Uncategorized

# Toivepostaus: Elinan päivä

Keskiviikko 3.10

Ensimmäinen ajatus aamulla: oujeah, edellispäivän selkätreeni salilla oli mitä ilmeisemmin vihdoin mennyt oikeaan osoitteeseen. Kuka sanoi, ettei kivusta voi nauttia?

Päiväni tosiaan aloitin tarkalleen klo 06.24, muistaakseni. Kun kerran havahdun hereille, tulee Nukkumatti kylään vasta seuraavan kerran illalla – en vain kertakaikkiaan pysty nukahtamaan uudestaan. Sitä paitsi keittiöstä kuului leipäpussin rapinaa ja vatsa alkoi siinä samassa suorastaan huutamaan Ruispoikaa. Leipäpussin rapina merkitsi myös sitä, ettei minun tänä aamuna tarvinnut kököttää keittiön jakkaralla aamupalaa syödessäni, sillä Santtu lähti jo ennen seitsemää polkemaan juna-asemalle. Jatkoin omaa aamuani onnellisena sängyllä lötkötellen juustoleipieni kanssa Lauri Karhuvaaran keuhkoaminen seuranani.

Kyseisen toimittajan lähes joka-aamuisesta ärsyttävän kovaäänisestä (ja paikoin itsekkäästä) haastattelutyylistä saan usein energiaa lenkillelähtöön, haha. Pitäisi kokeilla samaa annostusta Karhuvaaraa myös ennen salitreeniä! Lähes joka-aamuinen rutiini on myös soitto, tai vähintäänkin tekstiviesti, äidille.

 Olenko koskaan kirjoittanut pääni räjähtämisestä lenkillä? No ei ihan kirjaimellisesti, mutta siltä se kuitenkin tuntuu. Jostain syystä juostessani ajatuksenvirtani on aivan järjetön: ajatuksia, ideoita (usein blogiin ja kirjoittamiseen liittyen) ja muistoja tulvii mieleeni kamalalla ryöpyllä. Sitä vain haluaisi pystyä jotenkin tallettamaan kaikki hienot ideat jotenkin muistiin, ikään kuin pään kovalevylle, sillä usein kotiin päästyäni pää on jälleen (tavalliseen tapaansa, haha) aivan tyhjä. Kuulostaa ehkä ihan höpsöltä, mutta hetki sitten lenkillä keksin monta hienoa lauserakennetta ja virkettä tähänkin postaukseen (ne vain tupsahtivat päähäni), mutta nyt en muista puoliakaan. Tarvitsen sanelulaitteen, nyt sen keksin!

Jostain syystä lenkin aikana havainnoin ympäristöä hyvin tarkasti, etenkin hajuaisti on ollut minulle aina vahva havainnoinnin väline: vanhalta ala-asteeltani leijaillut uunimakkaran tuoksu, työmään ohi juostessani aivan selvä Axen ja miesten deodoranttien haju (vai tuoksu?), kadulla liiskaantuneiden lehtien aromi. Kotihississä edellinen oli taas selvästi juuri käynyt suihkussa. Keskittymistäni kyllä hieman häiritsi se, että juoksu muistutti paikoin enemmänkin surffailua märkien lehtien päällä. Jos talvisin hiekoitetaan liukkaita katuja, niin miksi syksyllä lehtiä ei puhdisteta edes kävelyteiltä? Ne ovat vähintäänkin yhtä liukkaita kuin itse jää. Höh.
Niin ja meinasin minä juosta vahingossa kuolleen, lehtien alle miltei peittyneen oravan päältä. Tuli surullinen (hiukan myös etova) olo. Olisi tehnyt mieli pysähtyä ja siirtää se levollisempaan paikkaan.

Loppukuusta keltaiset tarrat ovat suuria ilonaiheita:D
Lenkin jälkeen koko pikkuhuushollimme suorastaan vaati tuuletusta ja paikkojen järjestelyä – kertynyt tiskivuori vahvisti asian.  En ymmärrä, miten saamme tiskiä niin paljon aikaan. Vastahan eilen iltapäivästä Santtu heilui tiskiharja kädessä! Ennen siivousoperaatiota eksyin kuitenkin jostain kumman syystä tietokoneen ääreen ja tarkemmin ajateltuna taisin kyllä syödä lounaankin ennen urakan aloittamista:D Pääasiahan on kuitenkin se, että asiat tulevat hoidetuksi, eikö?

