Kuljin yhden päivän puhelin kourassa ja napsin kuvia arjestani mahdollisimman tarkasti, vaikka mahdollisimman tarkkoja itse kuvat eivät olekaan. Heh. Hieman suttuiset ja tuhnuiset kuvat kutenkin kertovat ehkä totuudenmukaisemmin arkielämästäni: epätäydellisen ihanaa arkea, jonka tarkkarajaiset raamit (kuten kuvilla) rakentuvat rutiineista, mutta jota elävöittää, maustaa ja sotkee (kuten kuvat kertovat) elämän päivittäiset ilot ja vastoinkäymiset.
Minun elämäni on kuitenkin parasta juuri minulle. Minä olen liimannut palasia yhteen ja koonnut arkeni omanlaisekseni. Vain minulla on lupa lähteä purkamaan sitä ja asettelemaan paloja uuteen järjestykseen, jos niin haluan. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen. 🙂
Takkutukka keittiönjakkaralla aamupalalla. Vaikka kello soi jo 4.58 (ei koskaan missään tilanteessa tasan viisi tai tasan puoli kuusi, aina kahta minuuttia vaille ”oikea heräämisaika”), ei sängystä ylös kampeaminen tuntunut kovinkaan tuskaiselta. Välillä, tai aika useinkin, tuntuu, että väsymyksestä huolimatta en vain malttaisi nukkua. Olen ratkaissut ongelman heräämällä silloin kun siltä tuntuu. Toisin sanoen tänäänkin vapaapäivänä varttia vaille kuusi.
Aamupalaksi söin kaksi ruisleivänpuolikasta ja Totalia muutamalla lusikallisella raejuustoa. Kyytipojaksi mehukeittoa notkistamaan sörsseliä. Sekä tietysti kahvikupillisen latariksi, sillä 5.57 istuin päivän aikataulun mukaisesti autossa odottelemassa kuntosalin ovien avautumista.
Kotoa ajaa salille ehkä kaksi minuuttia. Aamut ovat kuitenkin minulle tärkeitä, koska ne aloittavat päivän, luovat sille lähtöpuitteet. Jos aamu on kiireinen ja kireä, takuulla loppupäivästäkin tulee stressin täyttämä. Tämän vuoksi herään aina vähintään tuntia aikaisemmin kuin pitäisi olla lähtövalmis. Minua ei kukaan hoputa aamupalalla. 😉
Juuri salille saapuneena hieman yli kuusi. Kesken treenien pikainen poseeraus, kun sain vielä rauhassa yksin äheltää. Treenin jälkeiset tunnelmat. Ja Keravalla matkalla (ex)töihin.
Aikainen aamusali on ihan parasta. Sellainen oma tunnelmansa, kun saa touhuta yksin ainakin treenin alkupuoliskon ajan. Lisäksi pidän siitä tunteesta, kun mikään ei rajoita minua. Voin herätä viideltä ennen töitä ja lähteä vaikka urheilemaan. Sellaista pientä arjen extremeä. Usein illalla jo kutkuttaa mahanpohjaa, kun tiedän ”saavani” herätä aikaisin touhuamaan jotain kivaa.
Hikisen puolitoistatuntisen jälkeen kulautin palkkarin kurkusta alas, kävin suihkussa ja vaihdoin mukaan pakkaamani työvaatteet ylleni. Hiukan aina nolottaa niistä pukuhuoneeseen leviävä vieno pullantuoksu (joka ihan oikeasti on vaatteisiin pinttyneenä oksettava, eikä todellakaan nostata minkäänlaisia ah pullantuoksuinen vaimo -mielikuvia). Autossa ajellessani söin vielä välipalana omenan ja jugurtin, sillä seuraavasta ruokatauosta, tai siitä saako sitä ylipäätään pitää työpäivän aikana, ei ole vuoron alussa tietoa. Onneksi tämäkin korjaantuu uuden työpaikan myötä.
Huomaattehan uudet pronssiset treenipöksyni 8)
Hirmuisen kiireisen työpäivän jälkeen vihdoin kotimatkalla. Ystävänpäivä houkutteli pullittelijoita kahvilaan, mikä tarkoitti minulle ja työkavereilleni etenkin laskiaispullien vääntämistä taukoamatta. Hrrr. Kermavaahtoa oli vähän joka paikassa vuoroni päätteeksi.
Onni on auto etenkin kiireisinä ja raskaina päivinä. Ei tarvitse elää VR:n armoilla.
Kotipihassa kaikkine kantamuksineni. Aika paljon saa aamuisin tällaisina päivinä pakata tavaraa mukaan: salivermeet, työvaatteet, välipala ja työeväät. Monta kassia, pussukkaa ja nyssykkää. Silti unohdin pyyhkeen ja jouduin kuivaamaan itseni lämppäpaitaani, heh.
Ahkera treenaaja ja työläinen ei enää jaksanut kavuta rappusia kolmanteen kerrokseen kotiovelle, vaan suosiolla tilasi hissin alas. Ilmeisen innokas siivooja oli unohtanut hissiin pesuämpärin.
