Blogini on kuvaus elämästäni ja minusta. Minulle tärkeistä asioista. Ihmisistä. Ajatuksista. Ideoista. On siis luonnollista, että kirjallisuus ja lukeminen harrastuksena saa myös tilaa blogin riveillä.
Reppu selässä, loput kirjat pyörän tarakalla, namia taskussa ja kypärä päässä. Siis valmiina lähtöön. Ai niin, se kirjastokortti, tärkein meinasi unohtua. Hyvinhän tässä ehtii polkaisemaan kirjastolle lainaamaan parit Replicat ja Pennyt ennen aamupäivän ratsastustunnille lähtöä. Masu suloisen täynnä äidin tekemää toastia ja kylmää kaakaota polkaisin itseni vauhtiin. Toivottavasti uutuuskirjahylly ei tuota tänä aamuna pettymystä!
Nyt aikuisiällä lukuharrastukseni ei ole aivan yhtä intohimoista kuin nuorempana, jolloin varsinkin kesälomilla saatoin vierailla kahdessakin eri kirjastossa saman päivän aikana. Ahmin kirjoja, parhaimmillani useampia päivässä. Koulukirjojen pänttääminen ja kiire ovat nyt vanhempana harmikseni hillinneet tuota paloa, mutta yhä se sama liekki on sisälläni: rakkaus lukemiseen.
Oi äiti, mieleni tekisi niin kamalasti pientä, suloista pikkureppua kirjastomatkoille. Kuinka ihanaa olisikaan pakata lainakirjoja omaan söpöön kirjastoreppuun, jonka taskussa kirjastokortti jo odottaisi valmiina. Ei olisi huolta sen unohtamisesta. Ja pitäisin ehdottomasti aina muutaman namun repun sivutaskussa – ihan varmuuden vuoksi. Mallikin minulla on jo mielessä. Näin sellaisen eräällä isommalla tytöllä kaupungilla. Vaaleanpunainen ja pieni. Siis se reppu. Kuin unelmissani.
Sain tyytyä hieman edullisempaan, vaaleansiniseen, mutta olin silti kovin onnellinen. Ikioma kirjastoreppu. Kyllä kelpasi pakata kirjoja kirjaston lainaustiskillä!
Lukupäiväkirja: 1. kirja
Lainasin kirjan Natascha Kampusch 3096 päivää hetken mielijohteesta. Olin kylläkin suunnitellut kirjan lukemista pidempään, mutta hieman epäröinyt: eihän ennakko-oletus sen kaltaisesta kirjasta voi olla kuin kamala. En kiistä etteivätkö Heike Gronemeier ja Gorinna Milborn olisi onnistuneet yhdessä Nataschan kanssa luomaan vaikuttavaa kuvausta tytön monen vuoden koettelemuksesta. Tarkoitan, että vaatii jonkinlaista luonteen lujuutta, että pystyy lukemaan alusta loppuun, rivi riviltä niin käsittämättömän hirveän tarinan kärsimyksestä ja epäinhimillisestä kohtelusta.
Jollain tapaa minua on aina kiinnostanut rankat aiheet. Aiheet, jotka jollain tapaa koskettavat syvältä, hätkähdyttävät, laittavat miettimään. Ja ennen kaikkea tositarinat. En ole mielenvikainen tai kieroutunut, minua vain jollain, ehkä sitten kieroutuneella, tavalla kiinnostaa suunnattomasti ihmisen (kieroutunut) mieli, ajatukset, kokemukset ja koettelemukset. Ehkä siksi, että elän tekstin mukana, heittäydyn kirjan maailmaan? En tiedä.
Raaka, todenmukainen, kaunistelematon. Sellainen on Natascha Kampuschen kuvaus kahdeksan vuoden vankeudestaan pienessä maakellarissa psykopaatin henkisen ja fyysisen väkivallan alistamana. Vain yksi tai korkeintaan kaksi tapahtumaa on jätetty pois riveiltä Nataschan halusta säilyttää pieni muisto vain itsellään.
Ei herkille.
Elina Heidi Rinkeli 