ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Kämmenelle.

Mikään kämmen ei minua kannattele.

Se oli päivä sellaisen jälkeen.

Maailma käsivarsilla alkoi painaa.
Ryhtyi painamaan aivan liikaa
maan tahdon suuntaan.

Taakka tahtoi kannatella.
Sanoin kuinka nurinkurista.

Aika opetella olemaan kämmenellä.
Loppuviimein kannattelee maa kahden kuljettajani alla.

86848834_523400488571945_2545315645310894080_n

Mikään kämmen ei minua kannattele. Älä ymmärrä tätä väärin. Usko on ollut moneen, mutta sekin vaikeimman kautta. Toivo on ollut läsnä, mutta pikkaisen raskas sekin. Koska olen ajatellut, että käsivarteni kannattelevat – kaikkea. Ei elämä, jumala tai arkipäivä. Käsivarteni, jatkuvasti maitohapoilla.

Mutta että voisinkin vain levätä jollakin kämmenellä.

ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä

Saaliseläimen mielenmaisema.

Kuinka tassut toimivat jellonan.
Näinkö raidallinen röyhistelee rintaa.
Selkärankako kasvoi kulmahampaiden kustannuksella.

Karjuu kuuta, ulvoo kaipuuta.
Yhtä kaikki, kaikuu suuruutta.
Vaan saaliseläimen mielenmaisema mulla.

Olisinpa asioiden edessä
yhtä iso kuin näyttäisi olevan varjo jellonan.

blogi.jpg

Kun asioita kohdatessasi sun tulisi kasvaa täyteen mittaan – mieluiten jopa yli täyden mitan. Mutta entä jos mä kutistun, painun kasaan valtavien asioiden edessä.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Pitkäksi venytetty hetki.

Ethän estä, ethän pakene,
eihän edetä tästä hetkestä.

Ethän kannattele kattoa käsillä.
Annathan avaruuden tavallaan laskeutua.
Annathan mun kokea painottomuuden sun sylissä.

Ethän peitä näkyvää.
Ethän kiinnitä mun katsetta.
Annathan mun sokaistua tuikun liekistä.

Ethän vaihda käsivarsia pehmeään.
Annathan kovan olla vasten kovaa
tämän hidastetun hetken.
Annathan kaiken syleilyssä.

blogi227

Joskus on niitä päiviä, kun kuluva hetki saisi kestää tuon kokonaisen päivän. Kun kaikki voisi pysähtyä – ajatuksista alkaen. Jos vain tämän pitkäksi venytetyn hetken verran näkisin ja tuntisin seuraavaa hetkeä vähemmän.

ajatuksia · syvällistä · vähän runoo

Tyttö, joka kulki murusilla.

Murunen, sanottiin rakkaudesta.
Mutta muruinen oli maani pohja
omaa pohjaani vasten.
Rakas murunen
kulki heiveröisellä murumaalla
varoen murskaamasta
muruja askeleidensa alla.

Olisinpa murunen moreenimaalla,
rakas murunen varmalla askeleella.
Tyttö, joka kieltäytyi kulkemasta
elämäänsä loppuun murusilla.

blogi226.jpg

Miltä tuntuu elämänmittainen, liian varovainen askellus? Miten kannustaa omia, epävarmoja askeleita? Kuinka olla pelkäämättä jo ennen askellusta? Millä tavoin pyyhkäistä muruset jalkapohjasta?

rakkaus · syvällistä · vähän runoo

Minä kauas en katseella kajonnut.

Minä hankin laudat,
mutta sinä naulasit.
Kasasta
kapuamisen arvoisen tornin pystytit.
Minä alhaalla pelkäsin,
sinä tikkailla kultaa torniin taiteilit.
Niin huolettomasti vetelit,
että hengitykseni salpautui.

Minä kauas en katseella kajonnut.
Sinä puunlatvojen yltä kantamattoman esittelit.
Maiseman eteeni levitit,
sen kaikki mahdollisuudet minulle nappasit.
Leuan alta minua elämässä pitelit.

56721544_441338669934525_7247561573160452096_n

ajatuksia · itsetutkiskelu · syvällistä

Syöksyasennossa.

Pelottaa vähemmän, jos peloltaan pystyy olla edes pikkasen polvet koukussa.

Polvet koukussa tarkoitti Levin mäennyppylöillä samaa kuin menossa mukana. Koska kerran itseni vauhtiin pukattuani oli tehtävä päätöksiä. Siis siitäkin huolimatta, että joka tapauksessa sitä jo mentiin alas mäkeä – olivat päätökset laskussa millaisia vain.

