Oi, kun tuntuu, että elämä rullistelee mukavasti. Ja kun on juuri tällainen tunne kuin minulla nyt, tuntuu, että ilon aiheita putkahtelee vähän väliä nurkan takaa. Esimerkiksi aamu alkoi muikeasti, kun umpimähkään nappasin purkkapussista pari purkkaa ja ne sattuivat olemaan molemmat keltaisia. Ei, se tuuria ollut, vaan kohtaloa. Kun asiat ovat hyvällä mallilla, tuntuu, että kaikki asiat sujuvat kuin tanssi.

Ja vaikka jokainen asia ei sujuisikaan aivan suunnitellusti, aseenani on se jo edellisessä postauksessa puhumani superpositiivinen ajattelu. Olen nimittäin kehittynyt. Ihan todella. Eilen oli mukava päivä, koin uutta ja hymyilin lähes koko päivän. Kuitenkin illalla iski yht’äkkiä selittämätön pahan olon puuska: pisti ihan kiukuttamaan ja taisin minä tiuskiakin eräälle töistä kotiin tulevalle puhelimessa (anteeksi…). Tai siis ensin luulin mielialanvaihdoksen olevan kummallisen selittämätön, mutta hetken rauhoituttuani ja koottuani ajatukset tutkiskelin ajatuksiani ja tuota tunnetta. Löytyihän sille sitten syynsä – aika vähäpätöinen. No, selvitin asian (ennen kaikkea itseni kanssa) ja jatkoin loppuillan hymyssä suin:) Mahtavaa huomata, että projekti itseni kanssa edistyy!

Lieneekö tässä sitten osa syyllinen mahtavaan mielialaan? Kun ajatukset ja mieli ovat sekoitus auringonkeltaista, vaaleanpunaista kuin hauvelin pikkuinen kieli, kesäpäivän taivaansinistä ja vaaleanvihreää kuten juuri puhjenneet koivunoksat (atsiuh), on vaatteidenkin oltava sen mukaisia. Että rakastuin keltaiseen paitaan VeroModan ohi kävellessäni: se suorastaan huusi minua. Tai oikeastaan olin aiemmin iskenyt silmäni mustaan rusettihameeseen (joka sekin kyllä mankui perääni ja joka kuvassa on harmittavasti vielä ryppyinen:<), jonka kanssa pirtsakka pitsitoppi/t-paita sopii täydellisesti. Paidan keltaisen sävy näyttää hyvältä ruskettunutta ihoa vasten. Huomatkaa minun jo hieman ruskettuneet (palaneet…) käsivarret!:D Koivet tosin ovat sitäkin vaaleammat…

Sain vihdoin ja viimein soiton R-kioskilta työvuoroista, koulutuksesta ja sen sellaisesta. Päätin ottaa ”keikkatyöpaikan” vastaan, mutta jatkan kuitenkin vakituisen työn etsintää. Onpahan nyt kesäksi jotakin puuhaa, josta saa taskun täytettä. Minut voi siis bongata ensi viikolla Järvenpään Jampasta (jeeeejeeee) luultavasti pyörimässä kuin puolukka pepussa ja hätääntyneenä Ärrän tiskin takana, eh;D.  Juhannuksen tienoilla on luvassa lisää pikkutöitä, joten meneehän tämä kesä näinkin, hieman rennompien töiden merkeissä. Syksyllä varmasti helpompi löytää vakituisempaa ja täysipäiväistä duunipaikkaa.

Nyt vähän rentoilua ja lepiä, illalla tyttöjen kanssa terden kautta huokailemaan Deppin perään. Siis elokuviin matkamme käy;)

❤ Elina

Ps. Olen koko päivän kytännyt puhelinta ja soittoa ompelijalta, josko ylppärihame olisi jo valmis: ei se luuri soi, vaikka kuinka tuijottaisin. Alkaa jo pikkuhiljaa iskemään paniikki. Entä jos ompelijan käsittelyn jälkeen hame ei ole sellainen kuin haluan? No panic:S

Ihana Senja antoi minulle ja blogilleni tunnustuksen. Tulin tositosisupersuperiloiseksi, kiitos, tack, gracias:) Mielestäni tällaiset blogitunnustukset ovat huippumukavia (varsinkin silloin, kun tunnustus on bloggarille ensimmäinen laatuaan!!) ja antavat potkua jatkaa juttujen rustailua.

Ylpeänä otan seuraavan vastaan:

Itse luen  tällä hetkellä vain muutamia blogeja, jotka ovat sen verran suosittuja, että 200 lukijan rajapyykki ylittyy (eikä Senjallekaan tätä takaisin varmaan voi antaa?:D), joten laitan tunnustuksen eteenpäin löydettyäni tunnustuksen arvoisia (ja sopivia) blogeja:)