Aloitin jo kesän lopussa henkisen valmistautumisen syksyn pimeyteen ja talven kylmyyteen. Teimme toimintasuunnitelman ystäväni kanssa, miten aiomme torjua pimeyden aiheuttamaa masennusta ja kylmyydestä sinertäviä sormia: höyryävä teemuki, viltti, leffa + hyvä seura olivat kärkisijoilla listalla. Lisäksi olen jo kerran lähettänyt lukion rehtorille sähköpostia siitä, kuinka useat oppilaat – minä mukaan lukien- valittavat kylmyydestä ja liian alhaisesta sisälämpötilasta (oikeasti toppatakki olisi ollut tunnilla tarpeen!). Tilanne ei viime talvena ainakaan parantunut (vaikka niin luvattiin..), joten kai se on uudellekin rehtorille laitettava viestiä. Onneksi en itse enää lukiolla paljonkaan aikaa vietä!
![]() |
Kahdet uudet villasukat ovat välttämätön varuste taistelussa talvea vastaan! |
Tällä hetkellä lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu pänttääminen, lukeminen ja opiskelu – enemmän tai vähemmän. Ensi perjantaina alkaa koeviikko ja tiedossa on viisi koetta. Ennen se oli paniikki ISOLLA peellä, nyt se on vain väsähtänyt haukotus. Toiset voivat tulkita muutoksen olevan huono juttu, mutta itse pidän sitä ansiona. Minulla on ollut nimittäin tapana stressata itseni kuoleman partaalle koeviikoilla. Joulun jälkeen alkaa ylppäreihin valmistautuminen (silloin minut todella kannattaa kiertää kaukaa :-D) ja keväällä valkolakki päässä (toivottavasti…) oikiskirjojen pänttäys.
Muttamutta ei tarkoitus kuitenkaan ole homehtua koulukirjojen alle kokonaan – vähän vain. Tänään hymyn huulille sai esimerkiksi suunnitelmat tulevista 19-vuotissynttäreistä! Silloin ei muistella banaanikärpästen lisääntymistä tai vektoreita ja skalaarituloa!
![]() |
Tunnustan, kuva on lavastettu.. |
Kyllä äidit osaa olla ihan mukaviakin, vaikka toisinaan (ainakin täällä päin) ne tuppaavat nostamaan verenpainetta vaarallisiin lukemiin. Sain ihanan Nanson raidallisen yöpuvun lahjaksi varmaankin siitä, että olen ollut niin ihana tytär (?). Se tulikin tarpeeseen, sillä nykyiset 158 cm kokoiset Minni Hiiri- ja heppapyjamat ovat todellakin viime vuosisadalta. Olen jotenkin panostanut enemmänkin vaatteisiin, joita käytän ihmisten ilmoilla – kotona kuljen rytkyissä 😀
![]() |
Nanso – kotimaista tekoa |
![]() |
Huomatkaa kärsimyksen arvoiset kulmakarvat! |
Tsemppiä kaikille kaamosmasennuksen kanssa kamppaileville! Itselläni ainakin reipas lenkki ulkona on oiva keino saada mieliala noususuuntaan. 🙂
Olipa kiva tulla lukemaan tänne pitkän päivän jälkeen 🙂
Sain kuningasidean – ulkoilusta puhuen voitais mennä joku ilta yhdessä lenkille!
Ja täytyy pitää se viltti-lämmin tee-kynttilä-ilta mahdollisimman pian, tervetulloo meille päin 🙂
TykkääTykkää
-M-:Mennään ihmeessä! Vois olla hyvää vastapainoa pänttäämiselle… Koeviikon jälkeen viimestään pidetään kaamoksen karkottajaiset!
TykkääTykkää
IHANA PENAALI<3 ...mistä se on? :---D
TykkääTykkää
Arvaa kun syksyllä ostin ton penaalin niin sä tulit heti ekana mun mieleen<3 😀 Se oli Suomalaisesta :))
TykkääTykkää