Teidän onni, että bloggailuni tapahtuu täysin kirjoittamalla. Tällä hetkellä kuulostan nimittäin teinipojalta äänenmurroksen kourissa. Välillä ei meinaa kuulua kuin pientä pihinää – ääni on menetetty mitä ilmeisimmin Ursulalle (you know, Disneyn Ariel ja tuhma Ursula). Selkää jomottaa, niskaa ja hartioita särkee, pää kipuilee ja kurkku tuntuu karhealta. Okei, selkäkipu ainakin toivottavasti johtuu hyvin menneestä treenistä. Tuskin tämä takapuoli- ja pakarakipukaan flunssasta johtuvat. Tai en tiedä, en ole lääkäri :3

Vaan minkäs (urheilu)hullu itselleen voi. Pakkohan se oli aamulla päästä salille ähkimään, äänestäni huolimatta. Diagnosoin pikaisesti aamupuuron jälkeen itseni ja poissuljin kuumeen/lämmön, nuhan ja sietämättömän kurkkukivun. Sellainen pieni karheus kurkussa sallitaan, siis omasta mielestäni. Oikeasti sairaana urheilu, kuten kuumeessa, ei kuitenkaan ole sitkeyden, kovan itsekurin tai tosipumppailijan tunnusmerkki – se on silkkaa tyhmyyttä, terveydellä leikkimistä. Vaikka terveydelläni olenkin viime vuosina leikkinyt riittämiin (eheh), niin tässä olen ehdoton ja tehnyt myös parannuksen. Jo pieni nuha saa minut pysymään poissa liikunnan parista. Tai oikeammin kahlitsemaan itseni sänkyyn. Kauhukertomukset sydänlihastulehduksista ja vastaavista nostavat niskavillat pystyyn. Harhaluulo on, että tulehduksen sydänlihakseen voisi saada vasta 40 asteen kuumeessa ja nenä tukossa – lievemmätkin oireet riittävät. 

Ja nyt huomaan, että toimintani on ristiriidassa kirjoitetun kanssa, hah. Okei, olen sitten kai pikkuisen tyhmä, enkä todellakaan tosipumppailija:D

Naurattaa ja vähän nolottaakin tämä noita-akan ääneni. Kyllähän tutuille salipapoille voi raakkua vaikka miten, eivät he välitä kuitenkaan kuin kyykkysarjoistani. Haha. Mutta että juuri silloin kuin olen karseimmillani, tulee pitkätukka (joo, miespuolinen ja suht hyvännäköinen, kun joku kuitenkin sitä miettii:D)  ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi penkin varmistajaksi (luonnollisesti avattava suu edes kiitosta varten) ja uusi, potentiaalinen salikaveri hieromaan tuttavuutta. Pidän kovasti, että ihmiset tulevat juttelemaan, vaikka ujous meinaa toisinaan iskeäkin. On kuitenkin tähän väliin todettava, että mielestäni minusta on tullut lähiaikoina rohkeampi sosiaalisissa tilanteissa ja suorastaan jo nautin jännittämisen sijaan jutustelusta uusien tuttavuuksien kanssa. 

 Käynyt Tammistossa urheilukauppojen konkurssimyynnissä. Arvatkaa, mikä säbäpallo sattui silmääni? Tietysti tuo, joka suorastaan huutaa Elinaa.

Paljon olisi taas tehtävää ja hoidettavaa, mutta vain vähän jaksamista ja puhtia. Aikuisen elämä on toisinaan tylsää ja tyhmää velvollisuuksien sanelemaa suorittamista. Tai sitten tämäkin on vain asennekysymys, eiks jeah?

Olen vetänyt ihan kaikkea mahdollista pilleriä ja litkua nassuun alkavan flunssan voittamiseksi – ehkä edes se toiveajattelu parantaa: Sanasolia, d-vitamiina, kalkkia, omegakolmosia, kuumaa rooibosta. Lisäksi kävin jopa ostamassa maca-kapseleita, sillä jauhe ei vaan mene alas (lahjoitetaan siis halukkaalle pussi macaa;). Kaulahuivi on ollut ahkerassa käytössä ja sänky tullut liiankin tutuksi. Plääh. Eniten pelkään sitä tylsyyttä, joka iskee neljän seinän sisällä.

Mitä teidän alkuviikkoon kuuluu? Toivottavasti ainakin terveempää:-)