aamuajatukset · itsetutkiskelu · vähän runoo

Olen sitten hienon hieno oikku.

Pienen pieni yritti luolan suojasta.
Polte paksussa turkissa.
Piipun kärki tökkäsi nenään:
ei luotu nallea paahteeseen.

Onks hän oikku.
Kuuma karvapeite
ja sisäinen polte.
Joka korventaa
jollei keväisin karjahtele,
jollei luolasta ulos astele.

Onks hän luonnon hetken mielijohde.
Jos nalle pysyiskin vain loukossansa.

53452762_821334161539499_3314966882741649408_n.jpg

Moni asia maailmassa uskottelee, ettei meitä ole luotu joksikin sen vuoksi, että meidät on luotu jonkinlaisiksi. Että älä ole oikkujen oikku. Tuo kuviteltu ristiriita rajoittaa tekemistä aika merkittävästi. Ja voi olla hankala uhmata sitä kaikkea astumalla ulos luolasta. Vaikka etunenässä itseäni tahtoisin jokainen päivä muistuttaa, että paksu karvapeite ja kuuma polte sopivat yhteen yhtä hyvin kuin esimerkiksi herkkä luonne ja määrätietoinen rohkeus.

aamuajatukset · itsetutkiskelu

Heitettävä hernepussi.

Oisinpa monien kilojen riisisäkki enkä heitettävä hernepussi.
Määräisinpä oman paino(arvo)ni väärissä käsissä.
Vuotaisinpa vasta itse itseeni reiän iskettyäni.
Valitsisinpa mätkähtää ohi kopin.

Elämä on yhtä hernepussien heittelyä. Omissa käsissä käy kaikenlaista ja välillä sitä käy itse kaikenlaissa käsissä. Toisinaan mätkähtää ja vuotaa. Elämää, vain sanotaan ja koppailu jatkuu. Tuskin kellekään sattuu loputtomien koppien sarjaa – kivoissa käsissä ainakaan. On hetkiä, kun herneitä on omassa pussissa vähemmän. Toisinaan niitä olisi muillekin jakaa.

Hernepussina oloa, sitä se elämä paljon teettää. Ihmisiltä kohtaa kaikenlaista kohtelua, kuulee kaikenlaisia sanoja ja eteen sattuu kaikenlaisia tapahtumia. Joskus toivoin olevani ennemminkin riisisäkki, jotta sellainen kaikenlainen ei olisi mahdollista. Koska vuosin omia herneitäni hirveän helposti. Sitten oli pussista takkiin kaikki tyhjää.

50077667_2325132297710772_2668345756598927360_n.jpg

Iso oppi on ollut jättää asioita matkanvarrelle. Sillä yhtä aikaa kun vuosin herneitä, keräsin itseeni sen kaiken tunteiden ja tapahtumien sekamelskan. Eikä oma taakkani tosiaan enää ollut kaukana riisisäkin painosta.

Nykyisin jos vuotaa niin vuotaa. Herneitä ja tunteita ja tapahtuneita asioita jää reitin varrelle, vaan matkapa jatkuu. On turha kantaa omassa pussissa sen enempää pettymyksiä, hämmennystä, surua tai kaunaa.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Vaatiiko elämä keneltä harjoitusta.

Osasiko alkujaan puu
huojua tuulen tahtiin.

Tiesikö keltasirkku
mollin ja duurin
ennen ensilentoa.

Taitaako jäniksistä pienin
heti turkin vaihdon taidon.

Miksi taivaanranta
maalautuu aina vain kauniimmaksi.
Onnistuiko aurinko näin
ensiyrittämällä.

Vaatiiko eläminen keneltä harjoitusta.

blogi195.jpg

Ainakin Elinalta. Vaatii harjoitusta. Mikä niin. Eläminen. Että osaa ottaa termospullon mukaan. Kutsua kylään. Leipoa omaan kotiin laskiaisen ja pystyttää pääsiäisen.

aamuajatukset · haaveet · itsetutkiskelu

Iltasatu varpailla käväisystä.

Kuinka tärkeää on käväistä välillä varpailla, aloitin iltasadun itselleni. Kahmaista mukaan tähtiainesta; juuri sitä hienojakoisinta. Heittää sitä ilmaan ja hetken verran ehtiä tanssahdella sen alla. Koska niin tehdään haaveista aikeita, jatkoin tarinaa, kosketetaan ekakertaa konkretiaa. Hetkeä myöhemmin hetki tanssiaskelille on kuitenkin liian myöhäinen. Tällä iltasadulla ei totisesti kannusteta odottamaan, itsekseni myhäilin.

Kerran käväisy on vielä tuokio ja tuokio pian askel, iltasatua eteenpäin kuljetin. Varpailla otetusta askeleesta on jokainen haaveperäinen matka alkanut. Ei epäilystä, etteikö se olisi sekoitus tasapainoilua, rohkaistumista ja hallitsemattomuuden rajamailla häilyvää huojuntaa. Sitähän se on, itsekin totesin. Jokainen maailmaan mahtuva varmuus on koottu lukuisista epäröinneistä ja erävoitoista.

Ja voittoja varpailla, iltasadulla itseäni muistutin. Saavutetaan niitä helpommin toinen käsi korkealla unelmissa kuin kantapäät varmasti maankamaralla. Siksi tutinan tulisi olla puolivoittoa eikä merkki liian vaativasta. Tuskin kukaan on aikaansaanut pelkällä järjellä ja varmuudella – silmiä sellaisella saanut ainakaan tuikkimaan.

