Uncategorized

Kivoista, pienistä hetkistä, eli kuvia matkan varrelta.

Karkasin viikonloppuna laivalla hetkeksi pois Suomesta.
Leikkimään syyslomalaista.

Tömpsähdin takaisin arkeen heti maanantaina.
Sipulimunakkaan ja kiukkuisen asiakkaan saattelemana.

Kaksi päivää jaksoin arkea.
Huomenna jatkan syyslomalaisen leikkimistä kolmen päivän verran.

Näillä muistoilla jaksaa jouluun asti.
Ehkä.
Kerään varmuuden vuoksi varastoon vielä vähän lisää.

Korvat oikeassa päässä. Pikku-Elinaa kutsuttiin pienenä aina lempinimellä Kissa.

Kahvilla näyteikkunassa.

Virolainen raejuusto testattiin tottakai. Ihan tutkimusmielessä. 

 
Paras osio oli käsihieronta. Lakkauksesta viis. Kämmenet olivat ihan jumissa. Mistä lie. Kheh.


Kerros 21 ja aikaisen aamun näköalat. Lomallakin herätään viimeistään seitsemältä. Luonnollisesti.

Ilolla uuteen aamuun. 🙂
 

Ja nälällä aamupalalle.

Iltapala peiton alla hotellihuoneessa. ❤

Onnellinen.
 

”Ota noppaa kuva!”
 

Laivalla oli kovin keikkuva meno, heh.

Se tunne, kun palaa kotiin. Vaikka vain yhden yön jälkeen. Sitä tunnetta ei voita mikään. Hassua.
 
Ihanaa arkea vai rentoa lomailua sielläpäin?



11 vastausta artikkeliin “Kivoista, pienistä hetkistä, eli kuvia matkan varrelta.

  1. Hei Elina!
    Lueskelin blogisi läpi ja vaikutat oikein kivalta nuorelta naiselta. Blogisi on omaperäinen ja osaat kirjoittaa asioista kauniisti! Sinulla vaikutti olevan tosi mukava syysloma. Tsemppiä työn alkuun!

    Toivoisin, että vilkaisit uutta blogiani, jos saattaisit vaikka kiinnostua 🙂

    Ihanaa syksyä
    Liljankukka

    http://poutapilviunelmia.blogspot.fi/

    Tykkää

  2. Opiskelija ei ole kunnon todellista lomaa nähnyt varmaan vuosiin 😀 Pitää yrittää ujuttaa niitä pienempiä lomapäiviä ja hauskoja arjen irtiottoja vähän sinne tänne. Kai se on loppujen lopuksi omasta asenteestakin kiinni, että vaihtaako lomamoodin päälle vai ei? 😀 Nuo pienet reissut ovat kyllä parhautta! Piristää kummasti kun lähtee päiväksikin hieman muihin maisemiin 🙂

    Tykkää

  3. Oi ♥ Tää postaus sai mut tajuamaan, että omakin reissu on jo ihan oven takana! Minäkin suuntaan Tallinnaan 2.11., enkä malttais enää odottaa hetkeäkään! Onneks on näitä kivoja asioita, joita odottaa.. unohtuu flunssat ja kiireetkin siinä samalla ♥ Ihana postaus, kiitos!

    Tykkää

  4. Käsihieronta! Miten tuollainen ei olekaan tullut koskaan mieleeni – tahdon semmoiseen!

    Ihana irtiottopostaus, Tallinnanmatkakuume iski taas pitkästä aikaa 🙂

    Tykkää

  5. Heippa!
    Kiva kuulla, että pidit rustailuista. Saa tulla uudemmankin kerran. Kiitos, ja mukavia päiviä myös sinulle! 🙂

    Ja hei, käyn tietysti kurkkimassa!

    Tykkää

  6. Hehe, no juu, omasta asenteestakin kiinni. 😀 Pikkuiset hetketkin voivat olla kullanarvoisia! Rentouttavia. Ei aina välttämättä tarvita viikkoa. Vaikka sekin kelpaisi, haha.

    Koita nyt viikonloppuna hiukan edes lomailla. 😉

    Tykkää

  7. Oijoi! Ihanaa matkaa jo etukäteen! <3 Tallinnassa on aina kivaa, vaikka monet kerrat se on koluttu läpi - ehkäpä juuri sen takia. :')

    Niin ja paranemisia myös! 🙂

    Tykkää

  8. Joo, aah. Se käsihieronta kuului manikyyriin ja oli ah. <3 Meinasin jo ehdottaa, että jättää mieluummin lakkauksen pois ja hieroo senkin edestä, hihi.

    Laivareissut ovat jotenkin legendaarisia, niihin ei koskaan kyllästy. 😀

    Tykkää

  9. Joo, lomailu lähtee liikkeelle siitä etten tee mitään kummempia suunnitelmia. Kiva olisi kyllä jotain vähän spessua kehittää, saa nähdä mitä eteen tulee vai onko tiedossa ihan normaalia höntsäilyä 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti