Odotin poukamassa, kaislikossa,
aina vain myrskyä, en harkinnut tyyntä.
Kaislan varsi, se katkesi,
kun kerroit ainoastaan kaukosaarten myräköistä.

Sait kaislikon kuiskaamaan elämämme korvaani.

Hoivaa ja helli itseäsi kuin kauneinta ihmisluonnosta.
Niin kerran vielä hoivaat ja hellit luomusta.
Joka hellästä kosketuksestasi minuun piirtyy tyhjästä.

Punoit kaisloista siivet unelmallemme.

Laita talteen tämä siivekäs,
päästä taskustasi
oikeana päivänä.

Ja oikea päivä kaikille unelmille tuli, vaikka en siihen monina toisina päivinä uskonutkaan. Mutta koska taskuuni oli talletettu toive ja toivo, ne myös pysyivät mukana  niinäkin hetkinä, kun pelkäsin itsekseni tulevaa.