Uncategorized

Naku totuus

Pörröiset, vielä kampaamattomat hiukset yön jäljiltä. Korviin asti ulottuva, hammasrivistön paljastava hymy. Onnenkyynel silmänurkassa. Innostuksesta punaiset, pyöreät posket.
Katri Helena laulaa Joulumaassa haluavansa antaa maailmalle suuren puurokauhan rauhaa. Minulle riittäisi näin alkuun pelkästään sekin, että pystyisin antamaan maamme nuorille, eritoten tytöille, kullekin edes lusikallisen lisää itsearvostusta, höystettynä ripauksella parempaa itsetuntoa. Olen itse jo pidempään etsinyt reseptiä siihen, kuinka oppisin pitämään itseäni arvokkaana ja tasavertaisena muiden kanssa. Osan aineksista olen pohdintani tuloksena jo löytänyt, mutten vielä kuitenkaan aivan kaikkia. Ja vaikka kuinka tietäisi, miten tulisi tehdä ja käyttäytyä, kulhollinen hienoja ajatuksia ei vielä muuta asioita suuntaan eikä toiseen. On siirrettävä pohdinnan tulokset käytäntöön, alettava toimimaan reseptiikan mukaisesti. Aluksi vaikka jokainen askel mekaanisesti ohjeesta lukien. 1) Etsin joka aamu peilistä epäkohtien sijaan vain hymyn huulille nostattavia asioita. 2) Kuljen pää pystyssä kaupungilla, katselen avoimesti ympärilleni, pidän mieleni avoimena. Tähän tapaan.
Tuntuu aluksi höpsöltä, mutta ihan oikeasti pakotetutkin ajatukset voivat juurtua päähän – varsinkin, kun ne ovat aivan totta. Sinä todentotta olet ihana, kaunis ja arvokas ihminen.
Hyvään, edes kohtuulliseen, itsetuntoon ja -arvostukseen kuuluu itsestään pitäminen – tietenkin sisäisesti, mutta myös ulkoisesti. Se, että peilistä tuijottava hahmo ei saa aikaan ahdistuskohtausta, itsensä sättimistä tai raivoa, on ensiaskel itsearvostukseen. Ei jokaisen tarvitse narsistisesti rakastaa omaa peilikuvaansa, vaikka tietyissä rajoissa sekin on vain tervettä, mutta oman kehonsa ja ulkoisen olemuksensa kanssa on viihdyttävä. Elämä alkaa tuntumaan kovin rankalta, jos ulkoisen olemuksensa kanssa on vain pakko tulla toimeen ja joka kerta heijastavan pinnan ohi kävelessä on suljettava silmät itseinhon pakottamana. Siten nyky-yhteiskunnan ulkonäkökeskeinen maailma onkin ehkä osin perusteltu.

Tosin se ulkonäkökeskeinen ajattelu, elämä ylipäätään, voi mennä ääripäästä toiseen. Kun ulkoisiin ominaisuuksiin aletaan puuttumaan muunkin kuin itsensä ja oman hyvänolon vuoksi, ylitetään raja, jonka toisella puolella motiivit ovat kyseenalaiset: vallalla olevat kauneuskäsitykset, kaveripiirin paine, ylipäätään muiden ihmisten vaikutus itseen. Tällöin ei puhuta enää mielestäni ulkonäöstä osana omaa itsetuntoa ja -arvostusta. Itsetunto on pitämistä itseään eheänä, tärkeänä, arvokkaana, tasavertaisena – ja ihan kivana tyyppinä. Ulkonäön osalta se ei voi rakentua muiden mielipiteiden tai ulkopuolelta tulevien paineiden varaan. Hyvän (tai taidetaan jo puhua erittäin hyvän) itsentunnon omaava henkilö tietää, millainen haluaa olla ja uskaltaa myös olla sen kaltainen, pystyy olemaan imemättä itseensä muiden vaatimuksia ja yhteiskunnan painetta (olla tietynlainen).

