Uncategorized

Löytö

Aloin jo hiukan huolestumaan, kun menojalka ei koko kesänä ole alkanut vipattamaan. Siis nimenomaan alennusmyyntien suhteen, muuten kylläkin. Tuntuu, että kesäni on mennyt aikalailla samaa rataa: joko olen ollut töissä, töissä ja töissä tai vapaapäivinä nyhvännyt vain kotona harmittelemassa ystävien kanssa ristiin menneitä työvuoroja. Toki viihdyn töissä, siellä saa nauraa, työporukka on mahtis ja kaikkea. Vastaavasti kotonakin on ihan jees viettää aikaa, sluibailla rauhassa ja lueskella uutta kirjaa – tiettyyn rajaan asti, tällainen sinkoilija kun tuppaa tylsistymään aika nopeasti.

Korvakorut, jotka äiti oli käynyt yllätyksenä hankkimassa minulle pähkäiltyäni niiden ostoa neljä päivää. Kotona minua odottikin sitten eräs päivä kattila täynnä chilikaalikeittoa ja nämä korvakorut. Äiti ❤

Tuloksena siis, että kesävaatetukseni on koostunut tähän mennessä suurimmalta osin Lintsin sinisistä työhousuista, (liian suuresta) punaisesta takista ja ChockoKebab -paidasta tai lyhyeesti ja ytimekkäästi sanottuna kotirytkyistä (äitini sanoin), haha. Silloin harvoin, kun olisi ollut tilaisuus kunnolla pukeutua ja edes hieman panostaa ulkonäköön, noh jaa, en ole vain yksinkertaisesti jaksanut. Joskus aiemmin totesinkin, että kai sitä kesällä saa leikkiä vähän luonnonlasta. Muutenkin mielestäni ihmiset ovat kesäisin luonnostaan kauniimpia, monet suorastaan puhkeavat kukkaan! Itsekin muistutan talven pimeydessä enemmänkin jotakin apaattista zombia, jonka aivotoiminta (jos zombeilla nyt ylipäätään sellaista on?) on kertakaikkisen jäässä. Voi onneksi talveen on vielä hiukan matkaa!

Joko teidän kaappiinne on löytänyt tiensä Glitterin mainio nutturadonitsi? Ihan loistava keksintö! Myyjän mukaan Glitterin saitilta löytyy käyttöohjeet ja vinkkejä nutturan kyhäämiseen. Ehkä tällainen rähmäkäpäläkin saa jotakin aikaiseksi, heh.

Tämän postauksen alkuperäinen idea taisi olla kuitenkin muutamien löytöjen esittely. En ole ikinä viihtynyt kovin hyvin alennusmyynneissä. Haluan tehdä ostokseni siististi ja rauhassa, en kyynärpäätaktiikalla ja ryttyisiä vaatekasoja kaivellen. Tänä kesänä kuitenkin ihan sattumalta löysin pari kivaa alennettua vaatekappaletta siististi henkarissa roikkuen lähes autiosta vaatekaupasta. Yksi näistä on kukkakuosinen, lyhyt ja vetoketjullinen pikkutakki, jonka voi kesäillan viiletessä heittää niskaan lämmikkeeksi. Normihinta huiteli neljässäkympissä, mutta minäpä maksoin siitä alle 15e! Ja kuinka elinamainen se onkaan! Kävelin jo ulos Veromodasta ilman takkia, mutta autolle päästyäni käännyin ympäri ja kävin nappaamassa sen mukaani – olisi ollut väärin jättää se odottamaan jotakuta toista!

Ai niin, lopuksi vielä uutispommi! Tämä tyttö täällä aikoo ottaa tatuoinnin!! Siis ihan oikean.  Tosin hyvin pienen ja siron, lähes huomaamattoman, mutta sitäkin suuremmalla merkityksellä. Kyllä, olen tosissani. Ja ei, ei ole mikään hetken päähänpisto. Tatuoinnista lisää kuitenkin myöhemmin, kuten paljon muustakin:)
Ja hei, tulkaa ihmeessä moikkaamaan, jos eksytte Linnanmäelle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s