aamuajatukset · oivallukset · oma elämä

Liian kirkkaiden kenkien ongelma.

Pelkää en päätä myöden liiskautuvia hiuksia. En rankkasateen pieksemää vasten kasvoja. Pelkää en säätä, joka saa häätkin peruuntumaan. En edes pimeyttä täällä ikkunattomassa maassa.

Pelkää en räkättirastaan rääkyä. Ja vain joskus ihmisenalun nälkähätää. Pelkää en peikkometsän kääpiä. En epämääräistä osaa ihmisessä edessäni. Pelkää en kyyneliin kääriytyä. En sääliä kokea.

Mutta auringossa minä voin kauhistua; liian onnellisessa olotilassa suoranaisesti panikoitua. Liian hyvältä tuntuvan tiedostamattani puolittaa ajatuksella liian hyvästä tunteesta.

Hetkeksi märät sukat jalkaani silloin vedän.

IMG_20171114_164020_737.jpg

Oletko koskaan kuullut liian kirkkaiden kenkien ongelmasta.

vähän runoo

Niin kahlattiin.

Rapakossa.
Rumimmillani,
sisälläni ulisin.

Kourasi sangen liejuiset,
silmäsi aidon tuntuiset.
Kuiskasit.

Kuivui muta.
Vasta vuodet karisuttavat,
totesit.

Siispä savisen kätesi omaani otan.
Silmiäsi siihen asti katselen.
Ja vielä valkoisessa sinut vastaanotan.
Minulle muotoilit.

blogi128

ajatuksia · itsetutkiskelu · perfektionismi

Pelkkä Rinkelin reikä.

Ihan maukas Teboilin rinkeli. Hei pliis.

Ihan on pelkkä Rinkelin reikä, mä olen koko ikäni hokenut. Ihan maukkaana Rinkelinä tuskin maistun – vähiten mulle itselleni Rinkeli silloin kelpaa. Sillä ihan merkitsee vain mahdollisuutta paremmasta. Kuulethan, se jättää niin kalsean olon keskiverrosta. Ihan on tehnyt mun elämästä ajoittain kamalaa; Rinkelin kokoisen reiän vähintään. Lisäksi hitsin vaikeaa, vähemmän nautittavaa. Muotoillut rinkulaa aika vänkyrään.

Mutta miksi ihan maukas Rinkeli ei voisi strösseleillä kuorruttua. Yhtä lailla kuin överidonitsi. Ylpeästi esitellä jokaista strösselihippua ihan tahmealla hipiällä. Täydellinen makuelämys uupunee. Ei se kuitenkaan este ole tulla mukaan napatuksi.

blogi127.jpg

Ihan vain kokonainen Rinkeli riittää. Mulle kiitos.

 

ajatuksia · oma elämä · syvällistä

Vahvahko.

Kun mä olin hauras, hauraus oli mussa. Ei kuivatuissa ruusunterälehdissä, ei ehtoollisleipäsessä. Kuinka hauras ihminen voi olla, tärisevin ajatuksin silloin kysyin. Niin hauras, ettei elämää tunne hauraammaksi, tänään taidan vastata. Hauraimmillani en osannut pelätä edes elämän heiveröisyyttä; oloni lamauttama, pelottomampi en muista koskaan olleeni.

Ei kai täällä hauraampaa kuin elämä, hauraudesta kaukana vahvana tänään mietin. Olisiko niin hauras, ettei odottamista kestä, varmana vastauksesta kyselen. Suurista suunnitelmista sirpaleita, mutta voivatko suuret suunnitelmat sitä sirpaloittaa. Suuresti kun tahtoisin elämää suunnitelmillani silloittaa. Vankassa otteessa heiveröisyys korostuu – kai sen vuoksi näin vahvahkona elämän hauraus tajuntaan iskostuu.

blogi125.jpg

Mä rakastan jokaista hyvältä tuntuvaa askelta ja poninhännän heilahdusta. Jostakin syystä lenkillä edetessäni mä palaan ajatuksissani usein taaksepäin.

aamuajatukset

Kuluttoman sävelensä hän vain laulamalla paikkaa.

”Hän laulaa toiselle jokainen päivä. Sävelittä, sanattomasti. Laulaa vain. Osaamattomuuttaan hän ei paikkaa kuin laulamalla. Yhä enemmän häpeilemättömästi hyräilemällä, ujouttaankin hyvin ujottomasti. Suoraan toiselle kuluttoman sävelensä osoittaa. Kuin kauneimman kappaleen, jonka maa päällään kantaa. Matkankin päästä, kuulumattomista. Ennalta tuntematta, ennakkoluulottomuutensa lauluunsa pukemalla. Hän saa tuntemaan toisen laulullaan – ei nuottiriveillä tai täydellisellä vireellään. Hän ei suhtaudu, hänhän laulaa. Niin kauan kuin toinen niin antaa. Hän osoittamalla laulunsa osoittaa, kuinka toiset täällä kohtaa.”

blogi124.jpg

Mulla on tarve. Mä tahdon porautua tässä elämässä ytimeen. Kerrosten läpi siihen nimenomaiseen. Jättää taustakohinan sikseen. Laittaa virhetarkastelun toissijaiseksi. Alleviivata merkitsevän.

Laulaa kenelle vain kauneimmin, vaikka en osaa.

ajatuksia · oma elämä

Janojuomana kylmää kaakaota.

Joskus näitä päiviä.

Hiukset sykerölle.
Ohjat olalle.
Karautan.
Kerron kaiken kysymättä.
Suklaamuroja puurokiposta.
Palautuspäivän peittelemätöntä pakoilua.
Kaiken kauemmas vierittämistä.

Kun vastaaminen on luomista.
Eikä oikean etsimistä.
Aika kaikelle nyökkäämistä.
Aivan kaiken tunnustamista.
Suoranaista suunnittelemattomuutta.
Varovaisen vastuutonta.
Tunnustelua.

Janojuomana kylmää kaakaota.
Ehtiihän sitä taas vesilasin äärelle.

Vähemmän vakavia päiviä. Sellaisia vastaan yllättäen käveleviä. Kun mieli tekisi tehdä kaikki oman mielen mukaisesti. Sen enempää mitään muuta kuin yhtä ainoaa elämää ajattelematta. Jokaisen järkevän ihmisen järjetön päivä, vähän kuin odotettu karkkipäivä.

blogi123

Tarvitaanhan kai näitäkin. Oikeastaan on aika ihanaa tarvita näitä tällaisia päiviä.

ajatuksia · oma elämä · syvällistä · vähän runoo

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

Säästelemättä sanoja.
Säätämättä ajatuksia
ennen ulostuloa.

Suuremmin sun ihanaa sensuroimatta.

Kitkuttelematta
kaiken kuvaamalla.
Kuinka olenkaan

suuresti sun ainutlaatuisuutta katsellut.

Ohimenevän hetken. Sekunnin tuokioisen.

IMG_20171103_155227_583.jpg

”Kappas kaulahuivia, hieno huivi. Kertoi muuan rouva mulle tavaratalon liukuportaissa. Kiirehdin autoon itkemään. Ensimmäistä mieleen iskenyttä ajatustani: onks tää joku piilokamera. Pettymystänikin omiin ajatuksiini. Sillä kai ne kertoivat riittävän paljon säästelleeni itse aivan liikaa sellaisia sanoja.”