En sulje pois sitä, etteikö ulkonäkö ja siihen panostaminen voisi olla itsessään mielekästä – monille se onkin. Pukeutuminen, kaunistautuminen ja asujen suunnittelu on monelle nykypäivänä ikäänkuin harrastus, ei vain oman hyvinvoinnin (ja sitä kautta itsetunnon) kohentaja. On minulla itsellänikin kaappi täynnä vaatteita ja myönnän rakastavani shoppailua – harrastuksena. Heh. Olen kuitenkin tässä itsetuntoni kanssa viime vuosina (yhtäkuin koko elämäni) kamppaillessani tajunnut myös sen, kuinka tietynlaisen ulkoisen olemuksen ja kauneiden tavoittelu voi mennä järjettömyyksiin. Mielestäni nyky-yhteiskunnassamme näin on juurikin käynyt. Ensimmäisenä mieleen tulee tietenkin yleiset laihuusihanteet ja utopistiset täydellinen vartalo -mielikuvat (=laiha varsi, isot rinnat jne.), mutta myös muutoin aivan yli menevä ulkonäkökeskeinen elämäntapa: unohdetaan elämän syvin olemus (mikä se kellekin sitten on) ja mennään ikään kuin pintaliitoa kaupasta toiseen sen enempää ajattelematta muuta kuin seuraavaa kynsihuoltoa (vaikkei sinänsä rakennekynsissä mitään vikaa ole, haluaisin itsekin hillityt ja sirot). Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? Tuntuu, että ihmisten ajattelu on ihan oikeasti pinnallistunut, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Harmittaa, että niin monen nuorenkin elämän täyttää täyspäiväisesti kauneuden ja uuden Michael Korsin tavoittelu, syvällisempi minä puuttuu tai ainakin jää täydellisen piiloon. 
Mikä sitten on kaunista? Kovin ristiriitainen kysymys itsessään. Määritelläänkö kauneus yhteiskunnan luomien ihanteiden mukaan, vai jokaisen oman käsityksen mukaan? Esimerkiksi vaatemuotia seurataan silmä kovana, otetaan mallia, kopioidaan usein omaan pukeutumiseen, muutetaan omaa ulkonäköä senhetkiseen sopivaksi. Jos uudet muotivillitykset (muistelkaamme vaikkapa 2000-luvun alun paksupohjaisia kenkiä, ennen sitä napapaitoja, myöhemmin pillifarkkuja…) eivät olisi kaunista, lähtisikö kukaan siihen mukaan? Vai saako pelkkä paine nuoren tytön leikkaamaan kutrinsa lyhyiksi tai vastaavasti maksamaan itsensä kipeäksi hiustenpidennyksistä ja liukuvärjäyksestä? Mutta entäpä, jos minä pidänkin niin monen Burberryn suunnittelijan mielestä täydellisen kaunista hametta rumana. Eikö kauneus ole silloin selkeästi mielipideasia? Ihmisen kauneudesta puhuttaessa juttu menee vielä astetta monimutkaisemmaksi. Useat kun tuppaavat määrittelemään ihmisen kauneuden ruskeiden silmien, blondipehkon tai suoran nenän kautta. Minä henkilökohtaisesti näen toisen kauneuden sisältäpäin kumpuavana: ne ruskeat silmät voivat omasta mielestänikin olla aivan tajuttomat, jos niistä sädehtii elämänilo ja vilpittömyys. Värjätty tekotukka on harvoin se, joka tekee mielestäni ihmisestä sävähdyttävän (en kiistä, etteikö tällainen ihminen voisi muuten olla), jollei tuo pehko satu olemaan esimerkiksi peruukki syöpää vastaan taistelleen (ja ehkä myös voitonpuolella olevan) päässä: merkki kyseisen ihmisen tahdonlujuudesta ja varmasti myös tietynlaisesta henkisestä kasvamisesta. Usein tällainen ihminen on sisältä kultaa, vaikka ulkokuoresta näkeekin kamppailun jäljet.

