It’s not all about how many friends you have, it’s all about how many of them are true.
Kiitollinen. Tulee ensimmäisenä mieleen tällä hetkellä. Olen suunnattoman kiitollinen kaikista ihmisistä ympärilläni. Ehdin elää vuosia, jolloin olin kovin yksinäinen. Kerron sen yhden jutun taas, vain koska tiedän joidenkin miettivän, onko yksinäisyys toivottoman pysyvää; minulla ei silloin ollut yhtäkään ystävää. Ei kai kaveriakaan. Muutama tuttu. Ehkä. Toisille se on okei. Eivät he kaipaakaan. Viihtyvät vallan mainiosti hieman yksinäisinä. Tai no. Omassa seurassaan.
Mutta kun. Minulla oli aina ennen ollut ystäviä. Pienestä Rinkelistä asti. Koska pidän siitä, että ympärilläni on ihmisiä. Pidän ystäville höpöttämisestä ja limulasillisen ehdottamista. Pidän välittömyydestä oikean ystävän seurassa. Pidän siitä, että saan kuunnella ystävää. Pidän lohduttamisesta. Pidän ystävän kanssa nauramisesta. Ihan hillittömästi. Pidän kaverille moikkaamisesta ja kuulumisten vaihtamisesta. Pidän kalenterin selaamisesta ja yhteisen ajan löytämisestä. Pidän todella ystävän kanssa puhumisesta ja silmiin katsomisesta.
Ja ihmiselle, joka pitää kaikista senkaltaisista asioista, on suunnattoman suuri suru ja taakka istua yksin neljän seinän sisällä. Sellaiselle ihmisille, joka joskus on tuntenut tulleensa hylätyksi tai ainakin tärkeän ystävän toimesta onnettomaksi, on hirvittävän suuri ponnistus yrittää solmia uusia ystävyyssuhteita. Puuttuvan itseluottamuksen ja arvottomuuden tunteen vuoksi.
Onneksi ei häpeän takia. Enää.
Yhäkin joka kerta tajutessani, että tämä ihminen kenties haluaa tutustua minuun, olen hämmentynyt. Häkeltynyt. Minä olen kiitollinen. Ja se on sellainen tunne, jonka yksinäiset vuodet minulle opettivat.
Nyt miettiessäni omaa elämääni en ole aina uskoa sitä todeksi. Elämäni ei olisi näin kiva ilman kaikkia uskomattomia ihmisiä ympärilläni. On tajutonta, miten itseni kaltaisia kerääntyy eri tahoilta kuin huomaamatta lähelleni; aikoinaan lukiosta, kuluneena vuonna töistä ja täältä blogimaailmastakin. Toivottavasti tulevaisuudessa yliopistoltakin. Ja aina vain kyselen, kuinka ihmeessä? Olen pohtinut paljon, olenko todella tarpeeksi hyvä ansaitakseni nämä kaikki ihmiset ystävikseni ja kavereikseni. Ja toisaalta välillä on iskeä paniikki siitä, etten pysty pitämään kaikkia tarpeeksi lähellä. Antamaan heille ansaitsemaansa arvostusta.
Haluaisin vain sanoa. Sinä olet tärkeä. Sinä olet tärkeä. Sinäkin olet tärkeä. Kuten myös sinä ja sinä. Jokaiselle. Ystävälle, kaverille ja tutulle. Henkilöille, joilta olen joskus saanut iloa ja muutaman kivan sanan.
Koska itsestäänselvänä pitäminen on maailman rumin asia.
Kuinka kavereita sitten tehdään?
Taistellessani mitättömyyden tunteen kanssa ja yrittäessäni sen vuoksi väkisin lähteä kaverin kanssa ulos äiti antoi aina yhden neuvon; ole vain oma itsesi. Luonnollisesti se oli silloin haastavaa. Kun en minä itse edes tiennyt, kuka olen! Enkä oikein osannut ottaa koko vinkkiä kuuleviin korviini – äiti oli liian lähellä neuvoakseen. Vaikka oli ihan koko ajan täysin oikeassa. Minun tuli vain ensin löytää itseni kaiken moskan keskeltä.
Inhoan kehujen kalastelua. Senkin vuoksi, että minun on vaikea uskoa niiden todenperäisyyttä. Teennäisyys on inhaa. Muistan kuitenkin kaiken minulle sanotun. Jotkin asiat erityisen hyvin. Spontaanit ja aidot. Tykkään sun seurastasi, kun olet niin aito oma itsesi. Yksi mieltälämmittävimmistä kohteliaisuuksista.
Minä todellakin riitän ihan vain näin. Omana itsenäni. Ystävillenikin.
Elina Heidi Rinkeli 
Sinä olet tärkeä, sinä riität. Olet parasta parhautta juurikin noin. ❤
TykkääTykkää
Kerrassaan upea kirjoitus!
Upea Elina!
<3
-Katri
TykkääTykkää
Sun ystävät ovat onnekkaita, kun heillä on tuollainen ystävä! 🙂
TykkääTykkää
Parhaus-Heidi. <3
Muistaisikin aina sen. Välillä sitä aina sortuu ajattelemaan (jälkeenpäin) tyylillä ”oliks mä nyt ihan tyhmä”. Ja mä luulen, että se on aika yleistäkin. Vaikkakin ihan turhaa, jos on vain oma itsensä. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos, Katri! <3
Ja hei, miten yliopiston alku on sujunut? Vai onko siellä vielä alkanutkaan? 🙂
TykkääTykkää
Toivottavasti tuntevat olevansa. Mä olen ainakin onnellinen jokaisesta. :') Ja tietysti kaikista teistä, hmm, lukijoista. 🙂
TykkääTykkää
Mä olen ainakin tosi kiitollinen, että oon saanut tutustua suhun ❤ Uskon, että saat ystäviä myös yliopistolta, ei ne muut samanlaiset voi olla huomaamatta tuommoista helmeä 😉
TykkääTykkää
Oi, kiitos kysymästä!
Meillä yliopisto alkaa vasta ensi maanantaina. Jännää! 🙂
-Katri
TykkääTykkää
Mulla on niin paljon samoja ajatuksia ❤ sinä ❤
TykkääTykkää
On jännää! Itse jännitin ihan hirvittävästi. :'D
TykkääTykkää
Voiko tällaista lukea ilman (onnen)kyyneleitä? Ihana sinä – ja samat sanat, helmi. ❤
TykkääTykkää
Jep – sinä. ❤
TykkääTykkää
Luen aina innolla sun uudet kirjotukset! Mulla on monta kertaa samoja ajatuksia ja tuot uusia, ihanan positiivisia näkökulmia elämään, tykkään paljon sun tyylistä kirjottaa. Tässä juuri viikko sitten täysi-iän saavuttaneena ja vielä itseäni hakiessa sun pohdinta teksteistä saa paljon irti. Oon jo pidemmän aikaa lukenut sun blogia mutta ei oo aikasemmin tullut kommentoitua, tää teksti vaan oli niin kuin suoraa mun kokemuksista ja ajatuksista niin nyt pääsin tänne kommenttiboksiinkin asti!
TykkääTykkää
Hei Emmi, hirveän kiva, kun raapustit! 🙂 Olen aina tosi innoissani, kun uusi ihminen jättää jälkensä tänne. Ja kiitos kaikista ihanista sanoista – mä olen onnellinen, että koet saavasi teksteistä paljon irti.
Ja hei, paljon onnea näin jälkikäteen! Kahdeksantoista on kiva ikä ja avaa ovia kaikkiin uusiin juttuihin. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos! 🙂
TykkääTykkää