ajatuksia · elämä · kiitollisuus · kolmistaan · vähän runoo

Vielä hoivaat luomusta.

Odotin poukamassa, kaislikossa,
aina vain myrskyä, en harkinnut tyyntä.
Kaislan varsi, se katkesi,
kun kerroit ainoastaan kaukosaarten myräköistä.

Sait kaislikon kuiskaamaan elämämme korvaani.

Hoivaa ja helli itseäsi kuin kauneinta ihmisluonnosta.
Niin kerran vielä hoivaat ja hellit luomusta.
Joka hellästä kosketuksestasi minuun piirtyy tyhjästä.

Punoit kaisloista siivet unelmallemme.

Laita talteen tämä siivekäs,
päästä taskustasi
oikeana päivänä.

WhatsApp Image 2020-04-14 at 07.34.45

Ja oikea päivä kaikille unelmille tuli, vaikka en siihen monina toisina päivinä uskonutkaan. Mutta koska taskuuni oli talletettu toive ja toivo, ne myös pysyivät mukana  niinäkin hetkinä, kun pelkäsin itsekseni tulevaa.

ajatuksia · elämä · vähän runoo

Haurain kallisarvoisin

Elämäni kallisarvoisin
käsiin laskettuna mitä haurain,
mielestäni maailmassa murenevin.
Miksi näin.

Yhtäkkiä
kuin tuhka tuuleen
on todennäköisin.
Lentää minun kallisarvoisin.

Miksi kallisarvoisin
vaikuttaa olevan aina hentoisin.

79210003_431108641177804_7771774207221825536_n.jpg

Vaan elämän toissijainen on kova kuin järkähtämätön mieli, miksi niin? Toisinaan jopa näin: varminta elämässä on vähäpätöisin.

ajatuksia · elämä · vähän runoo

Elämä tuli kerran kylään.

Elämäni tuli kerran kylään.
Laitoin tippumaan.
Istutin pöytään.
Käytettiin ihan hopeaa.

Itkin kermakkoon
vieraskoreuttaan.

Elämäni, olisitpa kuin kotonasi
kauhomassa aamiaispöydässäni.

Elämäni, kuinka jaan kahdeksi kotiavaimeni.

57052272_572491953154289_5953385229912637440_n.jpg

Oispa se ihan, ihan, ihan aina täällä eikä pistäytyisi vain. Se niin, niin, niin elämä. Mitä se sitten mahtaa tarkoittaakaan. Mietin vuosia, vuosia, vuosia takaperin.

ajatuksia · elämä · vähän runoo

Puolittaiseen liian lyhyt aika.

Puolittaiseen liian lyhyt eloaika.
Ripustaudun ajatukseen, kun pettymyksestä ei tule loppua.
Josko tuntisin vain puolet kaikesta.
Enpä tekisi silloin mitään sydämellä. En tätä kaikkea.
Jos ryhdyn, rakastan ja rakastan paneutua. Muutoin jätän lähtemättä.
Puolittainen on väärään suuhun viety kakkulusikallinen.
Melkein maistoin, mutta en kuitenkaan edes metallin makua.
Käyttöön otettu elo ei kamalasti säästele
voimavaroja, tarjottavaa tai kyyneliä.
Itketystä, nauretusta, käytetystä elosta voi kuitenkin säästää
kokemuksia varastoon ehkä eniten.
Mitä järkeä on keksirasiassa, joka ei koskaan hupene,
mietin itseäni kaikessa kaikkea muuta kuin puolittaisessa
retuuttaessani.

blogi201.jpg

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu

Kelle mä happinaamaria.

Ehdotelma elämän tarkoituksesta:

löytää idea ajatuksesta

ensin happinaamari itselle – vasta sitten vieruskaverille.

Eli.

Pohtia itsensä yli omista haasteista, jotta voi rajoitteitta olla se, joka oikeasti on.

Koska sitten voi olla joku jollekin toiselle. Ja koska sitten on todella annettavaa itsestä jollekin toiselle.

blogi198.jpg

Sattui tämä mieleen, kun mietin silminnähden hukassa olevia ihmisiä. Sattui ihan oikeasti mieleen, kun mietin omia vuosiani hukassa. Rajoitteita ei kai kutsuttaisi rajoitteiksi, jos ne niskassa voisi löytää perille. Edes sinne, missä itse on.

Joku ei osaa elää jalanjälkiensä kanssa, ne seuraavat aina vain. Toinen ei huomaa pysähtyä, vaikka suoritus on suoritettu aikoja, aikoja sitten. Varmasti joku jossakin pitää niin tiukasti kiinni uskomuksesta, että elää elämää kahden sijaan yhdellä vapaalla kädellä. Omat haasteensa kullakin eläjällä.

Mutta jospa selän taakse jäävien jälkien kanssa osaisikin elää. Sopisiko viereen toinen pari jalkoja helpommin? Jospa kilometrivauhti tippuisi kahteenkymppiin itsetutkiskelulla. Pysyisikö useampi kaveri ja unelma menossa mukana? Jospa aina olisi kaksi kättä vapaana. Mitä kaikkea niillä voisikaan pidellä?

aamuajatukset · elämä · itsetutkiskelu

Kippis kakskytkuus.

Kääntyi kakskytviisi saman kymmenluvun kuudeksi. Mikään ei muuttunut paitsi aika kaikki.

Kakskytkuusvuotias tarkastaa rajansa tarkemmin. Että tästä lähtee ja tähän päättyy sietokyky, jos kohtelu on kuin pyöreä nolla. On rajat täyteen mittaan ja täysin omaan elämään. Ja käsikirja kans jaksamisesta aina elämän rajallisuuden pohdintaan.

Kakskytkuusvuotias mielii mielekkyyttä yhä enempi. Tahtoo nuuskia tuulia, sulkea ovia, avata uusia. Kumminkin, useammin ottaa oikeasti askelia kuin jää kiinni valmiiksi sulle kuivattuun tahmaan. Mitä mielekkyyteen tulee; keskinkertaisuus on kirosana eikä kiire-eteneminen ole enää ykkösjuttu.

Luoja, kun kakskytkuusvuotias haluaa luoda. Saada aikaan pesukoneen selkokielisen käsikirjan tai pöytälaatikon sisällöstä nivoksen. Sama se, kunhan ikioman ja mahdollisimman konkreettisen. Jättää jälkiä vasta sataneeseen nietokseen.

48409054_320028925507138_3147401499647148032_n

Kakskytkuusvuotias toteaa kliseet tosiksi kerta toisensa jälkeen. Liian kilttiin osuu turhan moni hitti. Keskusteluyhteys on kuin vaihdekeppi. Jokainen ihmissuhde vaatii työtä. Työ on työtä. Mutta suurinta on rakkausjutut. Arvostusta alkaa nauttia suorat sanat ja suku. Eikä carpe diem ole enää yhtä öklö.

Kakskytkuusvuotias alkaa taistella huokaisuja vastaan. Koska elämässä alkaa toistua samanlaiset jutut. Että tämäkin oli tällainen, hänkin oli heidänlainen. Lepsulla otteella alkaa helposti syntyä virheellisiä syy-yhteyksiä ja tapahtumien selityksiä ja kyynisiä ajatusmalleja.

Kakskytkuusvuotias alkaa ymmärtää, mitä tarkoittaa ’ettei vaan jäis harmittaa’. Harkinta-aika ajatuksen ja toteutuksen välillä supistuu. Hullut haaveet muuttuu haaveiksi ja ehkä seuraavan vuoden kuluessa suunnitelmiksi.