Lomailu on rankkaa. Ja herkuttelu. Olen vielä tänään maanantainakin ihan rättipoikki viikonloppuristeilyn jäljiltä. Voi miksi en jo opi, että korvatulpat on otettava aina mukaan, kun suunnitelmissa on nukkua äidin kanssa samassa tilassa? Heh. Mutta oli sen arvoista. Siis se, että valvoin kuunnellen yhden kuorsaamista ja toisen tuhinaa molemmat yöt. Meillä oli tosi kivaa äidin ja Santun kanssa – pikkuiset kahnaukset äidin kanssa ovat välttämättömiä kepeän tunnelman saavuttamiseksi, joten niitä ei lasketa:D

Perjantaina, lähtöpäivänä, sää oli taivaallinen: lämpöä ja aurinkoa ja hymysuita. Minun kaltainen vilukissakaan ei viitsinyt turhaan peitellä jalkoja leggareilla, vaan paljain säärin lähdettiin matkaan. Päälleni puin viime talven Bryssel-reissulta ostamani mekon. Mielestäni se jotenkin henkii vanhaa aikaa. Hyvin yksinkertainen, mutta kaunis mekko ei seurakseen tarvinnut kuin mustat Vagabondin ballerinat ja aurinkolasit. Koruiksi valitsin uuden nimikoruni kaulaan (no nyt viimeistään olen kunnon bloggari, haha), luottokäsikorut sekä nilkkaan Vanamo-ketjun.

Kesäinen Helsinki on ihaninta, mitä tiedän: paljon ihmisiä, hyvää tuulta ja hymysuita, kansainvälisyyttä, puheensorinaa ja polttavia kesäkatuja. Olimme hyvissä ajoin liikkeessä, joten meillä oli kivasti aikaa hetki hengähtää Espan puistossa ja napata samalla äiti matkaan. 

 Espan puisto.

Onneksi oltiin varattu laivan buffetin aikaisempi kattaus. Nälkä oli jo terminaalissa laivaan pääsyä odotellessa kova. Minulle buffet on vielä huomattavasti helpompi vaihtoehto, kun ruoan saa itse valikoida lautaselle. Olin päättänyt jättää murheet ja tyhmät ajatukset rannalle. Risteily onnistui kaikilta osin loistavasti ja olen ylpeä itsestäni:)

  Mikä fviiilis? No loistava!

Ruoka laivan buffetissa oli todellinen yllätys kaikille. Onhan se aina ollut äidin sanoin ihan hyvää, mutta nyt tarjoilu oli kyllä yllättävän hyvää. Menu oli uudistunut ja esillepano oli todellakin siistimpää ja ennenkaikkea järkevämpää. Isojen, leikattavien kakkukasojen ja ruokavuorien sijasta oli pieniä annospaloja, joiden ansiosta tarjoilu pysyi koko ajan siistinä ja (ainakin minun kammoamilta) rähmäisiltä sörsseleiltä vältyttiin. Ja olihan se ruoka maukasta, namii!

No minä olin tietenkin ihan onnessani lihapullista, ranskiksista, kalapuikoista ja kermaperunoista sillä aikaa, kun äiti ja Santtu maistelivat sivistyneemmin mätitahnoja ja katkiksia:D Oma kulinaarinen kohokohtani löytyi kyllä lasten buffetin puolelta: ranskalaiset ja ketsuppi maistuivat monen monen vuoden jälkeen sanoinkuvaamattoman ihanilta:) Unohtamatta jälkiruokapöydän pannukakkua, jonka kruunasin kinuskikastikkeella. Yksinkertainen on parasta.

Tässä vaiheessa ruokailua äiti taisi todeta, että toivottavasti kukaan ei luule, että olen hänen seurassaan. Kunnon vitsiniekka tuo äiti, hehe. Omasta mielestäni laivan buffet ei nyt niin fiini paikka ole, etteikö siellä voisi ottaa paria kuvaa katkaravusta juomassa pillillä Pepsi maxia.

Ennen reissua Santtu taisi mainita jotain tähän tapaan: No matkalta odotan ruokaa, syömistä ja notkuvia buffapöytiä. Niin entäs ne romanttiset yökävelyt laivan kannella tai yhteiset muistelot kahde vuoden takaisesta reissusta? Noei, vitsi vitsinä, heha.

  Äidin jälkkäri.

  Elinan jälkkäri. Osa 1.

  Santun jälkkäri part. 2

Olimme lauantaina aamupalalla ”paremmassa paikassa” ja täytyy sanoa, että onhan se kuohuviini mukavaa vaihtelua Juhlamokalle, vaikka en kuoharista välitäkään. Mutta ei se olekaan se maku, vaan se tunne, kun pitelee kuoharilasia kädessä ja kilistelee toisten kanssa.

 Aamupalalla hiukan huonosti nukutun yön jälkeen.

 Tukholmassa sää ei suosinut meitä yhtälailla kuin lähtöpäivänä Helsingissä (myöhemmin kuulimme, että täällä Suomessa lauantai oli ollut täysi hellepäivä). Vettä tuli taivaalta paikoin aika reippaastikin, mutta ei annettu sen latistaa kesälomamatkaamme. Tyynesti vain ostettiin taxfreestä kolmas sateenvarjo minulle:) Hyvä sää on vain suhtautumiskysymys. Ja tämähän oli loistava tilaisuus testata, kuinka positiivisuusprojektini on edistyyt. No hyvin on edistynyt pienen pientä rakoilua lukuunottamatta:D

Menimme vesibussilla satamasta Grönälundiin. Tarkoitus ei ollut riehua laitteissa, vaan ihan vain käydä kiertelemässä ja katselemassa. Kaksi kesää sitten kävimme jo äidin kanssa testaamassa laitteet ja totesin, että se riitti. Siis tosi kivaahan se oli ja laitteet olivat hurjan hauskoja (kirjaimellisesti), mutta ei vain ole enää sellaista paloa hilavitkuttimiin. Pelottavaa, ei kai tämä ole sitä aikuistumista? :S

 Tämä otos naurattaa minua itseäni ehkä eniten. Pienenä minua tavattiin kutsua lempinimellä kissa pyöreiden ”kissanposkieni” vuoksi. Kukas kissa se sieltä kurkkiikaan?

  Olen kyllä sitä mieltä, että Lintsi voisi ottaa mallia ruotsiserkkustaan. Grönälundissa on panostettu laitteiden lisäksi koko paikan ulkoiseen ilmeeseen. Voisinkin antaa heti ensimmäisenä työpäivänäni hiukan kehittämisehdotuksia Lintsille…