Olin alkuviikosta jo henkisesti valmistautunut neljän päivän minilomaan. Vielä kun tuo minari olisi (jep, konditionaalilla mennään…) alkanut perjantaina, samana päivänä kuin Santun syysloma. Mutta mitäpä ystävä ei tekisi toisen eteen, eikös? Yhden sellaisen oli päästävä lähtemään mökille viikonlopuksi ja mielellänihän minä sen hänelle soin – ja luuttusin sulkemisajan jälkeen perjantai-iltana kahvilan lattiaa perusteellisesti ja antaumuksella, hehe. Ihan vain sen takia, että tiedän kyseisen ystävän olevan valmis jeesaamaan, kun itse tarvitsen ylimääräisen vapaapäivän. On muuten tiedossa jo!
Tuon samaisen perjantain aamutunnelmia kuvaavat muutenkin ehkäpä osuvimmin seuraavat adjektiivit: ööh likainen? Kaaosmainen? Vahingossa kasaantunut (lieneekö edes adjektiivi..)? Suorastaan hermojaraastava? Jotenkin oli taas päässyt käymään niin, että tiskaamista ei oltu priorisoitu tärkeysjärjestyksessä ihan kärkipäähän. Kaapissa nökötti puhtaana nimittäin yksi ainoa astia, Santun jättivesimuki (jota ei siis tarvitse käyttötarkoituksensa vuoksi tiskata miltei koskaan). Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin aamulla hiukan vielä unenpöpperössä ja vatsa kurnien alkaa hinkuttamaan jotain pikkulusikoita, jotta voi lapata jugurttia nassuun. Lautasta en nyt yleensäkään jaksa aamuisin nostaa kaapista, joten tiskaamattomat lautasvuoret eivät haitanneet, haha.
Toisaalta, ehkä aamulla piti kärsiä, jotta illalla oli sitten kaksinverroin mukavampaa tulla kotiin, kun tiskipöydällä ei tosiaan nököttänyt kuin se vesimuki. Yleensä Santtu kehuu, ettei hänellä tiskaamisessa mene kuin reilu vartti. Noh, perjantai-iltana oli aika hiljaista poikaa. Ei ollut tainut selvitä ihan vartissa:D
Lauantaiaamu valkeni odottavissa tunnelmissa – myös puhtaammissa, vaikka jostain kumman syystä astioiden kasautumisesta oli jälleen havaittavissa merkkejä. Viime ajat oma elämäni on ollut paikasta toiseen juoksemista, ainainen kiire seuranani ja miljoona asiaa mielessä odottamassa. Tiedostan itsekin tuon kiireen osin syntyvän siitä, etten vapaa-aikanakaan osaa tätänykyä hidastaa tahtia ja pysähtyä. Ryntäily ja säntäily jatkuu vähintäänkin sitten pääni sisällä, jos onnistun köyttämään itseni säkkituoliin vaikkapa vapaaillan kunniaksi. Näin ollen meillä on Santunkin kanssa ollut todella vähän yhteistä aikaa. Ja tarkoitan todella yhteistä, kahdenkeskistä aikaa ilman tietokoneita (:D), ystäviä, äitejä, riitoja ja sitä rataa. Sen vuoksi olimme järjestäneet lauantaiksi arjesta hiukan poikkeavaa ohjelmaa. Eikös se mennyt jotenkin niin, että treffeillä käyntiä ei sovi unohtaa, vaikka parisuhde väistämättä arkipäiväistyykin vuosien saatossa? No nyt kuulosti kuin olisimme jokin keski-ikäinen pariskunta keskellä parisuhdekriisiä, haha. Tarkoituksenani oli vain keksiä aasinsilta, jotta pääsen ylistämään…
…aivan tajuttoman hienoa, mukaansatempaavaa, koskettavaa, mutta myös hauskaa, taidokasta ja uskomattoman hyvillä näyttelijöillä tähditettyä RENT-rockmusikaalia!
Lippuja ostaessa hieman kirpaisi hinta, muttei kyllä kaduttanut enää lauantaina klo 17 esityksen loputtua.
Olen kolunnut monet musikaalit läpi ja mielestäni jokaisessa esityksessä on aina oma tunnelmansa. Totta kai se, minkä tyyppinen musikaali itsessään on vaikuttaa tuohon tunnelmaan paljon. Kuitenkin tarkoittamani tunnelma on paljon muutakin: se koostuu pienen pienistä asioista, joita on vaikea kuvailla sanoin, esimerkiksi vieressä istuvan rouvan hajuveden vieno tuoksu voi vaikuttaa tunnelmaan ratkaisevasti. En tiedä, aistivatko muut paikallaolijat samanlaisen tunteen, vai onko se vain ja ainoastaan oman pääni sisällä. Hyvin voimakas se kuitenkin on ja tuo kuvailemani tunne on juurikin se, joka tekee esityksestä ikimuistoisen.
Asento. Seiso!
Odotin lauantaista Rent-musikaalia kovasti, ehkä liiankin kovasti, sillä aluksi tuo kaipaamani tunne vaikutti vaisulta – jotenkin valjulta. Ehkä normaalia pienempi yleisö, ensimmäinen kerta Santun kanssa musikaalissa ja toisaalta myös äidin puuttuminen vaikuttivat henkilökohtaisella tunnetasollani vajavaiseen tunnelmaan. Viimeistään kuitenkin loppukiitoksissa ihmisten noustessa seisomaan osoittamaan suosiota musikaalitähdille, tajusin eläneeni mukana täysin Rentin koskettavassa tarinassa ja saavuttaneeni tuon kaipaamani tunteen, jonkinlaisen flow-tilan. Yhä nyt täällä keittiön jakkaralla aamu seitsemältä tätä tekstiä kirjoittaessani hyräilen musikaalin kappaleita hymy huulilla.
