Pelottaa vähemmän, jos peloltaan pystyy olla edes pikkasen polvet koukussa.

Polvet koukussa tarkoitti Levin mäennyppylöillä samaa kuin menossa mukana. Koska kerran itseni vauhtiin pukattuani oli tehtävä päätöksiä. Siis siitäkin huolimatta, että joka tapauksessa sitä jo mentiin alas mäkeä – olivat päätökset laskussa millaisia vain.

Kuinka monta kertaa kuulinkaan takaani älä jarruta -karjahduksia. Ne oli kai tarkoitettu kannustukseksi, mutta niissä kuului ehkä silti liikaa laskutekniikkani synnyttämä kauhu toisessa. Vaikka tiesin, että kädessä roikkuvien sauvojen virka oli jokin muu kuin niillä eteenpäin tökkiminen jarrutuksen toivossa, en ensimmäisessä mäessä kyennyt kuin olemaan yksi suora tikku suksien päällä. Puolustuksekseni on todettava, että en tasaisella maallakaan koukista polviani kumartuessani sitomaan kengännauhoja tai poimimaan lattialta lusikkaa.

Suksi kuitenkin luisti ja maan vetovoima toimi polvien koukistuskulmasta piittamatta. Kauhultani kolmannessa mäessä tulin kuitenkin hoksanneeksi, että suksien päälläkin pätevät kahdenlaiset asiat: sellaiset, joihin en voi vaikuttaa ja sellaiset, joihin voin vaikuttaa. Itselleni tyypillistä on aina ollut ensin yrittää vaikuttaa asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Näin kerrottuna idiotismia, mutta tosielämässä niin luonnollista. Aivan erityisesti ihmisille, jotka reagoivat asioiden synnyttämiin tunteisiin salamankaltaisilla tunteilla. Eivätkä esimerkiksi loogisella päättelyketjulla tai edes hetken funtsaustauolla.

Siksi vauhdin aiheuttama kauhu ja sauvoilla epätoivoinen tökkiminen iskivät minuun vietin tavoin. Idiotismia tai ei, se tuli suoraan alitajunnasta. Kuitenkin kun molemmat jalat on sidottu kahteen vähän liiankin hyvin luistavaan laudanpätkään eikä latu jätä aurauksen varaa, ymmärsin varsin nopeasti vauhdin olevan tilanteessa yksi niistä asioista, johon en välttämättä voi vaikuttaa haluamallani tavalla. Kauhusta kankeana vauhdin vastustelu oli vaihdettava päätökseen koukistaa polvet ja asettua syöksyasentoon. Vaikutin vauhdin sijaan vauhdintuntuun.

Jos vauhti mäessä tuntuu vähemmältä syöksyasennossa kuin jarruttusyrityksillä, päteekö sama myös mäenjuurella. Ehkä elämän erinäiset pelontunteet syntyvät osin vastustelusta. Onko liian uhkarohkeaa vastata kauhuun syöksyasennolla?