Taistelen täällä haukotusta vastaan. Myönnän, kello viiden herätykset perättäisinä päivinä syövät jopa minua. En sittenkään taida olla todellinen aamuvirkku. 

Pariin viime päivään on kuulunut uuden oppimista, paljon hymyilyä (eikä aina niin aitoa), jalkasärkyä, kassakoneen kilinää, kahvin keittoa ja ennen kaikkea sen juontia sekä suurta intoa (joka puolestaan on tullut suoraan sydämestä). Kolme työpäivääni ovat sujuneet melko hyvin lukuun ottamatta muutamia kömmähdyksiä ja pienen pientä alkujärkytystä: vai että suoraan vain kassalle ilman sen enempiä perehdytyksiä. Toisaalta sehän se on paras tapa oppia, tehdä nimittäin asioita itse omin pikku kätösin.

Nyt seuraa neljän päivän juhlatauko työnteosta. Juhlajärjestelyt ovat jo hyvällä mallilla, eikä mitään paniikkia ole, mutta siitä huolimatta tekemistä riittää vielä: karjalanpiirakoiden tilausta ei saa unohtaa, koristenauha on ostamatta, kulmakarvat muotoilematta ja manikyyri Marielinassa tekemättä. Ja kai sitä pitäisi jossain välissä yrittää nukkua nämä kaameat mustat pussukat silmien alta pois:D

Varamummi kyseli lahjatoiveitani ja mainitsin monen bloggaajankin kaulassa killuneen nimikorun olevan kovin mieluinen. Olen korujen suhteen aika kranttu ja useamman kerran harmitellut, kun lahjaksi saatu koru on periaatteessa hieno ja arvokas ja kaikkea, mutta ei kuitenkaan yhtään tyyliseni. Nyt kun sain itse valita juuri minun mielestäni täydellisen korun, on lahja aivan varmasti onnistunut ja mikä tärkeintä, sitä tulee varmasti käytettyä.

 Sykemittari ei kuulemma kelvannut lahjaksi, josta jää muisto heh, kun sitä ensin toivoin. Vaikka juuri sehän olisi ollut lahja, joka varmasti on mielessäni päivittäin ja sitä kautta myös lahjan antaja:D Täytynee hankkia mittari sitten itse myöhemmin, kun olen ottanut selvää merkeistä, malleista ja sen sellaisesta.

Mitä te aivan-kohta-ylioppilaat tai muut valmistuvat olette toivoneet lahjaksi? Vai oletteko ylipäätään toivoneet mitään? Mikä on todellakin nou-nou? Itse ainakin toivon, ettei edellä mainittujen korujen lisäksi astioita kerääntyisi julmettua kasaa – kaapin pohjalle kun sellaiset yleensä jäävät pölyttymään, jos tarvetta ei ole:(

Itse yritän kuitenkin pitää mielessä koko ajan pääasian. Ja sehän ei ole kattoa hipova lahjavuori (ainakaan minulle), vaan se, että saan juhlistaa tähän mennessä ehkä suurinta (ainakin jollain tapaa) saavutustani, ylioppilaaksi pääsyä, yhdessä ystävieni, sukulaisteni ja muiden läheisten kanssa:)

Ja vielä yksi toive lauantaille: aurinko. Aamen.