Kuinka monta kertaa kuulinkaan takaani älä jarruta -karjahduksia. Ne oli kai tarkoitettu kannustukseksi, mutta niissä kuului ehkä silti liikaa laskutekniikkani synnyttämä kauhu toisessa. Vaikka tiesin, että kädessä roikkuvien sauvojen virka oli jokin muu kuin niillä eteenpäin tökkiminen jarrutuksen toivossa, en ensimmäisessä mäessä kyennyt kuin olemaan yksi suora tikku suksien päällä. Puolustuksekseni on todettava, että en tasaisella maallakaan koukista polviani kumartuessani sitomaan kengännauhoja tai poimimaan lattialta lusikkaa.

53146135_2219453744938599_8956259280458088448_n.jpg

Suksi kuitenkin luisti ja maan vetovoima toimi polvien koukistuskulmasta piittamatta. Kauhultani kolmannessa mäessä tulin kuitenkin hoksanneeksi, että suksien päälläkin pätevät kahdenlaiset asiat: sellaiset, joihin en voi vaikuttaa ja sellaiset, joihin voin vaikuttaa. Itselleni tyypillistä on aina ollut ensin yrittää vaikuttaa asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Näin kerrottuna idiotismia, mutta tosielämässä niin luonnollista. Aivan erityisesti ihmisille, jotka reagoivat asioiden synnyttämiin tunteisiin salamankaltaisilla tunteilla. Eivätkä esimerkiksi loogisella päättelyketjulla tai edes hetken funtsaustauolla.

Siksi vauhdin aiheuttama kauhu ja sauvoilla epätoivoinen tökkiminen iskivät minuun vietin tavoin. Idiotismia tai ei, se tuli suoraan alitajunnasta. Kuitenkin kun molemmat jalat on sidottu kahteen vähän liiankin hyvin luistavaan laudanpätkään eikä latu jätä aurauksen varaa, ymmärsin varsin nopeasti vauhdin olevan tilanteessa yksi niistä asioista, johon en välttämättä voi vaikuttaa haluamallani tavalla. Kauhusta kankeana vauhdin vastustelu oli vaihdettava päätökseen koukistaa polvet ja asettua syöksyasentoon. Vaikutin vauhdin sijaan vauhdintuntuun.

Jos vauhti mäessä tuntuu vähemmältä syöksyasennossa kuin jarruttusyrityksillä, päteekö sama myös mäenjuurella. Ehkä elämän erinäiset pelontunteet syntyvät osin vastustelusta. Onko liian uhkarohkeaa vastata kauhuun syöksyasennolla?

aamuajatukset · itsetutkiskelu · syvällistä · vähän runoo

Vaatiiko elämä keneltä harjoitusta.

Osasiko alkujaan puu
huojua tuulen tahtiin.

Tiesikö keltasirkku
mollin ja duurin
ennen ensilentoa.

Taitaako jäniksistä pienin
heti turkin vaihdon taidon.

Miksi taivaanranta
maalautuu aina vain kauniimmaksi.
Onnistuiko aurinko näin
ensiyrittämällä.

Vaatiiko eläminen keneltä harjoitusta.

blogi195.jpg

Ainakin Elinalta. Vaatii harjoitusta. Mikä niin. Eläminen. Että osaa ottaa termospullon mukaan. Kutsua kylään. Leipoa omaan kotiin laskiaisen ja pystyttää pääsiäisen.

ajatuksia · syvällistä

Ensi vuonna annan maailman olla.

Ensi vuonna annan maailman enemmän olla.

Ihminen puhuu mitä puhuu.
Toimintatapa johtaa mihin johtaa.
Arvomaailma kohtaa jos kohtaa.

Osapuoli luulee mitä luulee.
Kukin kuulee jos kuulee.
Kahden välillä tuulee minkä tuulee.

blogi193.jpg

Kun kaikkeen ei voi vaikuttaa. Jos vuoria suurempaa voisi omalla olemisella siirtää, olisi jokin näihin vuosiin mennessä jo liikahtanut. On ollut haikeaa luopua ajatuksesta, että oma toiminta toisia kohtaan heijastuu toisesta takaisin tarkoitusperiltään vähintään yhtä hyvänä. Hyvä ruokkii hyvää, mutta hyvä ruokkii myös täysin päinvastaista, yksipuolista hyötymistä ja huolta.

Maailma on perustuksiltaan sitten kuitenkin suhteellisen muuttumaton. Onko olemassa leveydeltään sellaista hymyä, joka muuttaisi toisen sisällä jotakin. Tuskin, vaikka ennen minä olin varma. Onko turha pinnistää, jos jo yrittää. Kokemus sanoisi kyllä. Niin moni asia maailmassa on mitä on. Joskus se on äärettömän epäoikeudenmukaista tai kaikin tavoin väärää, mutta onneksi toisinaan myös oikein hyvää.

Ensi vuonna annan maailman enemmän olla. Ja itseni levätä hyväksymällä. On mitä on -lausahdus on ensi vuoden vapauttavin virke.