aamuajatukset

Muistisääntöjä.

Rinkeli, elämän sisällölle muistisääntöjä:

Yks. Rohkeus ei ole ylittämätön raja.
Kaks. Hyvä päivä on otollinen jorpakkohypylle.
Kolme. Koska superkompensaatiolla jorpakko jorpakolta korkeammalle.
Neljä. Yhtä kuin yhtä leveämpi hymy ja reitti.
Viis. Kohtaamisesta yksi luottamus miinukselle painuneeseen pussiin.
Kuus. Oma juttu on oman jutun se juttu.

blogi205

Loppujen lopuksi kaikkein sisällöllisin elämän sisältö saadaan kai oman mukavuusalueen ulkopuolelta – jorpakosta tai sen toiselta puolelta – ylittämällä rajat rohkeudella ja kohtaamalla kaikenlaisia aiemmista kaikenlaisista huolimatta.

aamuajatukset · hetkessä · itsetutkiskelu · vähän runoo

Sirrisilmä.

Hän oli sirrisilmä.

Yli horisontin yritti.
Missä tulevaisuus alkaa,
senkö hän siristämällä näki.
Otsa rypyssä
nousevalla aallolla jo tasapainotteli.
Tähyillen
otteen nykyhetkestä menetti.

60333334_306494846937253_6515176512826638336_n.jpg

Onko se sellainen yleinenkin vaiva, että elämä ajautuu liiaksi horisontin tähyilyyn? Jos hetken verran keskittyisikin näihin rantakiveyksellä liplattaviin leikkeihin.

aamuajatukset · itsetutkiskelu · vähän runoo

Aamurauha.

Aamurauhassa.

Rakkain kello kuusi,
toivo ja hiljaisuus.
Olen jälleen uusi.
Ylläni päivän koskemattomuus.
Hetki aikaa ennen kuin
sodanjulistus
täytäntöön pannaan.
Alkakoon itsesyytöksien tykitys!

59822788_405455253642610_483748415725895680_n

Miksi aamut ovat edelleen parasta? Koska ensimmäisinä tunteina syntyy aina aselepo ja aamurauha itseni kanssa. En ole koskaan aloittanut aamua itsesyytöksillä, jostakin syystä. Itseni piiskuri olen vasta – sanotaanko vaikka – siinä kympin jälkeen.

aamuajatukset

Sivellin, joka ikävöi liikettä.

Olen kasa sanoja, jotka kaipaavat säveliä.
Olen valokuva, jonka näkee vasta kehyksissä.
Olen liekki, joka syttyy vain hämärässä.
Olen sivellin, joka ikävöi liikettä.
Olen kello vasta viisareilla.

Muutoin olen langaton villasukka.

Mitä ajatuksilla tulisi tehdä? Minä nimittäin ajattelen ajatukset liian usein pois. Tukahdutan alkavat ideat ajattelulla eivätkä ne ehdi nähdä päivänvaloa. Eikä kukaan ehdi kuulla niistä. Enkä itse lopulta edes hetkeä ehdi uskoa niihin. Olen kuin kasa sanoja, jotka kaipaavat säveliä kertomaan, kuinka ajatukset lauletaan ulos niistä itsestään. Kuinka itseä toteutetaan.

59640483_2365855193627666_95854354262654976_n.jpg

ajatuksia · haaveet · vähän runoo

Omista käsistä.

Käsi oli taskussa.
Kulki selän takana.
Oman käden kautta kiinni sidottuna.
Aina muualla kuin ojennettua ottamassa.

Ei koskaan taskuun päätynyt mitään.
Ei milloinkaan selän taakse yllätystä.
Kädetön omasta tahdosta.

58772246_311926802818639_7011903834389741568_n.jpg

Minä ihan käsin raivasin tilaa. Tein tyhjän paikan odottamaan. Vaikka niin mielelläni sen hävittäisin, tyhjä niin pelottaa. Mutta mitä syntyy, jos mahdollisuuttakaan ei ole valmis antamaan. Tai ehkä paremminkin, jos mahdollisuutta ei omin käsin ole valmis vastaanottamaan. Ei ainakaan unelmien täyttäjää.

Harvoin omaan taskuun mitään vahingossa sujahtaa.

ajatuksia · itsetutkiskelu · vähän runoo

Viallinen haave.

Haaveessani on vika.

Paijasin
ja pinta oli kuin raastinrauta.
Kitkerä,
maistui lievästi etikalta.
Annoin tilaa puheissa,
hoo vain tippui haaveesta.
Illalla hellin
ja tuli painajaisuniin.
Sivelin siirappia ja malttia
unelman piinaan.

Miksi haave niin meni rikki.

58442445_661636650948984_8938853689267847168_n.jpg

Eikö haaveiden kuuluisi olla kaikkein suloisimpia? Hattaraa, makeaa, jotakin erityisen pehmeää. Sellaista utua, johon voi onnellisena vaipua. Entä jos haave raastaa? Jyskyttää sydämessä ja kalvaa unissa? Mikä vika mun haaveissa on?