aamuajatukset · hetkessä · kolmistaan · vähän runoo

Aika etenee ilman meitä.

Voisin olla missä vain,
siellä, täällä tai tien päällä,
kunhan olen tässä.

Kanssasi tätä samaa hengittämässä,
silmillä näin häntä hellimässä.
Tätä hetkeä kanssasi kaikkialta koskemassa,
ajatuksin häntä hipaisemassa.

Minuutteja lähekkäin vastaanottamassa
ja irti yhdessä päästämässä.
Ohimenevässä yhä vain pinnalla pysymässä.

Kun aika hukkasi merkityksensä,
tämä hetki täytti joka sopen minussa.

blogi231

Maapallo pyörii, sen akseli on edelleen tallessa. Kiirehtijä kulkee hoppu takataskussa. Mutta aika etenee ilman meitä kolmea.

aamuajatukset · kolmistaan · onnellisuus · vähän runoo

Kun kolmistaan aloitellaan elämää.

Kuis nyt yhtäkkiä näin.

Toinenkin kainalo käytössä,
kaikessa yksi aina keskellä,
kolmas kulho puuroa odottamassa,
pikkusukat kuin aina olleet kuivumassa,
tumput hukassa yhä todennäköisemmin.

Maitoviiksiä yhdet lisätty,
takapenkin paikka täytetty,
suppusuu vasten poskea,
yötuhina tuplana,
pöydän päässä kunkkupaikka,
perheen pää hurmattu.

Paljon on ihmeteltävää, kun kolmistaan aloitellaan elämää.

WhatsApp Image 2020-04-01 at 12.15.57

aamuajatukset · kolmistaan · onnellisuus · rakkaus · vähän runoo

Kolme.

Kuka sinut luoksemme lähetti?

Tämän päivän toivo vai
huomisen maailmanrauha.

Hetken huolettomuus vaiko
seisahtumisen taito.

Levollisuuden suoja vai
valonpilkahduksen tuoja.

Haikaraparvi vai
kahden yhteinen pilvilinna.

Sinut lähetti Rakkaus,
joka kahden välistä yletti kokonaisen kolmannen.

Pieni aarre
ei sateenkaaren päästä,
vaan äidin ja isin välistä.

blogi230

Vihdoin kotona kolmistaan. 

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Pitkäksi venytetty hetki.

Ethän estä, ethän pakene,
eihän edetä tästä hetkestä.

Ethän kannattele kattoa käsillä.
Annathan avaruuden tavallaan laskeutua.
Annathan mun kokea painottomuuden sun sylissä.

Ethän peitä näkyvää.
Ethän kiinnitä mun katsetta.
Annathan mun sokaistua tuikun liekistä.

Ethän vaihda käsivarsia pehmeään.
Annathan kovan olla vasten kovaa
tämän hidastetun hetken.
Annathan kaiken syleilyssä.

blogi227

Joskus on niitä päiviä, kun kuluva hetki saisi kestää tuon kokonaisen päivän. Kun kaikki voisi pysähtyä – ajatuksista alkaen. Jos vain tämän pitkäksi venytetyn hetken verran näkisin ja tuntisin seuraavaa hetkeä vähemmän.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · tulevaisuus · vähän runoo

Vielä punaiseen vaahteranlehteen.

Minä luotan yön väistyvän
ja sateen kastelevan.

Minä luotan pisaran
eksyvän vielä huulilleni.

Minä luotan lammikoiden
laskevan omia reittejään.

Minä luotan kumisaappaisiin
yhtä paljon kuin sinuun.

Sellaisina päivinä minä luotan
syksyn alkavaan synkkyyteen.

Miksi en punaiseen vaahteranlehteen
tai lapin kuultuun ruskaan.

blogi222

Miksi helpointa on luottaa värisyttävään ja ravisuttavaan? Kuinka luottaminen liittyy tähän hetkeen heräämiseen – liittyykö lainkaan? Miksi taistelen luottaakseni vielä saapuvaan tulevaisuuden kajoon?

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oma elämä · vähän runoo

Vierasmajasta käsin.

Musti istui ja oppi
oma paikka.

Oli isännällä se kaiken päässä.
Lauantaisin osoitettiin
lusikalle lokeronsa.
Keskikentällä viheriköllä,
lähetillä ja sotilaalla,
maailman makeimmilla mansikoilla
omansa.

Jaettu toisen vierellä.

Etsin erämökiltä Äkäslompololta,
mahdollisimman syvältä
ja Pohjantähden alta.
Vierasmajasta käsin kyselin,
missä oma paikkani.

blogi207.jpg

Etsivä löytää mutkankin takaa, kuulin kerran.

aamuajatukset

Muistisääntöjä.

Rinkeli, elämän sisällölle muistisääntöjä:

Yks. Rohkeus ei ole ylittämätön raja.
Kaks. Hyvä päivä on otollinen jorpakkohypylle.
Kolme. Koska superkompensaatiolla jorpakko jorpakolta korkeammalle.
Neljä. Yhtä kuin yhtä leveämpi hymy ja reitti.
Viis. Kohtaamisesta yksi luottamus miinukselle painuneeseen pussiin.
Kuus. Oma juttu on oman jutun se juttu.

blogi205

Loppujen lopuksi kaikkein sisällöllisin elämän sisältö saadaan kai oman mukavuusalueen ulkopuolelta – jorpakosta tai sen toiselta puolelta – ylittämällä rajat rohkeudella ja kohtaamalla kaikenlaisia aiemmista kaikenlaisista huolimatta.

aamuajatukset · hetkessä · itsetutkiskelu · vähän runoo

Sirrisilmä.

Hän oli sirrisilmä.

Yli horisontin yritti.
Missä tulevaisuus alkaa,
senkö hän siristämällä näki.
Otsa rypyssä
nousevalla aallolla jo tasapainotteli.
Tähyillen
otteen nykyhetkestä menetti.

60333334_306494846937253_6515176512826638336_n.jpg

Onko se sellainen yleinenkin vaiva, että elämä ajautuu liiaksi horisontin tähyilyyn? Jos hetken verran keskittyisikin näihin rantakiveyksellä liplattaviin leikkeihin.