Ulalaa! Nyt on muurahaisia pöksyissä ja voisi revitellä alla olevan videon tahtiin! Ai miksi? No ensimmäisen lukijan vuoksi tietenkin! Hienoa Anniina, mahtava päätös alkaa seuraamaan elämää suoraan Marssista 😉 Onhan se heti paljon mielekkäämpää kirjoitella, kun tietää, että edes joku saattaa ehkä joskus silloin tällöin käydä vilasemassa kirjoituksia.Tämähän tarkoittaa myös sitä, että mahtava joulukalenteri-ideani siirtyy ideasta toteutukseen, nice!
Mitäs muuta minun päivääni.Tänään oli tarkoitus leipoa oikein vanhan kaavan mukaan pullia voisilmällä, mutta keksinkin paljon parempaa tekemistä, nimittäin 5cm pituisten porkkanapalojen liottamisen sokerivedessä! Ai mitä, mistä on kyse? No eihän mikään muu voi kuullostaa noin tylsältä kuin pakollinen biologian kurssityö. Voitte siis päätellä, että kemisti tai tutkija eivät ole heti ensimmäisenä mielessä ensi keväänä, kun pääsen (vihdoin!) ylioppilaaksi ja suuntaan jatko-opiskelemaan (oikis here I hopely come). Sainpahan tehtyä alta pois moisen kammotuksen.
 |
Porkkanapalan piti kutistua (no hei koska osmoosi), mutta minun porkkanani kyllä oli kasvanut… |
Käytiin Ässän kanssa aamupäivästä kuvailemassa huvin vuoksi ulkona. Aika tylsä sää ja kylmä kuin mikä! Asiaan saattoi kyllä vaikuttaa sekin, että keikistelin (lue tärisin) kameran edessä ilman takkia. Nyt jos tulen kipeäksi ja joku kysyy syytä, voin vain tokaista: ”No hei ei siellä kuvauspaikalla Tyra paljon kysellyt haluanko takin vai en.” Muutamia kuvia alla, vaikka blogin syvin tarkoitus (hehheh) ei sinänsä olekaan esitellä omia kuviani ;-D
Niin joo, olen minä tänään ollut ihan oikeasti pyörittelemässä peppua ja oli se vähintääkin yhtä hurjaa menoa kuin ylhäällä linkissä. Let’s zumba! Olen itsekin käynyt zumbaohjaajakoulutuksen – jotenkin vaan tuntuu, että olen vähän turhan ujo siihen hommaan. Ohjaajan kun pitäisi olla mielestäni karismaattinen, sellainen jota on helppo katsella – jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Vielä on jaksettava laittaa ridapöksyt jalkaan ja ajaa pilkkopimeässä tallille. Hepat houkuttelee, mutta pimeys ja kylmyys ei sitten yhtään.
Mukavaa viikon alkua jo näin etukäteen – kyllä se perjantai taas koittaa !
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Heipsulivei, eksyin tänne hötönetin kautta ja päätin liittyä ihan lukijaksikin, koska tää vaikuttaa tosi mukavalta blogilta. Jatka vaan samaan malliin. 😀
nailsnstyles.blogspot.com
TykkääTykkää
VJ: Toivotan lämpimästi tervetulleeksi. Mukavaa, että eksyit tänne asti 🙂
TykkääTykkää
heips! onpa kiva blogi! saanko kysyä mistä tuo paita on saatu? aivan ihana! 🙂
TykkääTykkää