aamuajatukset

Vain vähemmän väliä.

Kuule tänään näin

välitä vähemmän.
Anna asioiden levätä.
Lojuta pöydällä.
Valuta viemäristä.
Ota, anna ja
ole välikäsi ilman ajatuksia.
Välitä etiäpäin vähemmällä väliä.

Ohita, jos meinaa olla väliä.
Ota kaikkeen matkaa ja väliä.
Tottele tällä kertaa tätä
älä kuule niin välitä.

blogi175

Kaikella on mun elämässä ollut aina hirveästi väliä; mielenpäällä on aina ajatus, tunne tai näkökulma. Mutta mitä sitten, kun pitäisi osata olla sen suuremmin välittämättä.

aamuajatukset

En iso, iso saurus.

Mikä olento sä olet isona.

En iso, iso saurus. En kunnioitettava jellona. Mutta otuksista sellainen, joka on tajunnut ruokkia itseään alusta asti aitoudella ja merkityksellisyydellä. Olennoista se, joka kasvaa vielä isonakin eteentuleviin samoilla eväillä. Sama se, örkki tai eliö, isona iso tai pieni, kunhan kuluva hetki ja kuuluvat asiat ovat korvamerkittyjä määritelmillä merkityksellisyys ja aitous.

En ihmeellinen fauni. En uskalias yksisilmäinen. Mutta riittävän rohkea otus päätöksiin, jotka välttävät hukkaelämää. Olennoista niin urhea, että merkityksellisyyttä pystyy hetken etsiä ja muun kuin aidon voi ohittaa. Enkä satavuotisen viisas velho, vaan näillä vuosilla riittävän järkevä ymmärtääkseni jättää maailmat, joissa ei ole sijaa olla osa merkityksellisyyttä.

Kaikkea muuta kuin ritari. Päätöksestään haarniskan romukasaan heittänyt elämän edessä haavoittuvainen olento. Elollinen oman aidon elämänsä merkityksellinen yksilö.

blogi174.jpg

ajatuksia · elämä · itsetutkiskelu

Tyttö Kelohonka.

Tyttö Kelohonka. Nuorena sydänjuuriltaan pihkautunut. Pursuavan tahmaisella itsensä valellut. Onneksi niin, kertoi kerran muuan kelohonka, sisällä lienee säilynyttä. Ilman elämää jäi jälsikerros sinä vuotena ja seuraavana, kun jätti juuria etsiessään jälkeensä vain neulasia.

Rungosta kenties kevyesti käyristynyt, nuorena piskuisesti ikääntynyt. Silti sisältä ehyt, päältäkin tahmainen ja tarttumaan altis, tyttö Kelohonka.

Hällä väliä ja väljempiä ryteikköjä. Kasva kohti aurinkoa. Oikea kelouma korjaa vasta satojen vuosien saatossa, lahoamaan rupeaa vasta pihkasta irti päästämällä, tiesi kertoa aito kelohonka.

blogi173

aamuajatukset · itsetutkiskelu · oma elämä

Tarkoin kaluttuja minuutteja.

Kerttu jätti jälkeensä piparkakun murusia. Mukana oleva hupeni, jotta joskus löytäisi takaisin.

Minä jätän jälkeeni jokainen hetki minuutteja. Yhtä lailla vanan huvennutta varastoani, jota olen mukana kantanut, ehkä jopa vaalinut. Minä en palaa koskaan samaa reittiä takaisin; taskusta tippunut on ainoastaan miinusmerkki elämässäni. Ja kuljin minä missä vain, jää jono minuutteja matkastani aina vain – sydämen rytmistä riippumatta jätän jälkeeni hetkiä, olivat ne sitten koskemattomia tai puhki käytettyjä.

En jätä, jotta palaisin. Jätän, koska aika joka tapauksessa kuluu. Siksi en tahdo murtaa käyttämättömästä, ehjästä, vasta mukaan pakatusta. Tahdon jättää matkastani minuutteja, jotka olen kuiviin ryystänyt, joista olen suuresti haukannut. Joissa olen tuntenut ja elänyt. Ja joista olen kaiken irti lähtevän tarkoin kalunnut.

