Uncategorized

Ajatuksia. Jotta mä olisin yksi kokonainen paketti.

Uskon, että ruokavaliolla on suuri merkitys terveyteen. Ajattelet varmasti tietysti. Niin, fyysiseen. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että myös henkiseen hyvinvointiin. Olen kuullut (tai keksin juuri itse) joskus sanottavan, että suklaapatukka viikossa kaiken parsakaalin keskellä pitää mielen virkeänä. Ehkä niinkin. Mutta en oikeastaan tarkoittanut tarkalleen sitä.

Oma mieleni voi hyvin, kun se saa ravitsevaa ruokaa. Kehoni lisäksi myös mieleni nauttii puhtaasta ruoasta, itsetehdystä ja suhteellisen yksinkertaisesta. Lihakseni pitävät proteiinista, mutta väitän, että myös pääni. Heh. Tiedän, että mieleni mielellään ottaisi hivenen enemmän rasvaa jokapäiväiseen murkinaansa. Minulla on jo suuret suunnitelmat, kuinka kannan Pirkan luomu cashewpähkinäpussia mukana yliopistolla. Placeboa tai ei, luulen pääni toimivan rasvan lisäyksen myötä vieläkin paremmin; ensimmäisenä vuonna odottava fysiikka ei ehkä tuotakaan niin suuria vaikeuksia kuin etukäteen pelkään, olen varmasti myös yhäkin enemmän tasaisen iloisella päällä. Näin ainakin kuvittelen toiveikkaassa, pienessä mielessäni.
Mielelleni on kuitenkin hyvin tärkeää myös ruokavalion toinen puoli. Vaikka arkiruoka onkin rutiinia ja olen löytänyt aika hyvin ruokavalion, joka sopii sekä herkälle mahalleni, muulle keholleni että myös mielelleni, on mielen hyvinvoinnin kannalta erityisen ratkaisevaa, etten kangistu liiaksi totuttuihin kaavoihin. Erikoistilanteet ja silloin omasta ruokavaliosta – ehkä jopa täysin – poikkeaminen on päälleni tärkeää. Minä voin, saan ja oikeastaan haluankin. Siitäkin huolimatta, että tiedän, mitä, milloin ja miten haluan tavallisessa arjessa syödä, en saa poissulkea spontaania syömistä.

Oli hetki, kun analysoin liiankin tarkkaan, millainen ruokavalio sopii minulle, erityisesti vatsalleni, kaikkein parhaiten. Mietin läpi viljattomat, maidottomat ja kaikenmaailman paleot – testannut en kuitenkaan kaikkia. Olen hyvin herkkävatsainen, lisäksi myös stressivatsa. Inhoan vatsakipua, mutta sitäkin kamalampaa on kokoaikainen, jatkuva, pieni turvotuksen ja pöhötyksen tunne, josta ei tahdo saada tolkkua itsekään. Tuntuu tunkkaiselta, mutta vain aavistuksen verran, siten, että alkaa itsekin epäillä koko oloa. Olen löytänyt useampia syitä, jotka aiheuttavat sitä. Kyllä, esimerkiksi päivittäinen pasta. Mutta sitäkin enemmän sellainen tekijä, jota ei löydy kaupan hyllyltä ja ikävä kyllä sitä on vaikea poistaa yhdellä liikkeellä kuin makaronia lautaselta; stressi. Kun pää on jumissa, kroppakin on jumissa. Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen olento, mantra lukion psykan tunneilta sopii tähän kohtaan kuin nakutettu.

Matkan jälkeen olen pyrkinyt tuomaan arkeeni enemmän juurikin hetken mielijohteesta tapahtuvia toimintoja. Se merkitsee minulle – näin aluksi ainakin – pieniä tekoja; en ehkä mieti enää niin tarkkaan, mihin kellonaikaan mennessä yöpuku on vapaapäivänä vaihdettava päivävaatteisiin tai lähdenkö iltakävelylle kellon ollessa jo kahdeksan. Kuulostaa ehkä nurinkuriselta, mutta minulle carpe diem tarkoittaa myös tiukempaa aikataulua. Vielä jokin aika sitten varasin paikasta toiseen siirtymisiin aivan liikaa aikaa, aikataulutin päiviä tylsän löyhästi ja laskin, kuinka paljon minulla oli käytettävissä voimavaroja esimerkiksi ennen työpäivää. Liian laskelmoivaa elämää, jotta tuntisin oloni vapaaksi ja onnelliseksi. Lähiviikkoina olen touhunnut paljon – toisinaan hetken mielijohteesta. Olen oppinut aika hyvin tarttumaan ihan vain sekunnin sadasosan ajan mielessäni viivähtäviin päähänpistoihin. Ja mieleni on voinut erittäin hyvin.
Jos carpe diem ei olisi niin kulunut fraasi, ottaisin toisen tatuoinnin. 
Olen soveltanut vapautta myös salilla. Teen edelleen kolme kertaa viikossa ennaltasuunnitellun saliohjelman, kolmijakoisena. Sen lisäksi olen mahduttanut viikkoon neljännen kerran, jolloin annan itselleni luvan touhuta salilla ihan mitä mieleni tekee; lemppareitani ovat olleet sellaiset liikkeet, joita ei tällä hetkellä ohjelmistani löydy, kuten SJMV ja hammerit. Toisinaan vain loikin uudella tekonurmella ja roikun tangoissa. Tavalliset treenini ovat suhteellisen kurinalaisia, joten on suoranaisen vapauttavaa käydä salilla myös siten, että suoritan kaiken ihan pelkästään vain ilon kautta. Vaikka täyttä iloahan ne tavallisetkin treenit ovat, hiukan eri tavalla vain.

Minua neuvottiin antamaan mennä nyt, kun elämä selvästi vie. Mieleeni nousi elävästi ongen koho, jota on aluksi tuntikaupalla tuijottanut ja yhtäkkiä se painuu uppeluksiin; kala lähtee kuljettamaan sitä hurjaa vauhtia. Nyt se on hauki, pieni Rinkeli huusi täyttä kurkkua, täysin varmana asiasta. Sehän se olikin. Aika monta vuotta sitten.
Tänään minulla on täysin samanlainen olo kuin tuolloin kalareissulla. Kunhan vain maltan antaa kuljettaa, enkä kiskaise saalista samantien ylös.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s