Olen tässä kesällä pohtinut paljon oma käsitystäni niin sanotusta ”naisen unelmavartalosta”. Jos kolme-neljä vuotta sitten minua olisi pyydetty kuvailemaan sitä, olisin mitä luultavimmin käyttänyt adjektiivia laiha. Laihuus oli mielestäni kauneuden mittari. Aivan yksinkertaista. Vai onko sittenkään?

Tällaisena herkkänä ja hieman epävarmana (nykyisin rutkasti itsevarmempana!) tyttönä, oikeammin naisena, ulkoiset vaatimukset ja paine vaikuttivat – osin yhä edelleen – minuun voimakkaasti. Automaattisesti omaksuin esimerkiksi lehtien kaiken maailman laihdutus- ja keventämisvinkit, vaikka minulla ei ollutkaan syytä painon tiputtamiselle. Olin normaali, en aivan tikku, mutten ylipainoinenkaan. Jotenkin en vain osannut pitää ohjeita ja ’vaatimuksia’ itseni ulkopuolella, lukea ja tutkia kriittisesti mediaa ja yhteiskuntaa. Tai sitten en vain tuntenut itseäni tarpeeksi hyvin. 

Viime vuosina olen pikku hiljaa saanut rutkasti itseluottamusta lisää. Ei minua vieläkään täydellisen itsevarmaksi voi kuvailla, mutta kehitystä on tapahtunut. Nykyisin en ajattele enää kaikkia asioita ensin muiden kautta ja sitten vasta itseni, vaan olen oppinut kuulostelemaan, miltä itsestäni tuntuu. Mitäköhän muut minusta nyt ajattelevat -lause on korvautunut mitä mieltä minä itse todella olen -ajatuksella. Se ei tarkoita, etteikö muita kanssaihmisiä tulisi ottaa huomioon, tietenkin pitää, mutta itseään ei saa hukata muiden sekaan. 

Jos palataan takaisin pinnallisempiin, ulkoisiin asioihin, ole havainnut, että myös omat käsitykseni kauneudesta ovat muuttuneet. Ihailen itsevarmoja, aurinkoisia ja ystävällisiä ihmisiä, joista huokuu terveys ja elinvoima. Tällaiset ihmiset ovat mielestäni poikkeuksetta viehättäviä, vaikkei se nenä olisikaan juuri kauneusstandardien mukainen. Terve ja luonnollisessa painossaan oleva keho, oli se sitten luonnostaan hieman pyöreämpi tai toisaalta joillakin hoikempi, on kaikkein paras. Kun kroppa voi hyvin, myös silmät loistavat ja kasvoilta huokuu elämänilo – ja silloinkos ihminen on kauneimmillaan! Se on oikeasti totta. Tutkikaapa vaikka itse!

Mielestäni laihuus ei ole enää mikään meriitti ja ehkä tuo paine olla hoikkaakin hoikempi on hitusen hellittämässä yhteiskunnassa. Ainakin olen ollut iloinen huomatessani, että tosi moni bloggari on kirjoitellut tavoittelemisenarvoisesta, terveestä, urheilullisesta ja muodokkaammasta vartalosta ja ylipäätään terveistä elämäntavoista. Itse aion jatkaa löysemmin rantein (kuten olenkin jo tehnyt), höllätä hiukan naruja, nauttia elämästä ja sen tarjonnasta niin liikunnan kuin ruoankin suhteen. Muutama kilo ei ole katastrofi, vaan ennemminkin positiivinen juttu. Rankka kevät ja osin myös kesä näkyvät: olen jo hieman liian hoikka. Kuka lähtee siis pullailemaan kahville?:D