 Päivällä käväisin äidillä, sillä ikävä korvensi niin rintaa. Oli nimittäin kulunut liian monta päivää siitä, kun viimeksi näin hauvapojan. Tuhnukuono oli hurjan iloinen yllätysvierailustani ja sain kiitokseksi märän naaman<3 

Trimmausaikaa odotellessa..!

Olin sopinut viideksi treffit tyttöjen kanssa kantapaikkaamme ja ennen sitä lämmitin itselleni eilistä makaroni-kasvis-nakkimössöä. Päälle töräys sitä äidin ostamaa ketsuppia ja kylkeen hieman raejuustoa, nami. Laitoin Santullekin ruoan valmiiksi ja tein jättisvoileivän:) 

Kahvilla tyttöjen kanssa oli mukavaa, kuten aina. Olo oli kevyt, ihan hassun kevyt. Oli rentouttavaa vain siemailla Aavikkokermaa ja höpötellä niitä näitä. Lähdin ennen seitsemää kotiinpäin, sillä oli ihan pakko poiketa kaupan kautta. Ilman vessapaperia elämä on nimittäin yllättävän hankalaa – tuli testattua!

Nyt illalla iltapalaa syödessäni ja mainoksia selaillessani olen mietiskellyt teidän antamia hienoja postausehdotuksia ja omia ideoitani: tekisi mieli antaa vain näppiksen laulaa, mutta kello juoksee liian nopeasti. Santtukin kysäisi, aionko tehdä videopostauksen luettuaan toivomuksianne. En sitten tiedä tarkoittiko hän ethän sä nyt aio vaan mitään hitsin videohöpötystä blogiisi tehdä vaiko aiothan sä kulta sen videopostauksen tehdä. Luultavasti santtumaiseen tapaan kysymys oli neutraali toteamus, hehe. Katsotaan:-)

Jahas, valomerkki mitä ilmeisemmin. Läppärin sulkeminen ja silmien sammutus, vai miten ne iltarutiinini nyt menivätkään. 

Toivottavasti oli mieleinen toivepostaus:)

6 thoughts on “# Toivepostaus: Elinan päivä

  1. Heh, en siis ole ainoa, joka on kaivannut sanelukonetta tai muistivihkoa lenkillä 😀 Se on kumma, miten ajatus kulkee niin kirkkaasti lenkin aikana ja mieleen tulvii, vaikka mitä ideoita. Lenkillä on tullut mm. ”kirjoitettua mielessä” kirjeitä, ratkaistua matikan tehtäviä, saatu uusia ideoita eri case-tehtäviin, jäsenneltyä gradua..jne. Kotona pää onkin sitten taas aikalailla tyhjä 😛 Eli kaipa se lenkki tekee tehtävänsä; kotona olo on aina astetta kevyempi -enkä puhu nyt fyysisestä keveydestä, vaan henkisestä 🙂

    -A

    Tykkää

  2. Ihana postaus! Joskus jos sulla on aikaa ja intoa vastaisuudessakin niin näitä lukis mielellään useampiakin 🙂 Oon tainnut löytää yhden uuden suosikkiblogin! Onko sulla joku vakituinen työpaikka vai käytkö muutamaa kertaa viikossa vai miten? 🙂

    Tykkää

  3. Voi että, sielunsisko!:D Se on jo aika hyvin, kun graduakin saa lenkillä valmisteltua, hahaa. Mutta tosiaan, lenkin jälkeen on aina kevyt, vähän kuin sellainen retuutettu, raukea olo ja juurikin henkisesti.
    Mä aion oikeasti harkita sen sanelukoneen ostoa!

    Tykkää

  4. Oi, ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta ja vielä ihanampaa kuulla, että tykkäät koko blogista:)) Toki voin tehdä vastaisuudessakin tällaisia, näitä on kiva tehdä.
    Olen tällä hetkellä ihan vakituisessa työssä kahvilassa:>

    Tykkää

  5. voi vitsi kun oli ihana postaus. Oot elina tosi kaunis tyttö, mutta eipä sullekkaan muutama lisäkilo pahitteeks olis 😉

    Sun blogi ja kommentit tsemppaa mua niin kovin, vaikutat ihanalta persoonalta ❤

    Tykkää

  6. Kiitos, ihan hirmu ihana kuulla, että voin olla jotenkin avuksi<3

    Jep, olen täällä blogissakin ohimennen taitanut mainita, että massakausi meneillään;D Muutama kilo ei tosiaan olisi pahitteeksi tähän(kään) varteen!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s