hevoset · joulu

It’s hard to be a woman

Flora by Gucci

Tänään kävi taas mielessä, että miksi ihmeessä istun jälleen siinä valkoisessa tuolissa vapaaehtoisesti kärsimässä kyynelten valuessa poskilla – ja vieläpä maksan koko prosessista! Jep, kävin siis siistimässä kulmakarvani kosmetologilla Marielinassa. Huomattavasti järkevämpää ja ennen kaikkea kivuttomampaa olisi ollut valita vahaus (yks, kaks, kolme ja done), kun kosmetologi sitä ehdotti, mutta ei. Kärsin jokaisen nyppäyksen kuin nainen ja kykenin (!) hillitsemään haluni läpsäistä kosmetologia käsille joka kerta, kun hän nappasi pinseteillä karvan kulmistani pois. 😀 Siistithän niistä tuli, ei siinä mitään.
En sitten tiedä johtuiko se voimakkaasta kyynelvirrasta vai mistä, mutta sain ihanan hajuvesinäytteen mukaani. Olo oli kuin 5-vuotiaalla uusi kukkatarra kädessä korvalääkärikäynnin jälkeen 🙂

Viime päivät ovat olleet aikalailla täynnä heppailua. Eilen urakoin kahdella ratsastustunnilla ja tänään yhdellä – huomenna vielä katrilliharjoituksia! Kyllä heppahöperön kelpaa 🙂 Tallille ajellessani tuli taas oiva esimerkki siitä kuinka suoraan sanottuja idiootteja ihmiset voivat liikenteessä olla. Vaikka autoilija itse aivan varmasti tietää tehneensä virheen (tässä tapauksessa ajaa eteeni kolmion takaa kaupan pihalta), on aina pakko alkaa meuhkaamaan ja näyttelemään käsimerkkejä (aivan kuin se minun vikani olisi ollut!). Tuollaisissa tapauksissa, kun ihminen ei voi myöntää omaa virhettään, oma itsehillintäni meinaa pettää ja tekisi mieli nousta autosta valistamaan asianomaisia liikennesäännöistä. Itsehän en suinkaan tee koskaan virheitä 😉

Ai liian aikaista jouluhössötykselle – ei kai?

Tänään alkoi myös minun virallinen joulunodotukseni. Syötiin illallisella porkkanalaatikkoa ja ostin itselleni joulukalenterin. Sain ehkä outoja katseita, kun valitsin Citymarketissa pitkään ja hartaasti Pikku Myy- ja Nalle Puh -suklaakalenterin välillä. Aloin miettimään, että tänne blogiinkin olisi kiva saada jonkun näköinen joulukalenteri lukijoiden iloksi (elättelen toiveita, että joulukuuhun mennessä lukijasaldo olisi enemmän kuin nolla 😀). Itse asiassa minulla on jo aika mukava idea muhimassa, mutta pidän sen toistaiseksi vielä salaisuutena! Nyt voisi vetäistä villasukat jalkaan ja kääriytyä viltin alle. Vaihteeksi on ihan mukava viettää rauhallista lauantai-iltaa kotona karvakuono kainalossa.

Ai niin! Lupasin äidilleni opetella tänä jouluna syömään lanttulaatikkoa. Saa nähdä kuinka tytön käy!

5 vastausta artikkeliin “It’s hard to be a woman

  1. No niin, nyt pääsee anonyymistikin ääneen 😉

    Ihanaa kun päätit aloittaa blogin pitämisen, on ihan sun näköinen (värimaailmaa myöten :D)!

    Tätä kauttahan voi sitten seurata sun tekemisiä silloin kun ei ehditä näkemään… Vaikka mulle pitää aina jäädä aikaa :))

    p.s. Rakastan banneria!

    Tykkää

  2. -M-: No niin, sait kunnian olla ensimmäinen kommentoija! Ja tosiaan, vasta harjoittelen koko blogin käyttöä ja kaikenlaista säätöä on vielä tekemättä ;)Tokihan sinulle aina aikaa on ❤

    Tykkää

  3. Täähä vaikuttaaa erilupaavalta blogilta 🙂 varmasti luen jatkossakin! ja ilmottaudun seuraksesi lanttulaatikon syömis kurssille! xD

    Tykkää

Jätä kommentti