Tosiaan, jatkoimme eilen vielä kodinkoneshoppailua. Meinasin tipauttaa silmämunat päästäni, kun pinkkitutkani rekisteröi imuririvissä kisulin logolla varustetun yksilön. Hintakin oli juuri passeli, joten kaikki vaikutti täydelliseltä – niin ainakin minun mielestäni. Antoi Santtukin lopulta periksi unelmaimurille todisteltuani jonkun tovin, kuinka olen aiiiiiina halunnut pinkin Hello Kitty -imurin. Ja tämä yksi miettii vain, että mahtaako se olla tarpeeksi tehokas!? Miehet! 

Sitä paitsi tässäpä pari imurin ostoa puoltavaa syytä lisää: imuririvistön pienimpänä se on juuri täydellinen pikkukotiimme ja jos kaappitila silti näyttää olevan kortilla, imurin voi aina nostaa huoneen nurkkaan osaksi sisustusta (meidän pääväri on kyllä valkoinen, mutta tehostevärit ovat beige ja vaaleanpunainen=kompromissi).

Ai niin. Varasimme myös pienen, valkoisen Samsung-telkkarin, aww<3

Eilen vietin vapaapäivää lunkisti kotona touhuten. Alkaa jotenkin hämärtyä muuten tuo koti-käsite. En tiedä enää, mitä paikkaa kutsuisin kodiksi; uutta vai vanhaa vai äidin nykyistä. Ehkäpä nyt pari päivää vielä tämä rivarimme on kotini, mutta eilen jättämäni muuttoilmoituksen astuttua voimaan 1.9 virallinen kotini on ainakin vuokra-asuntomme. Toivottavasti se myös alkaa tuntumaan kodilta.

Muuttoilmoituksen lisäksi sain aikaiseksi paljon muutakin. Itse asiassa ihan hämmästyin illalla sitä, että todellako saman päivän aikana sain järkättyä niin monta asiaa. Yleensä vapaapäiväni tuppaavat menemään vain kröhöm vähän vähemmän tärkeään… Hain muun muassa uuden pankkikorttini, sovin pankkivirkailijan kanssa ajan ensi viikolle, leikin kunnon aikuista ja kokosin omaa keittokirjaa kansioon lehdistä leikkaamistani ruokaohjeista, lähetin kotivakuutustarjouspyynnön (josta olen erityisen ylpeä, sillä vähän aika sitten en edes tiennyt kotivakuutuksen olemassaolosta tai sen tarpeesta…), kävin lenkillä, hoidin sosiaalisia suhteitani (jotka ovat harmillisesti jääneet hieman vähemmälle lähiaikoina, jos kahvilan asiakkaita ei oteta lukuun), otin hiukan selvää opiskelujutuista ja melkein sain aikaiseksi palauttaa myöhässä olevan kirjastokirjan (nyt se on jo autossa odottamassa). Niin ja kävin myös pehmiksellä ja kinuskikastikkeella;)

Silmät vielä sikkuralla ja aamurähmää täynnä raahauduin puoli seitsemän aikaan pöntölle – ja ratkesin totaalisesti nauramaan. Siis en tajua minkä takia, sillä eihän tuo  vessapaperin vitsi nyt mikään hyvä ole. Ehkäpä juuri siksi. Miksi vessapaperissa ylipäätään täytyy olla jotain tyhmiä vitsejä? No, ehkäpä juuri aamun piristykseksi.

Äiti lisäsi vielä pökköä pesään ja luki aamupalapöydässä (tai paremminkin aamupalasohvalla, eihän meillä enää mitään pöytää ole) lisää vessapaperivitsejä. Illalla taas pöntöllä istuessani repäisin Santulle romanttisen vessapaperilausahduksen lahjaksi. Hei, kuinka paljon lisäiloa yksi vessapaperirulla voikaan tuoda sen lisäksi, että se on perin käytännöllinen ihan vain pyyhintäpaperina? Vilikin riemastui, kun sai tyhjän rullan leikkeihinsä. Ja äiti taas riemastui Vilin leikeistä, kun sai korjailla pahvisilppua lattioilta…

Hei, älkää pitäkö minua ihan pöhkönä wcpaperivalistukseni vuoksi. Tämähän vain osoittaa, kuinka positiivisuusprojektini on edistynyt jälleen: osaan löytää arjen pieniä iloja, haha.