Sen sijaan, että jatkuvasti toteaisin elämän olevan liian lyhyt jonkinmoiseen turhuuteen, voisin kysellä itseltäni, mihin kaikenlaiseen elämä on riittävän pitkä.

blogi172.jpg

ajatuksia · hetkessä · oma elämä · onnellisuus

Miksi matka ei kestäisi paluuta.

Saman auringon alla, taivaankannen suojassa. Vaikka eri veden äärellä. Niin miksi ihmismieli päästää irti vasta omista järvimaisemista irti pääsemällä. Siis miksi niin usein muutos mielessä vaatii ensin muutosta ympäröivässä. Miksi siis matka alkaa vasta toisella lautalla matkaamalla, tuntuu matkalta vasta vieraan veneen kannella.

Kun saman mollukan paisteessa, sama mieli kyydissä ja saman mielen kyydissä. Vain eri aukeaa silmien edessä. Matka ei kestä paluuta, miksi niin. Ei kestä välimatkan kutistumista. Miksi niin usein kuljetut ajatukset palavat karrelle paluussa. Miksi on oltava niin, ettei takaisinpaluu lisää reissukilometreihin metriäkään.

Vakaasti päätän jatkaa häämatkaa seuraavan kymmenen vuoden verran.

blogi171.jpg

ajatuksia · elämänasenne · oma elämä · vähän runoo

Elä ihme nyt elä peläten.

Elä ihme nyt elä peläten.

Elä, elä, elä. Helppo se on kieltää ja kertoa, miten elää.
Mutta elää tahdon eläen, en hilliten. Selättää haluan eniten.

Ihmehän olet, eläkin siten. En muuta neuvo kuin elä tee sitä peläten.

Elän, elän, ihan eniten. Tästä lähtien ja kaikkea muuta kuin hilliten.

Eläköön peloton eläminen. Levoton olen enää hitusen.

IMG_20180824_063323_291.jpg

ajatuksia · onnellisuus

Onnellinen ihminen on aika hyvä osanen.

Oman elämän keskeisin ihminen. Alkuun pääsin sillä.

Olla onnellinen. Uskaltaa olla onnellinen ihminen. Hoksasin, että vaikka olen ollut onnellinen, en välttämättä ole uskaltanut olla onnellinen ihminen. Onnellisesta ihmisestä nimittäin tietävät muutkin; onnellinen ihminen sopivalla tavalla näkyy ja kuuluu.

Onnellinen ihminen on aika hyvä osanen. Moneen paikkaan.

Koska onnellinen ihminen ei vain ole eikä onnellinen ihminen vain selviydy. Onnellinen ihminen motivoituu, pyrkii, nauttii, etsii mielekkyyttä. Onnellisella ihmisellä on haaveita, tavoitteita, visioita, ideoita, ajatuksia, mielipiteitä. Onnellinen ihminen on tehokas ja innokas. Onnellinen ihminen etsii elämältä merkityksellisyyttä.

Koska onnellinen ihminen osaa olla olematta muu kuin oma itsensä. Onnellisen ihmisen ei tarvitse luoda itseään kenenkään kustannuksella. Onnellisen ihmisen ei tarvitse puristaa, riippua tai roikkua kiinni; onnellinen ihminen herkästi antaa ja tarjoaa. Onnellisella ihmisellä on voimavaroja. Ei onnellinen ihminen ole ehtymätön, mutta onnellinen ihminen ymmärtää asettaa itsensä sopivan keskelle omaa elämäänsä.

Onnellinen ihminen ei useinkaan ole vain osanen. Onnellinen ihminen olemuksellaan täydentää.

Siksi mikään, joka johtaa onnellisiin ihmisiin tuskin on turhaa.

Elina  (42).jpg