Kun tuntee itsensä niin avuttomaksi. Haluaisi auttaa. Helpottaa jotenkin toisen oloa. Tehdä edes jotakin. Edes yksi oikea sana. Sisällä kytee tuska, joka kumpuaa riittämättömyyden tunteesta. Vaikka ei aivan täysin pystykään käsittämään, ei toista, vaan toisen sairautta, väistämättä omat muistot sairaasta minästä pulpahtelevat muisto toisensa jälkeen pintaan. Ystävä on ystävä. Sairaus on sairaus. Sairas ystävä ei ole tuntemani. Miksi toinen kamppailee ja kärsii, mutten kykene lievittämään hänen tuskaansa siitä huolimatta, että ymmärrän ja käsitän ahdistuksen?
Kenties tärkein apu on kuitenkin tunne ystävien horjumattomasta tuesta?
 |
|||||||
| Opittuaan kantamaan kärsimyksensä, ihmisen on opittava vaikeampi; kantamaan onnensa. -Torsti Lehtinen |
Kuinka onnellinen minä saan olla tällä hetkellä? Onko minulla oikeus nauraa, hymyillä, nauttia omasta elämästäni toisen korventuessa sairauden lieskoissa? Ystävä on väistämättä joka hetki mielessä. Olenko silti kamala ihminen lähtiessäni kuuntelemaan musikaalia, nauttimaan ravintolaillallisesta, keräämään onnellisia muistoja – toisen käydessä läpi sellaista, josta syntyneet kokemukset haluaisi vain unohtaa ja haudata.
Autanko kuitenkaan millään tavoin sairastunutta murehtiessani hänen tilaansa kotinurkassa silmät turvonneina? Eikö minun päinvastoin pitäisi juuri kyetä huolehtimaan omasta hyvinvoinnistani, jotta todella pystyn olemaan se tukipilari ja kontakti oikeaan maailmaan?
 |
| Onnellisinta aikaa ihmisen elämässä on se aika, jolloin hän makaa aamulla hereillä vuoteessaan. -Samuel Johnson |
 |
| Kuinka ihana elämä meillä onkaan. Olisinpa vain ymmärtänyt sen aikaisemmin. -Colette |
Miksi kuitenkin mieleeni nousee uudestaan ja uudestaan ajatus: olen itse jo kärsinyt oman sairauteni, tuskan ja helvetillisen korvennuksen – lähestulkoon aivan yksin. Joudunko todella uudestaan samankaltaiseen pyöritykseen mukaan? Minä. En. Vain. Jaksa. Vaikka haluaisin. Tunnen itseni hirviöksi ajatellessani ja tuntiessani näin. Jos minä kamppailin itseni terveeksi ilman yhdenkään ystävän tukea, miksi sen pitäisi olla jotenkin verrannollinen minun ystäväni sairastumiseen? Eikö minun pitäisi juuri tässä tilanteessa paremmin kuin kenenkään ymmärtää tuen tärkeys ja merkitys? Käsitän. Ymmärrän. Hieman vain pelkään.
 |
| Aina kun olet vihainen minuutin ajan, menetät kuusikymmentä onnellista sekuntia. -Ralph Waldo Emerson |
 |
| Kiinnitä huomiosi elämään ympärilläsi: ihmisiin, asioihin, kirjallisuuteen, musiikkiin. Maailma on niin rikas. Se sykkii aarteita, kauniita sieluja, mielenkiintoisia ihmisiä. Unohda itsesi. -Henry Miller |
Tein niin tai näin, tunnen miten vain, aina huono omatunto on läsnä ja aina ajatukseni tuntuvat vääriltä. On pidettävä mielessä, etten kuitenkaan itse ole sairastunut. Enkä ole edes ikinä kohdannut ennen mitään tällaista. Vaikka vahvasti myötäelänkin mukana. En saa sairastuttaa itseäni – huolella.
Lukiessani lehdistä sairastuneiden ihmisten tarinoita, kuullessani lähipiirin sairastapauksista, saatika lähimmäisten koettelemuksista surun lisäksi tunnen kiitollisuutta, aivan hallitsematonta elämänpaloa. Kuinka käsittämättömän arvokasta on olla terve, omistaa kaksi jalkaa – ja käsivartta – nähdä silmillään kaikki elämän kauniit, pienetkin asiat, kuulla lintujen viserrys ja verenpainetta nostattavien mopojen pärinä, juosta vapaana lenkkipolulla, olla vapaa tekemään oikeastaan mitä vain. Kuinka arvokasta on, että hartioiden välissä keikkuu terve pääkoppa. On aivan mieletöntä, että jokaiselle on annettu elämä, josta saa kaiken lisäksi itse päättää. Vielä kun todellä käsittäisimme ja muistaisimme tämän joka hetki.