Olisi ollut suorastaan väärin vain suunnata kotiin niin uskomattoman kokemuksen jälkeen.
Sen vuoksi olimmekin jo etukäteen varanneet pöydän Kappelista illallista varten. Oli hurjan ihana päästä nauttimaan herkullisista ruoista hieman tasokkaampaan ravintolaan. Illan pimetessä, kynttilän tuikkiessa välissämme ja taivaallisten tuoksujen ympäröimänä rauhoitumme ja keskityimme vain toisiimme – ruoka-annosten lisäksi, heh. Itselleni tällainen on vielä tavallista suurempi elämys ja paikoin haen yhä lupaa syödä ja nauttia. Olen onnellinen, että pystyin siihen – ja niin oli Santtukin.
 |
| Pekonipavut puuttuvat kuvasta:D |
Oli mahtavaa käydä musikaalissa ja ravintolassa illallisella, mutta uskallankohan sanoa, että vielä mahtavampaa oli palata onnellisena, mutta väsähtäneenä yhdessä omaan kotiin, pukea yöpuku päälle ja keräytyä peiton alle iltapalalle. Ja iltapalahan maistui. Kappelin annokset kun tunnetusti ovat hyvin herkullisia, mutta pieniä, heh.
Ei se sunnuntaipäiväkään kovin paljon lauantaille hävinnyt. Toisaalta päivien ohjelmat olivat niin erilaiset, ettei niitä sovi verratakaan. Muistattekohan heinäkuisen Lintsi-reissuni serkkuni kanssa? Sovimme jo tuolloin menevämme yhdessä katsomaan syksyllä Hartwalille Horse Showta, heppatyttöjä kun molemmat olemme. Eilen tosiaan koitti tuo odotettu päivä ja odottamisen arvoinen se todellakin oli! Minulla ainakin oli hurjan mukavaa: nautin hienoista hepoista ja jännistä tilanteista esteradalla, mutta niitäkin enemmän nautin serkkuni seurasta. Välillä tuntui, että olisin mieluummin jutellut hänen kanssaan kuin katsellut laukkapiruetteja ja lisäyksiä – vaikka kieltämättä hienoja olivatkin. Nina on minulle esikuva kauniista, tasapainoisesta, terveestä ja uskomattoman mukavasta naisesta. Kuusituntinen hujahti liian nopeasti. Onneksi jatkoa lienee luvassa:-)
 |
| Iltapalan jälkiruoka, haha. |
Tänään on maanantai ja olen aivan sekaisin. Minun pitäisi kaiken järjen mukaan olla töissä ja Santun koulussa. Molemmat kökötämme kuitenkin rauhassa täällä kotona. Hihii, ihanaa!
Tosin pojat meinaavat laittaa minut tänään kameran eteen lyhytelokuvansa testipätkää varten. Saa nähdä, mitä tästäkin päivästä kehkeytyy. Toivon mukaan jotain järjellistä, haha!
Ps. Arvatkaa vain, kuinka monta astiaa meillä on tällä hetkellä kaapissa puhtaana?;D
Elina Heidi Rinkeli 
Voi että, liikutuin ihan kyyneliin noista kauniista sanoistasi! Olen tosi otettu. Olen myös aivan loputtoman ylpeä ja onnellinen siitä, että minulla on noin upea serkku. ❤ Jatkoa on todellakin luvassa.
TykkääTykkää
Vieläpä totta joka sana:)
Seuraavaa kertaa odotellessa!<3
TykkääTykkää
Ai säkin olit ravintolassa herkuttelemassa lauantaina 😉 Hyvä et sait rentoutua tuuratun vuoron jälkeen kumminkin 🙂
Haluisin Elina sullekkin vinkata siitä että kannattaa opetella välillä vaan olemaan. Tiedän miten haastavaa se on, mutta kaikki tarvtisevat pelkkää lepoa aika ajoin, myös me, eikä siinä ole mitään väärää!
Mukavaa viikonalkua ❤
TykkääTykkää
Olet ihan oikeassa Jenni ja aloinkin itse asiassa miettimään tuota omaa lepäämistäni kuunneltuani sun mietteitä. Kiitos muistutuksesta<3
Ja ihanaa viikkoa myös sulle!:))
TykkääTykkää
Ihanalta kuulostaa sun viikonloppu! Mä en ole itse käynyt koskaan katsomassa musikaalia, mutta nyt tuli sellanen fiilis että ehkä sitä pitäisi joskus kokeilla..!:)
Mua ärrrrsyttää kun blogger ei jostain syystä näytä sun uusia postauksia mun etusivulla! Luulin pitkän aikaa ettet sä vaan oo kirjotellut mitään, ennen kun tajusin tulla katsomaan… 😀
TykkääTykkää
Äh, muutama muukin on valitellut tota samaa, enkä tiiä mistä se johtuu, murr:< Ja hei, varaa ihmeessä liput johonkin musikaaliin! Ihan uskomaton kokemus, jos sen tyyppinen vaan kolahtaa!:)
Mun puolestani pitää todellakin tulla sinne Willaan tsekkaamaan;)
TykkääTykkää