Tällä iltasadulla silmät täyteen tähtiainesta, sitä kaikkein hienojakoisinta.

blogi194.jpg

aamuajatukset · elämä · itsetutkiskelu

Kippis kakskytkuus.

Kääntyi kakskytviisi saman kymmenluvun kuudeksi. Mikään ei muuttunut paitsi aika kaikki.

Kakskytkuusvuotias tarkastaa rajansa tarkemmin. Että tästä lähtee ja tähän päättyy sietokyky, jos kohtelu on kuin pyöreä nolla. On rajat täyteen mittaan ja täysin omaan elämään. Ja käsikirja kans jaksamisesta aina elämän rajallisuuden pohdintaan.

Kakskytkuusvuotias mielii mielekkyyttä yhä enempi. Tahtoo nuuskia tuulia, sulkea ovia, avata uusia. Kumminkin, useammin ottaa oikeasti askelia kuin jää kiinni valmiiksi sulle kuivattuun tahmaan. Mitä mielekkyyteen tulee; keskinkertaisuus on kirosana eikä kiire-eteneminen ole enää ykkösjuttu.

Luoja, kun kakskytkuusvuotias haluaa luoda. Saada aikaan pesukoneen selkokielisen käsikirjan tai pöytälaatikon sisällöstä nivoksen. Sama se, kunhan ikioman ja mahdollisimman konkreettisen. Jättää jälkiä vasta sataneeseen nietokseen.

48409054_320028925507138_3147401499647148032_n

Kakskytkuusvuotias toteaa kliseet tosiksi kerta toisensa jälkeen. Liian kilttiin osuu turhan moni hitti. Keskusteluyhteys on kuin vaihdekeppi. Jokainen ihmissuhde vaatii työtä. Työ on työtä. Mutta suurinta on rakkausjutut. Arvostusta alkaa nauttia suorat sanat ja suku. Eikä carpe diem ole enää yhtä öklö.

Kakskytkuusvuotias alkaa taistella huokaisuja vastaan. Koska elämässä alkaa toistua samanlaiset jutut. Että tämäkin oli tällainen, hänkin oli heidänlainen. Lepsulla otteella alkaa helposti syntyä virheellisiä syy-yhteyksiä ja tapahtumien selityksiä ja kyynisiä ajatusmalleja.

Kakskytkuusvuotias alkaa ymmärtää, mitä tarkoittaa ’ettei vaan jäis harmittaa’. Harkinta-aika ajatuksen ja toteutuksen välillä supistuu. Hullut haaveet muuttuu haaveiksi ja ehkä seuraavan vuoden kuluessa suunnitelmiksi.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · onnellisuus

Väliaikainen vallankumous.

Vallankumous meneillänsä, hän viereiselle ohimennen totesi.
Ensilumihan suli ennen satamista.
Ja uskotkos, marraskuuta seuraa joulu vuoden verran jäljessä.
Sormi ikkunassa hän jatkoi: katso, askeleita otetaan jo ennen astumista.
Käsillä kävely alkaa olla jalkojen käyttöä suositumpaa.
Sen voi havaita ainoastaan siitä, ettei siihen kiinnitä lainkaan huomiota.
Hän kohensi hattuaan. Toista vilkaisematta sanoi:
tällä lähikaupalla, joka juuri ohi vilahti, niin silläpä oli aivan erikoinen tarjous.
Sai käydä jokainen maksamassa rahaa kauppaan ilman vastineita. Satuin paikalle. Ihmiset olivat silminnähden iloisia.
Niin tottakai, toinen havahtui nyökkäämään. Olen nyt riittävän kaukana kotoa kävelläkseni sinne, joten pysäkkini on tämä. Kiitän teitä vielä matkaseurasta.

Ihminen ei ehkä saisi pelätä sellaisia ajatuksia, jotka synnyttävät pään sisällä väliaikaisen vallankumouksen. Oikeastaan parasta vapautta lienee jatkuva vallankumousten aalto mielessä. Uskallus ajatella uudella ja omalla tavalla.

img_20171021_173537_575.jpg

aamuajatukset · haaveet · itsetutkiskelu

Pist pää pilvii.

 

Mun haaveet on helposti hahmotelmia, koska mä sovitan mukaan aina realismia. Piirrän vaan kirkkaan lampun alla ja terävällä. Värikyniä, nysiä, roskiksista pelastettuja. Pöytälaatikossa sellaisia kädessä pysymättömiä, täysin väärän sävyisiä. Koko kirjo orastavaa lukkojen takana. Mä vaan pelkään luoda ilman pyyhekumia. Lyikkäreitä, lyikkäreitä. Ei niillä tehdä haavekuvia, mutta tarvittaessa poispyyhittäviä luonnoksia. Pelkään ikinä valmistumattomia toiveiden ruttukasoja. Ihan, ihan herkimpiä noissa hylätyissä paprupalloissa. Näihin hommiin aina on riittänyt pikkulaput. Reunojen yli ei ole karannut yksikään viiva, mistä en mä ylpeä. Voi mun luonnokset niin tarvitsevat kahden sentin punaista puuväriä, himmeää valaistusta ja pelotonta viivankäyttöä. Mä rohkean piirtotaulun sekä hetkuttavia ja hetkauttavia haaveita.

Määrätään kaks metrii harsoo. Pist pää pilvii, Rinkeli.

blogi186.jpg