Uncategorized

Eheä minä.

Me kävimme keskiviikkona Santun kanssa ihan oikeasti kahdeksalta nukkumaan. Seitsemältä olin itse jo yöpuvussa ja puoli kahdeksalta loikoilin sängyssä odottamassa, että Salkkarit loppuvat – jotta pääsen nukkumaan:D Muutto on rankkaa.
Niin kuin jo aiemmin kerroinkin, hiukseni pääsivät keskiviikkona kampaajan käsittelyyn. Ja kuulkas tehokkaaseen sellaiseen. Ajattelin, että laitetaan nyt kerralla koko tyttö kuntoon (ja raha haisemaan), kun edellisestä kerrasta on niin pitkä aika. Sen lisäksi, että muutuin taas astetta vaaleammaksi ja latvoja tasoitettiin (vain sen verran kuin oli pakollista), luottokampaajani Heidi siisti kulmakarvani ja teki hiuksilleni myös tehohoidon. Istuin muuten loppujen lopuksi kampaamon tuolissa kaksi ja puoli tuntia, hihii:3
Nyt en ole muuta tehnytkään kuin silitellyt itseäni päästä, kun hiukset vaan ovat niin pehmoiset!!<3 On ihan pakko ostaa omaan varastoonkin jokin kunnollinen hiusnaamio tai vastaava, sillä Heidi suositteli, että voisin helliä hiuksiani joka kolmas viikko sellaisella. Useammin ei tarvitse, sillä pesen hiuksiani sen verran harvoin. Tai harvoin ja harvoin, mutta kuitenkin keskivertoa harvemmin, sillä hiukseni eivät rasvoitu nopeasti. Harvempi pesutahti myös säästää hiusta, on turha tottuttaa sitä tiuhempaan. Ja voitteko muuten kuvitella: tämä oli ihka ensimmäinen kerta, kun päähäni isketään tehohoito!:O

Uudet hiukset ja ilmekin hieman vireämpi kymmenen ja puolituntisten yöunien jälkeen:)

Olen muutenkin hiukan funtsinut omaa hyvinvointiani. Sen lisäksi, että haluan syödä hyvin+terveellisesti ja liikkua sopivasti, myös itsestä muutenkin huolehtiminen on tärkeää. Oletteko huomanneet, että olo on miljoona kertaa parempi, kun ihan tavallisena päivänä pistää kauhtuneiden lökärien sijaan jotakin nättiä päälle – vaikka vain oleilisi kotona ja kipaisisi lähikaupassa? Huoliteltu ulkonäkö ja siitä huolehtiminen tuo ainakin minulle osallaan eheän tunteen ja hyvän mielen. Haluan huolehtia tästedes paremmin ihostani, hiuksistani ja kropastani itseni vuoksi, en sen vuoksi, että ajattelisin, mitä muut minusta miettivät.

Äiti kävi päiväkahveilla ensimmäistä kertaa minun luonani ja korkattiin sen kunniaksi supersöpö minikahvinkeittimeni<3

Samoin kuin korkattiin kuvassa näkyvä (suklaa)pullokin;)

Julistankin tästä eteenpäin eheä minä -projektin, johon kuuluu kaikki edellä mainittu: hiuksista, ihosta, kropasta ja mielestä huolehtiminen kaikin tavoin. Projektiin kuuluu niin syöminen, liikunta kuin kaunistautuminenkin, unohtamatta kunnollisia yöunia ja lepoa (ehkä suurin haaste minulle, myönnän). Tavoitteena on hyvä olo ja tunne eheästä, itsevarmasta minästä. On tietenkin yksilöllistä, mikä tuo kenellekin hyvän olon. Sen takia haluaisinkin kuulla, mikä juuri Sinut saa tuntemaan itsesi varmaksi ja eheäksi? Mikä saa sinut ajattelemaan, että vitsi mä olenkin ihan siisti mimmi? Haastan samalla juuri sinut siellä ruudun toisella puolella mukaan projektiini. Ja muistakaakin tulla kertomaan, miten hommat ovat edistyneet! Ilmoittautua saa kommenttiboxiin;)

