itsetutkiskelu · ajatuksia · oma hyvinvointi · NLP · True Hearts

Voi mun vertikaalinen ulottuvuus.

Hän, joka tänäpäivä oppii sisäistämään jo tietämänsä: ihminen on yksi kokonaisuus. Kokonaisuus kehollisuutta ja pään sisäistä elämää, konkreettista ja niin abstraktia, että häntä itseäänkin toisinaan hämmentää. Eikä kokonaisuudella tarkoiteta vain yhtä tai toista, vaan kahden tai useamman yhteistä ynnäystä. Kokonaisuus on ryhmä asioita, joilla on jokin yhteinen tarkoituksenmukainen ominaisuus, hän sen sivistyssanakirjaa selaamalla vielä tarkastaa.

Hän, joka tänään haluaa ymmärtää olevansa itse yksi iso ominaisuus. Ei hän ole vain horisontaalinen kokonaisuus; ei vain korvasta korvaan ja kovasti päissään. Olen hirveästi myös näin, hän päästä varpaisiin viittoo. Vertikaalinen, vieläpä molempiin suuntiin. Kehosta mieleen myös, ei aina alas vain. Kokonaisuuden keskipiste kai pään sijaan näillä main, hän vatsaansa osoittaa.

Niin hän, joka tätä tänään miettii. Voitko kuvitella, kuinka häntä niin tämä kauhistuttaa: ajatteli hän joskus elävänsä vain päänsä kanssa, mutta samalla kuitenkin ihmetteli lukkojen täyteisiä ajatuksiansa. Sillä niin vaivattomasti ne horisontaalisesti korvien välissä kulkivat, ettei vika vaakatasosta löytynyt.

Rakas vertikaalinen ulottuvuuteni, suothan anteeksi unohdukseni. Samassa kokonaisuudessahan tässä ollaan.

blogi129

Tällä koulutuskerralla mun NLP-taipaleellani True Heartsin NLP Practitioner -koulutuksessa mä palasin itselleni siihen kaikkein perimmäiseen, mielen ja kehon yhteyteen. Sain lisäksi rutkasti ajatuksia siitä, miksi elämä jossakin vaiheessa eloani on tuntunut kuin ulkopuolisena sitä tarkkailisin. Ehkä parasta koko koulutuksessa kuitenkin on, että itseäni opiskelemalla opiskelen samalla myös muita ihmisiä, esimerkiksi hyviä esimiestaitoja.

ajatuksia · itsetutkiskelu · perfektionismi

Pelkkä Rinkelin reikä.

Ihan maukas Teboilin rinkeli. Hei pliis.

Ihan on pelkkä Rinkelin reikä, mä olen koko ikäni hokenut. Ihan maukkaana Rinkelinä tuskin maistun – vähiten mulle itselleni Rinkeli silloin kelpaa. Sillä ihan merkitsee vain mahdollisuutta paremmasta. Kuulethan, se jättää niin kalsean olon keskiverrosta. Ihan on tehnyt mun elämästä ajoittain kamalaa; Rinkelin kokoisen reiän vähintään. Lisäksi hitsin vaikeaa, vähemmän nautittavaa. Muotoillut rinkulaa aika vänkyrään.

Mutta miksi ihan maukas Rinkeli ei voisi strösseleillä kuorruttua. Yhtä lailla kuin överidonitsi. Ylpeästi esitellä jokaista strösselihippua ihan tahmealla hipiällä. Täydellinen makuelämys uupunee. Ei se kuitenkaan este ole tulla mukaan napatuksi.

blogi127.jpg

Ihan vain kokonainen Rinkeli riittää. Mulle kiitos.

 

ajatuksia · oma elämä · syvällistä

Vahvahko.

Kun mä olin hauras, hauraus oli mussa. Ei kuivatuissa ruusunterälehdissä, ei ehtoollisleipäsessä. Kuinka hauras ihminen voi olla, tärisevin ajatuksin silloin kysyin. Niin hauras, ettei elämää tunne hauraammaksi, tänään taidan vastata. Hauraimmillani en osannut pelätä edes elämän heiveröisyyttä; oloni lamauttama, pelottomampi en muista koskaan olleeni.

Ei kai täällä hauraampaa kuin elämä, hauraudesta kaukana vahvana tänään mietin. Olisiko niin hauras, ettei odottamista kestä, varmana vastauksesta kyselen. Suurista suunnitelmista sirpaleita, mutta voivatko suuret suunnitelmat sitä sirpaloittaa. Suuresti kun tahtoisin elämää suunnitelmillani silloittaa. Vankassa otteessa heiveröisyys korostuu – kai sen vuoksi näin vahvahkona elämän hauraus tajuntaan iskostuu.

blogi125.jpg

Mä rakastan jokaista hyvältä tuntuvaa askelta ja poninhännän heilahdusta. Jostakin syystä lenkillä edetessäni mä palaan ajatuksissani usein taaksepäin.

ajatuksia · oma elämä

Janojuomana kylmää kaakaota.