Ah. Oma koti kullan kallis. Tosin tässäkin tapauksessa vain nopea levähdys- ja tankkauspaikka ennen kuin suuntasin jälleen tien päälle. Touhun täyteiset päivät ovat minua varten, mutta liian tiukka aikataulu päivästä toiseen uuvuttaa. Uskokaa tai älkää, minäkin kaipaan välillä vain hölläilyä.
Ystävänpäivän kunniaksi pöytä oli katettu valmiiksi ja ruoka odotti valmiina liedellä. Luksusta! Ihanaa, kun ei tarvinnut ensimmäiseksi sisään päästyäni rynnätä heittämään pakastevihanneksia mikroon ja nakkeja pannulle (=luottoruoka kiireessä). Itse olen laiska kokki. En niinkään huono, mutta hirveän saamaton, heh.
Twelve-pack pillimehuja. Ja kukkakimppu. Heh. Ne odottivat minua sängyllä kotiutuessani. Mahtava ystävänpäivälahja. 🙂
Kuulemma olisi pitänyt maistaa jauhelihakastiketta ensin ilman ketsuppia, sillä se kuulemma peittää oikean maun. Pah. Mikään ruoka ei voi hipoa täydellisyyttä (tai edes herkullisuutta), jos höysteenä ei ole töräys ketsuppia. Ja kasa Kesoa. Paitsi ehkä kylmä maksalaatikko. Nih.
Saatuani saatettua ruoan onnellisesti masuun vietin pienen hetken ruokalevon merkeissä, jonka jälkeen hyppäsin hissin kautta autoon ja huristelin keskustaan kahville ystävieni kanssa. Vaikka lähtö kotoa pitkän päivän jälkeen tuntuu toisinaan vaikealta, sänky ja tietokone houkuttelisivat enemmän, totean jokaikinen kerta, että onneksi raahauduin paikalle. Tätänykyä tyttöjä ei näe turhan usein ja jokainen yhteinen hetki on kullan arvoinen.
Onneksi Santtukin tämän ymmärsi ja kehotti itse minua lähtemään kahville. Alunperin suunnitelmissamme oli mennä kahdestaan leffaan, mutta sen pystymme toteuttamaan helposti toinenkin kerta. Ystävyyssuhteiden vaaliminen käy toisinaan työstä, kun aikataulut menevät ristiin, eikä yhteistä aikaa tunnu löytyvän. Mutta sellaista se aikuisen elämä kai on.
Vähän ennen kahdeksaa avasin kotioven viimeistä kertaa. Päivä miltei pulkassa. Väsymys kasvoilla. Mutta hymy huulilla.
Jaksan ihmetellä, kuinka päivästä toiseen aina vain on niin ihanaa heittää illalla vaatteet nurkkaan, sujauttaa yöpuku päälle, valmistaa iltapala ja mutustaa se samalla, kun selailee postiluukusta tipahtaneita mainoksia. Rutiinit rytmittävät hyvällä tavalla päivää ja iltapala on näistä rutiineista melkein mieluisin. Sinetti mukavalle päivälle ja alku yöunille. Vaikken usein malttaisikaan mennä nukkumaan.
Vielä iltapalan jälkeen katsoimme netistä Juttaa ja puolen vuoden superdiettiä. Luulen kuitenkin nukahtaneeni jo ennen puoltaväliä. Sillä seuraavat muistikuvat ensimmäisen mainoskatkon jälkeen ovat, kun pumppaan ennätyspainoilla hauberia metsässä.
Niin se taisi kyllä olla unta.
Elina Heidi Rinkeli 
Ai, että Elina sä se osaat ikuistaa ja kirjoittaa kaiken niin kauniisti! Rutiinit on ihania, mutta myös niistä poikkeaminen, silloin kun se on itsestä kiinni:)
TykkääTykkää
ihana olet 🙂 ja keda+keso, en kestä että joku on myös noin addiktoitunut :D:D
TykkääTykkää
Tosi mukava ja kiinnostava postaus 🙂 Kivan rennosti kirjoteltu. Mitä sulla on noissa riisikakuissa päällä? 🙂
TykkääTykkää
Ihana postaus, tällaisia lisää! 🙂
TykkääTykkää
Voi hitsi, kiitos. Teit mut iloiseksi. :')
Ja ihan totta turiset!
TykkääTykkää
Höps, itsepäs(:
Ei hitsi, mietin ihan tosi pitkään jo aiemmin, että mitä ihmettä keda on ja nyt vasta tajusin: ketsuppia(?) :D:D
Mut joo niin paras kombo<3 Nyt olen kyllä myös löytänyt keson makeana versiona: mehukeitto+keso. Melkein yhtä hyvää silloin, kun ei tee mieli suolaista:)
TykkääTykkää
Kiva kuulla! Mietin nimittäin taas pitkään julkaisenko tämän. Epäilin, kiinnostaako ketään lukea jonkun Elinan normipäivästä. 😀
Riisikakuissa on päällä margariinia ja maksapasteijaa. Namia mielestäni:)
TykkääTykkää
Hiii, käskystä! 🙂
TykkääTykkää