En olisi ikinä uskonut sanovani, että olen alkanut arvostamaan luppoaikaa ja vapaapäiviä. Olin niin onnellinen ja helpottunut eilen aamulla, kun tajusin, että hei munhan ei tarvitse lähteä töihin. Tosin vapaapäivästä huolimatta olin koko perjantain aamusta iltaan liikenteessä, huitelemassa paikasta (tai asunnosta) toiseen. On se kuitenkin ihan eri asia tehdä omia juttuja, käydä treenailemassa ja nähdä kavereita kuin paiskia töitä koko päivä. 

Toinen kuva on itse asiassa äidin asunnolta ja toinen meidän omasta.

Eilinen tosiaan oli kunnon tehopäivä ja ihan kirjaimellisesti käytin jokaisen minuutin hyväksi, haha. Aamulla lähdin salille vähän yli kahdeksan ja palasin tänne äidin uudelle asunnolle vasta lounaaksi. Siinä välissä ehdin ajaa vanhalle kämpälle, pakkailla tavaroita muuttiksiin ja kuskata niitä uuteen kotiin. Onneksi talossa on hissi, helpotti hieman säkkituolien, peilien ja pikkupöytien raahaamista. Lihasparat saivat vielä lisätreeniä normisalin jälkeen:D 

On se kumma, kun edelleen koetan olla mahdollisimman huomaamaton kuntosalilla, sillä vieläkin hieman kainostelen siellä käymistä, mutta siitä huolimatta kaikki haluavat välttämättä tulla jutskaamaan minulle. Eilen viimeksi eräs kundi tarjoutui nostelemaan prässiin kiekkoja. Kun totesin, että taisin saada jo ne paikoilleen, hän ilmoitti tulevansa mielellään nostamaan ne sitten pois, heh, ja jatkoi juttelua. Oli muuten ehkä vähän akward tilanne, kun hän veteli siinä varmaan kymmenen kertaa suuremmilla painoilla kuin minä ja totesi, ettei aamuisin treeni oikein kulje, iltavirkku kun on. Minä siihen sitten  totesin, että joo itselläni kyllä kulkee juurikin aamuisin – siis niitä neljän kilon käsipainoja nostellessani:D Alkoi naurattamaan kamalasti ja vähän nolottamaankin, mutta hienosti pidin pään pystyssä ja hymyilin vain takaisin, hehee.

Mielestäni on kuitenkin mukavaa, että joku alkaa (täällä Suomessa) ihan tuosta vain höpöttelemään tuntemattomalle. Yleensä kun kaikki vain tuijottavat lattiaan (ööh kuten minä taidan tehdä suurimman osan ajasta?) ja örisevät vastaukseksi, jos joku sattuu kysyvästi murahtamaan jotakin.

Lounaan syötyäni lähdin esittelemään Marmalle asuntoamme ja päädyimme sitten vielä Kulmikseen istuskelemaan, vaihtamaan kuulumisia ja suunnittelemaan hänen syntymäpäiviään. Samaiseen kahvilaan päädyimme myöhemmin illalla Saran ja Rosankin kanssa ennen heidän leffansa alkua (olin itse liian väsy lähtemään leffaseuraksi..). Sosiaalisten suhteiden hoito tältä päivältä, done! 🙂

Päivällä oltiin Santun kanssa kasaamassa viimeisiä huonekaluja ja vähän muutenkin järjestelemässä paikkoja asunnolla. Kun oltiin saatu ruokapöytä ja tuolit ruuvailtua, lähdettiin kauppaan hakemaan syötävää: kriiteereinä helppo valmistus (eli valmisruokaa) ja herkullisuus. Päädyttiin valmislasagneihin ja pillimehuihin (no Santtu otti rakennuskaljaa). Kylkeen ostettiin vielä naposteluporkkanoita ja jälkkäriksi minisuklaapatukat ja lakupötköt. Oli ihanaa ensimmäistä kertaa ”valmistaa” ruokaa omassa kodissa ja nauttia se oman ruokapöydän ääressä<3 Masut täynnä ja mieli taas vähän levänneenä jaksettiin vielä kiinnittää vaaleanpunainen kattokruununi eteiseen, jeejee. 

Edit: Niin ja pehmotarroja tuolien jalkoihin ja tarrakiinnitteisiä seinäkoukkuja eteiseen, puhumattakaan kaikista kulutustavaroista, kuten shampoot, saippuat jne. Lista tuntuu hei loputtomalta!

Lisäksi Santtu lupasi tehtailla meille taulun, tarkka visio on kuulemma jo mielessä. En ole itse asiassa vielä edes perillä sen varsinaisesta toteutuksesta; maalatako ihan meinasi? 😀

Jotenkin ihmeellisesti aina keksii lisää jotakin ostettavaa, aina jotakin puuttuu ja rahaa vain palaa lisää:(  Siispä on hilattava vissiinkin itsensä ylös tästä sohvan nurkasta ja aloitettava lauantai – työn merkeissä. Ihanaa viikonloppua! Levätkää, jos olette onnekkaita ja pystytte😉