Listaan muutamia juttuja, joihin aion keskittyä itse projektin aikana:
*Terveellinen, monipuolinen ja riittävä ruokavalio. Ei karppausta tai muitakaan dieettejä, vaan normaalia ja yleisterveellistä muonaa; täysjyväviljaa, protskuja, rasvaa… Ateriarytmin pyrin pitämään tasaisena, eli viisi kertaa päivässä. Aion kiinnittää myös huomiota monipuolisuuteen ja ennen kaikkea terveeseen suhtautumiseen ruokaan – herkutkin sallittuja!;) Tässä kohtaa voisin myös ehkä mainita tavoitteeksi massakauden😀 Pieni painonnousu tekisi tälle riukuliinalle ehkä ihan hyvää.
*Hiuksista huolehtiminen. Sen lisäksi, että käytän joka pesukerralla kunnollista shampoota ja hoitoainetta (ei markettikamaa:), aion ostaa hiuksille sen tehohoido, jolla pyrin hoitamaan hiuksiani kolmen viikon välein. Teen postausta siitä kyllä myöhemmin, kunhan saan aikaiseksi hankkia tökötin.
*No, jos kerta hiuksia hellitään, niin ei nassukkaakaan saa unohtaa. Kolmas tavoite onkin kasvojen ja muun kropan ihosta huolehtiminen. Rasvaa, rasvaa, rasvaa tarvitsee tämä kuiva kalle. Ajattelin myös kuoria kasvoja, jonkinlainen suklaakasvonaamio olisi herkku;) Mieli ja naama kiittävät!
*Sopivassa määrin ja monipuolisesti treeniä. Tosin aion kuunnella itseäni, esimerkiksi tällä hetkellä on menossa aivan selvä salikausi ja lenkkeily ei niinkään innosta. Jotenka keskityn hyvillä mielin rautojen rutistamiseen, vaikka aerobinen jääkin hieman vähemmälle. Sitä paitsi töissä saa juosta senkin edestä, hahaa.
*Ne kuuluisat lepopäivät ja riittävä uni. Nukkumisen kanssa minulla ei ole ikinä ollut ongelmia. Tai nukahtamisongelmia lähiaikoina kyllä, mutta ei sellaista ongelmaa, että olisin valvonut yö myöhään ja kironnut aamulla tehtyä. Minun ongelmani on lähinnä ollut se, että en osaa tarpeeksi rauhoittua aloilleni ja olla vain, josta seuraa ylikierroksilla käyvä kroppa, joka taasen johtaa nukahtamisvaikeuksiin ja heikkoihin yöuniin. Relax, take it easy!
*Rautakanki tarvitsee taivuttelua. Aion ottaa tavoitteekseni spagaatin. Aikataulusta en osaa sanoa, turha luoda paineita, mutta jos nyt kevääseen mennessä…haha. 
*Ilman muuta yksi kohta olisi kynsistä huolehtiminen ja kivoilla kynsilakkaväreillä leikittely, mutta työn vuoksi on pakko pitää värittömät, tylsät, nysät kynnet:( Kahden päivän vapailla voisin kysyä Santtua tekemään minulle ranskalaisen manikyyrin (hän on ihan oikeasti siinä hyvä!!). 
*Positiivinen ajattelu. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, selittelyjä tuskin tarvitaan. Always look on the bright side (klik).  Lopeta jo Elina niiden olemattomien stressin aiheiden keksiminen, murr!
*Viimeiseksi teen pyhän lupauksen: en enää kulje viikosta toiseen pelkissä kotirytkyissä ja kulahtaneissa vaatteissa. Panostan hieman enemmän pukeutumiseen ja valitsen jotakin mukavaa päälle, vaikka sluibailisin vain kotosalla. Olo on tällöin miljoona kertaa parempi!
Aikamoinen listahan tästä jo kehkeytyi ja näillä on hyvä aloittaa. Tulen raportoimaan täällä blogin puolella projektini edistymisestä. Millainen sinun projektilistasi on?
Nyt viikonloppua odottelemaan ja itseä huoltamaan!:))

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s