Hauskimmat tai ihanimmat päivät eivät ole niitä, joina tapahtuu jotakin verratonta, hienoa tai jännittävää, vaan joina koetaan pieniä onnen hetkiä ja jotka soljuvat yksitellen kuin helmet nauhastaan.
-Lucy Montgomery
Tekstissä esiintyvät lainaukset sisältävät juurikin sen sanoman, mitä olen lähiaikoina kirjoituksillani yrittänyt teille kertoa – en ole vain kyennyt pukemaan sitä sanoiksi riittävän hyvin.
Palaan muihin viikonlopputunnelmiini huomenissa tunneaallon hellitettyä:-) Viettäkää elämäntäyteinen viikonloppu ihanat!<3
Elina Heidi Rinkeli 
Oot kärsiny ihan tarpeeksi ja sulla on oikeus olla onnellinen, nyt kun oot saanu ittes taisteltua takas elämään! Ois kuitenkin kiva, jos voisit tehdä sairaudestas postauksen, sillä on tosi upeeta nähdä että jonkun elämä voi vaikuttaa noin ihanalta, vaikka tietää että se joskus on ollu itekki aika pohjalla..
TykkääTykkää
Sulla on ihan kaikki oikeus olla onnellinen ja nauttia elämästä ja kaikista niistä yksinkertaisimmistakin asioista, jotka ovatkin niitä kaikkein tärkeimpiä; terveys, kaksi kättä ja jalkaa, koti, ruoka… Siinä on jo monia syitä olla onnellinen ja on tosi upeaa, että et pidä niitä itsestäänselvyyksinä.
Mä olen myös sitä mieltä, että ei sun koko ajan tarvitse jaksaakaan. Olet itse käynyt läpi niin järjettömän vaikeita aikoja jossain ihan aallonpohjalla, että ei sun sinne pidäkään palata, ei edes ystäväsi takia. Tottakai on upeaa että pystyt tukemaan ystävääsi välillä, juttelemaan ja tsemppaamaan, mutta sinun ei pidä ottaa huolta hänen paranemisestaan – se on eri ihmisten työ.
Liityin muuten blogisi lukijaksi – liity munkin jos haluat?
Olet muuten uskomattoman kaunis, niin sisältä kuin ulkoa! Muista se 🙂
liveloveandrockon.blogspot.fi
TykkääTykkää
Niin ihanat ja ennen kaikkea helpottavat sanat, kiitos<3
Ehkäpä voisin tehdä joku kerta postauksen sairaudestani. En vain halua nostaa sitä mitenkään jalustalle. Toisaalta, koska blogini käsittelee omaa elämääni, tuntemuksiani ja oivalluksiani ja koska sairaus on (ollut) osa elämääni, on ehkä ihan luonnollista (ja terapeuttistakin) sivuta sitä ja ehkäpä myös tehdä ihan kokonainen kirjoitus. Katsellaan, kiitos vinkistä!:)
TykkääTykkää
Nette, sinä pieni, ihana tyttö:) Todella kauniisti ja ennen kaikkea kypsästi kirjoitettu, kiitos! Ja kiitän myös viimeisistä sanoista, vähän niin kuin punaistuin täällä, heh.
Olen tositosi huono liittymään kenenkään blogin lukijaksi, koska jotenkin tulee sellainen paine, että pitäisi ehtiä kommentoimaan ja syventymään kyseisiin blogeihin säännöllisesti ja jos en ehdikään, tulee tositosi huono omatunto, etten ole ”noteerannut” postauksia millään tavoin – olen höpsö, tiedän:D Vaikka siis luen aktiivisesti monenmonen hienoa blogia (sinun mukaan lukien) ja kommentoinkin.
Liityin kuitenkin blogisi lukijaksi, koska on niin ihanaa, miten noin nuori tyttö kirjoittaa niin fiksusti ja hyvin:)
TykkääTykkää