.

Taakka tahtoi kannatella.
Sanoin kuinka nurinkurista.

Aika opetella olemaan kämmenellä.
Loppuviimein kannattelee maa kahden kuljettajani alla.

86848834_523400488571945_2545315645310894080_n

Mikään kämmen ei minua kannattele. Älä ymmärrä tätä väärin. Usko on ollut moneen, mutta sekin vaikeimman kautta. Toivo on ollut läsnä, mutta pikkaisen raskas sekin. Koska olen ajatellut, että käsivarteni kannattelevat – kaikkea. Ei elämä, jumala tai arkipäivä. Käsivarteni, jatkuvasti maitohapoilla.

Mutta että voisinkin vain levätä jollakin kämmenellä.

ajatuksia · elämä · vähän runoo

Haurain kallisarvoisin

Elämäni kallisarvoisin
käsiin laskettuna mitä haurain,
mielestäni maailmassa murenevin.
Miksi näin.

Yhtäkkiä
kuin tuhka tuuleen
on todennäköisin.
Lentää minun kallisarvoisin.

Miksi kallisarvoisin
vaikuttaa olevan aina hentoisin.

79210003_431108641177804_7771774207221825536_n.jpg

Vaan elämän toissijainen on kova kuin järkähtämätön mieli, miksi niin? Toisinaan jopa näin: varminta elämässä on vähäpätöisin.

ajatuksia · rakkaus · vähän runoo

Meidän kaarnalaiva.

Kaarnalaiva tuuliajolla
ja rantaviiva vinkura.

Keulan kurssi hukassa,
taivas meren pohjassa,
ankkuri pilven reunalla.

Yli laidan,
huutaa ajatuksista jokainen.
Ja kaarnalaivan kapteeni hyppää perässä.
Tuuliajolla eikä miehistö tiedä toimia.

Jokainen kerta, kun kotioven kiinni painat.

blogi228.jpg

Yksin mä olen vähän haahuileva puolikas haamu.

ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä

Saaliseläimen mielenmaisema.

Kuinka tassut toimivat jellonan.
Näinkö raidallinen röyhistelee rintaa.
Selkärankako kasvoi kulmahampaiden kustannuksella.

Karjuu kuuta, ulvoo kaipuuta.
Yhtä kaikki, kaikuu suuruutta.
Vaan saaliseläimen mielenmaisema mulla.

Olisinpa asioiden edessä
yhtä iso kuin näyttäisi olevan varjo jellonan.

blogi.jpg

Kun asioita kohdatessasi sun tulisi kasvaa täyteen mittaan – mieluiten jopa yli täyden mitan. Mutta entä jos mä kutistun, painun kasaan valtavien asioiden edessä.

ajatuksia · vähän runoo

Meistä teräksisin en ole.

Karjun vain tuskasta.
Selässä ei ole kaikkeen kilpeä.
En siirrä vuoria.
Enkä ole aina kansien välissä.
Huolin luokseni liikaa huolia.
Kahdelle jalalle kaipaan tukea.
Näen yksin ollessani edelleen aaveita.

Mikään
leijonaemo, soturi,
meistä teräksisin
en nähtävästi ole.

Saan kai silti
olla.

Jotain pienelle.

71499370_683697998802082_1006150317345079296_n

Sen näkee silmistä, kun joku arvostelee ilman sanoja. Hetken on vaikea uskoa siihen, jonka tietää sisällä.

ajatuksia · syvällistä · vähän runoo

Tyttö, joka kulki murusilla.

Murunen, sanottiin rakkaudesta.
Mutta muruinen oli maani pohja
omaa pohjaani vasten.
Rakas murunen
kulki heiveröisellä murumaalla
varoen murskaamasta
muruja askeleidensa alla.

Olisinpa murunen moreenimaalla,
rakas murunen varmalla askeleella.
Tyttö, joka kieltäytyi kulkemasta
elämäänsä loppuun murusilla.

blogi226.jpg

Miltä tuntuu elämänmittainen, liian varovainen askellus? Miten kannustaa omia, epävarmoja askeleita? Kuinka olla pelkäämättä jo ennen askellusta? Millä tavoin pyyhkäistä muruset jalkapohjasta?

ajatuksia · tulevaisuus · vähän runoo

Odotan.

Päässä
ajatukseni on aita
jonka takana
odotan
odotan
odotan.

En haavekuvia,
en vuosien ajatuksia.
Odotan
odotan
odotan
tapahtuvaa.

Tuuli vinguttaa
aidan saranaa.
Tahtoisin haaveiden
ilakointiin mukaan.
Ulkopuolella vain
odotan
odotan
odotan

uskaltamatta odottaa.

blogi225.jpg

Odotus on maailman ihaninta aikaa. Odotus on maailman vaikeinta aikaa. Miksi kukaan ei kertonut, että odottaa voi väärin ja väärää. Että voi odottaa ja odottaa ilman uskallusta oikeasti odottaa. Odotan tapahtuvaa, jonka ovea en rohkene odottaessani edes raottaa. Koska pelkään joutuvani ikuisesti odottamaan.