Uncategorized

Mitätön?

Minua pelottaa.
Sitten isona aion tulla menestyväksi. Aion tulla hyvin toimeentulevaksi, jotta voin rakennuttaa sinulle, äiti, talon omani viereen. En halua olla vain rivikansalainen, haluan tavoittaa jotain suurta. Haluan olla hyödyllinen, tärkeä. Ihminen, joka muistetaan. Minä en halua tyytyä mihinkään, aion rakentaa itselleni hienon elämän.
Sitten isona. Pikkutytön ajatuksia, joihin on kuitenkin istutettu totuuden siemen. Ajatukset ovat omiani, kertovat yhä edelleen syvällä sisimmässäni vaikuttavista mielenliikkeistä, vaikka ne lausuttiinkin ääneen viimeksi monia vuosia sitten. Olenko minä nyt riittävän iso? Tai paremminkin liian iso? Ylikasvanut? Olisiko minun pitänyt jo tavoittaa jotain suurta elämässäni? Olla edes jotakin? 
Sukulaisjuhlat ovat ihan kivoja. Enemmän kuin mukiinmeneviä. Santun suku on rentoa kansaa, laskevat leikkiä ja turhasta hienostelusta ei ole tietoa. Pikkuserkun ylioppilasjuhlissa oli mukavaa. Ylipäätään tykkään tavata ihmisiä kahvikupin ääressä. Vaikka aluksi olenkin aina aivan jäässä. Väistämässä ylioppilasjuhlien tapaisissa sukumiiteissä törmää kuitenkin uteluihin. Ei minua utelut kihlajaisista tai hääkutsujen postitusaikataulusta häiritse, kunhan naurahdan kepeästi moisille kysymyksille. Hahaha. Sen enempää vaivaamatta niillä päätäni. No, naurahdan minä vähän myös kysymyksille tulevaisuuden suunnitelmista opiskelujen saralla. Selitän jo tutuksi tulleen litanniani välivuodesta kuunnellen samalla muiden ikäisteni sepustuksia ties monennesta projektista ja opiskeluvuodesta, suunnitelmista ainakin. Keskustelu usein tyrehtyykin osaltani, ei minulla paljonkaan ole kerrottavaa tulevaisuudestani. En halua äänen kertoa tyhmiltä tuntuvista haaveistani, joiden realistisuutta itsekin epäilen. Mielessäni jään kuitenkin miettimään. Pitkäksikin aikaa. Suupielet sojottavat ylöspäin ja parhaani mukaan yritän jutustella mukavia, sisälläni kuitenkin tutisen pelosta ja paniikki on vallata mieleni.
Olo on niin mitäänsanomaton. Minä en ole mitään. Pelkkä tytöntyllerö. Kouluttamaton kahvilatyöntekijä. Yksi murheenkryyni. Vielävielävielävielä. Koetan hokea itselleni. En ole vielä mitään. Muistutan itseäni välivuosisuunnitelmasta. Tulevaisuudessa voin olla vielä jotakin. Edes jotakin pientä. Sitten isona. Tuntuu kuin kävisin jatkuvaa kilpajuoksua ajan kanssa. Aikaa on kulunut jo sen verran, että minun pitäisi olla edes matkalla johonkin päämäärään. Tällä hetkellä junnaan kuitenkin vain paikallani. Vaikka kuinka painan kaasua, pyörät allani sutivat ja sutivat vain. Ja entä jos en ensi keväänäkään onnistu vielä niin epävarmassa suunnitelmassani?
Pelkään, ettei minusta ole mihinkään. 
Entinen kympintyttö. Todellakin entinen. Kaikki odotukset. Mennyttä. Muiden ajatukset minusta. Ihmetys. Sääli kai vain jäljellä. Minä olen pelkkä ja vain. Toisin sanoen en mitään. Itselleni ainakaan.
Vielävielävielävielä.
Mutta en kai minä olisi Elina, jolleivat periksiantamattomuus ja luja tahto olisi peruspilareitani, erottamattomasti kiinni persoonassani? Tällä erää olen ehkä vain viisikon luokkaa, mutta tulevaisuudessa olen ehkä jo edes lähempänä sitä kympintyttöä. En ehkä tavoittele enää täyttä kymppiä, yhdeksän ja puoli on riittävä – ainakin aluksi. 
Ei minulla ole kiire. En aio hyppiä näitä päiviä viisikkona yli. Aion elää niistäkin ihan jokaisen.

2 thoughts on “Mitätön?

  1. Tää on JUST eikä melkeen ku mun suusta! Välillä tuntuu, että kymppitytön välivuosi on jotenkin vähemmän sallittua kuin keskiverto-seiskaa tai -kasia vedelleen. Itsekin monesti pelkää tuota mitättömyyttä, mähän oon niin tavis ja turha, voisin olla vaikka missä jos olisin tehnyt sitä ja tätä, valinnut niin ja näin… Silloin on vain sanottava itselleen niin kuin sinä jossain lähipäivän kalenterisydämessä: olet täydellinen, ihan kymppi juuri nyt ja tällaisena. Opettelua se vaatii, mutta keskittymällä onnistuu. 🙂 Sitä paitsi loppujen lopuksi oon sitä mieltä, että todellisuudessa kaikki valinnat, ne välivuosivalinnatkin, ovat osa omaa minuutta. Valintani ovat olleet minulle tarpeellisia ja hyviä, ilman niitä en olisi minä. Tai jotain sinnepäin…

    Hyvää kalenterinluukkujen availuja sulle! 🙂

    Tykkää

  2. Olet todellakin oikeassa, et vain vähän sinnepäin:) Kaikki valinnat ovat osa minuutta, juuri minua. Heti ei ehkä käsitä, miksi jokin asia nyt meni niin ja näin, mutta uskon vakaasti, että myöhemmin ymmärrän niidenkin tarkoituksen.

    Ja kiitos, samaa sinulle!:~)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s