Joskus näitä päiviä.

Hiukset sykerölle.
Ohjat olalle.
Karautan.
Kerron kaiken kysymättä.
Suklaamuroja puurokiposta.
Palautuspäivän peittelemätöntä pakoilua.
Kaiken kauemmas vierittämistä.

Kun vastaaminen on luomista.
Eikä oikean etsimistä.
Aika kaikelle nyökkäämistä.
Aivan kaiken tunnustamista.
Suoranaista suunnittelemattomuutta.
Varovaisen vastuutonta.
Tunnustelua.

Janojuomana kylmää kaakaota.
Ehtiihän sitä taas vesilasin äärelle.

Vähemmän vakavia päiviä. Sellaisia vastaan yllättäen käveleviä. Kun mieli tekisi tehdä kaikki oman mielen mukaisesti. Sen enempää mitään muuta kuin yhtä ainoaa elämää ajattelematta. Jokaisen järkevän ihmisen järjetön päivä, vähän kuin odotettu karkkipäivä.

blogi123

Tarvitaanhan kai näitäkin. Oikeastaan on aika ihanaa tarvita näitä tällaisia päiviä.

ajatuksia · oma elämä · syvällistä · vähän runoo

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

Säästelemättä sanoja.
Säätämättä ajatuksia
ennen ulostuloa.

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

Kitkuttelematta
kaiken kuvaamalla.
Kuinka olenkaan

suuresti sun ainutlaatuisuutta katsellut.

Ohimenevän hetken. Sekunnin tuokioisen.

IMG_20171103_155227_583.jpg

”Kappas kaulahuivia, hieno huivi. Kertoi muuan rouva mulle tavaratalon liukuportaissa. Kiirehdin autoon itkemään. Ensimmäistä mieleen iskenyttä ajatustani: onks tää joku piilokamera. Pettymystänikin omiin ajatuksiini. Sillä kai ne kertoivat riittävän paljon säästelleeni itse aivan liikaa sellaisia sanoja.”

ajatuksia

Kai vain tahtoivat huomatuiksi.

Niin sitten tein, kuten olen itseäni kehottanut.

Peremmälle. Vieläpä tervetuloa. Te kaikki ajatukseni ja tunteeni tähän hetkellisen sotkuiseen päähäni.

Valitsematta läpi kävin. Kutakin kerrallaan käsissäni pitelin. Koko yön se otti tuudittaa tunteita tyytyväisiksi.

Hämmennyksestä huomatuiksi he kai vain tahtoivat.

Ja aamulla ulos yökkäsin heistä kaikkein raskaimmat. Hellemmin kuin aiemmin loppuja käsittelin.

IMG_20171009_175744_366.jpg

Mä luulen, että etenkään tunteiden kanssa sitä ei voi alkaa suorittamaan; väkisin ymmärtämisen yrittäminen johtaa kai vain väärinkäsityksiin. Ehkä itsestä perillä oleminen on ennemminkin kaikenlaisuuden kohtaamista päässä kuin jokaisen tunteen täydellistä ymmärtämistä.

ajatuksia

Lähtökohtaisesti riittämätön.

Ja kaatosade huuhtoi mun ajatuksia.

”Se valui pään sisältä pitkin poskia. Valahti vatsan kautta alas jalkoja. Tämä näin: lähtökohtaisesti riittämätön ihminen. Sattui yhtäkkisesti ymmärtää omaa ajatusta. Teki kyynelten verran kipeää todeta, että edelleen. Elän sellaisesta lähtokohdasta elämääni. Vaikka vahingossa vain. Koko tajuamisen tuskallinen sisältö poltteli kasvoilla; jokainen riittävyyden osoitus on jymy-yllätys, vaikka ei kai tulisi sallia voittajaoloa sellaisesta. Sillä riittävä ihminen on aivan jokaiselle toiselle eikä riittämättömyyden tunteella pitäisi selittää toisen tekoa sivuuttaa. Kai sitä vain itse antaa sivuuttamisen siivuttaa viipaleiksi omaa riittävyyttä.

Olin kai luullut olevani jo matkalla lähtökohtaisesti riittämättömästä lähtökohtaisesti sopivaksi. Tai ainakin riittäväksi Rinkeliksi.”

IMG_20171011_063024_138

Ja kaatosade uutti musta paljon pois.