Olenkin ihan hirvittävän ylpeä itsestäni, että tänäpäivänä voin rehellisesti omana mielipiteenäni kirjoittaa teille tämän kaiken. Olen vihdoin sisäistänyt jotakin tavattoman tärkeää. Kaikenlainen vertailu, liittyi se sitten kehon muotoihin, kasvojen piirteisiin tai vaatetukseen, on aivan turhaa, ulkoisten paineiden imeminen itseen pesusienen tavoin on typerää, ulkonäöstä stressaaminen, saatika sen häpeileminen on ajanhaaskausta. Sillä tiedättekö mitä? Jokainen aito ihminen on omalla tavallaan hirmuisen kaunis huolimatta siitä, onko hiustenpidennyksiä päässä, tekokynsiä sormissa tai laisinkaan meikkiä nassussa. Ja tuota sisäistä hehkua vain lisää se, että tuntee itsekin olevansa arvokas ja tärkeä, ihana ihminen. Seuraavan kerran, kun olette taputtelemassa puuteria kasvoillenne, laittakaa huisku sivuun ja vuoratkaa mieluummin kasvonne pitkäkestoisella (vähintään 24h) ja pysyvällä, sädehtivän itsevarmalla hymyllä. Toimii paremmin kuin kolmesenttinen meikkikerros! Heh. 
Vähän ehkä harmittaa, että sinänsä ihan loistavan ilmiön ja puheenaiheen pinnalle nostaneen Veeran Naked Truth -haaste bloggareille on mielestäni aivan hiukan kärsinyt sen levitessä. Jollain tapaa itselleni tulee väistämättä selittämätön tunne, että vilpittömän sanoman levittämisen sijaan jotkin bloggarit ovat julkaisseet meikittömiä kuviaan, sillä tietävät saavansa lukuisia kylläpä olet kaunis -kommentteja lukijoiltaan (ei sillä, että itse kommenteissa jotain pahaa olisi). Ei sitä tietenkään ääneen sanota, vaan vannotaan alkuperäisen idean nimeen. Joka kuitenkin käsittääkseni oli pelkistetty ja vähäeleinen kuva omasta, aidosta naamasta ilman ihmeempiä poseerauksia ja kuvakulmia. Ilmiön perimmäisen sanoman pohtiminen jää siten ehkä toisilta saavuttamatta… Harmi. Niin yleisiä nykypäivänä kun ripsienpidennykset, solariumsarjakortit ja kulmien kestovärjäykset ovatkin, koko juttua ne mielestäni kuitenkin myös vääristävät. Onhan se nyt aivan eri asia seistä kameran edessä tynkäripsillä kalkkilaivan kapteenina räpsyttimien ja muunkin kuin porkkanan avulla rusketetun nassukan kanssa. Vai mitä te olette mieltä? En tarkoita tätä pahalla, eikä tarkoituksenani ole ketään syyttää. Kunhan ihmettelen ja pohdin ääneen:-)
Psst. Kovin moni on tuskin ottanut kuviaan aamulla klo 4.45;D

6 thoughts on “Naku totuus

  1. ihanaa et lähdit mukaan ja kirjoitit ajatuksesi! tykkään niin paljon lukea sun juttuja, mutta en aina ihan osaa enää edes kommentoida, kun ilmaiset asiat niin hienosti 🙂 mutta kyllä, hirmuisen tärkeällä asialla ollaan liikkeellä!

    Tykkää

  2. Jep, toivottavasti tästä ilmiöstä on oikeasti apua mahdollisimman monelle, vähentäisi ulkonäköpaineita tai jotain:-) Ja kiitos, ihan pieni puumerkkikin täällä kommenttiboxissa piristää!<3

    Tykkää

  3. toi vika kappale; kiva kun kirjoitit siitä ääneen. just ton takia en ole ite viittinyt tätä haastetta tehdä. herättää niin paljon ristiriitaisia ajatuksia, että helpompi oli koko haaste unohtaa..

    Tykkää

  4. Tosi viisaita sanoja! 🙂 Itekki mietin tuota viimestä kohtaa, ku joissakin blogeissa näkee juurikin näitä kuvia, joissa on esimerkiksi tekoripset. Eihän niitä poiskaan saa, mutta eivät ne ole ihmistä itseään 😀 Siinä mielessä tällaisen henkilön alaston totuus ei olekaan niin alaston, kuin oikeastaan haettiin.

    Sanoo nykymuoti mitä tahansa, feikki ei ole minun mielestä kaunista. Ei se pinta mitään kerro.

    Pakko muuten vielä lisätä, että olet kyllä kaunis! Ja tästä tekstistä huokuu myös se, että olet takuulla myös sisäisesti kaunis ja ihana ihminen, vaikka sinua en tunnekaan 🙂

    Tykkää

  5. Hei, kiitos, kiitos paljon!
    Mahtavaa kuulla muidenkin mietteitä tästä asiata:)
    Sinäkin olet varmasti valloittava, kun kirjoitat toisesta näin kauniisti<3

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s