Uncategorized

Itsepäinen pässi ja iloinen siitä.

Olenhan joskus kertonut, kuinka itsepäinen olen? Todella vahvan oman tahdon omaava. Eli toisin sanoen todellinen pässinpää. Minäitseminäitseminäitse -kausi ei rajoittunut vain normaaliin uhmaikään, vaan jatkui – joskus tuntuu, että ihan kaksikymppiseksi saakka. Haha. Yleensä uskon ja otan uuden ajatuksen omakseni vasta, kun olen sen itse todennut, kokenut ja havainnut. Jep, usein kantapään kautta.
Itse asiassa tämä luonteenpiirre tiivistyy loistavasti yhteen ainoaan vanhaan kuvaan. Voi kun jokupäivä löytäisin sen pahvilaatikoiden kätköistä:
Kolmevuotias pikku-Elina istuu jalat sojossa ulko-oven edessä laatoituksella. Pyhävaatteet päällä. Hieno hattu päässä. Ja naama rutussa. Koska Elina ei halua. Ei halua. Ei halua. Ei halua. Lähteä kyläilemään naapuriin. Sitten millään.
Syytä en muista. Olisiko ollut se hattu. Aika epämukava. 8)
Vahva oma tahto on kaksipiippuinen juttu. Ensiksikin, olen aina pitänyt itse tästä luonteenpiirteestäni – vaikka kanssaeläjäni eivät ehkä niinkään paljon. Olen ollut ja halunnutkin aina (terveenä) olla itsenäinen. Toki osaan ottaa apua vastaan, mutten useinkaan niele mitään pureskelematta sitä ensin itse. Ai, mistä tiedät? Kuinka niin? Kuka sanoi? Missä luki niin? Oletko aivan varma? Haluan muodostaa oman arvioni asiasta ja kertoa oman, ehkä poikkeavan, mielipiteeni, ennen kuin hyväksyn asian tai ryhdyn toimimaan sen mukaan. Tosin ei tätäkään saa ymmärtää väärin: en ole ärsyttävä kyseenalaistaja, joka epäilee jokaista ja kaikkea. Usein käyn kysymystulvan ja tilannekatsauksen omassa päässäni läpi monologina. Joskus järkevin tapa on vain ”näennäisesti” hyväksyä tilanne ja käyttäytyä ulospäin kuin lauhkea lammas. Vaikka sisälläni huutaisinkin barrigaadeille nousua. Heh.
Pidän siitä, että ihminen on määrätietoinen ja hänellä on asiaan jokin mielipide. Muistan aina, kuinka pienempänä tyttönä kyselin äidiltä automatkoilla kaikenlaista: lempiväriä, Frendien lempparihahmoa ja muuta. Menomatkalla se lemppari oli Joey pojista, tulomatkalla taas Ross. Muistan ajatelleeni, että todellako äidin mieli muuttuu niin tiuhaan, vai eikö hän vain osaa muodostaa omaa mielipidettään asiasta. Todellisuudessa äiti taisi olla omissa ajatuksissaan, tai ei ottanut kyselyjäni kovin tosissaan. 
Näin vanhempana vihaan yhä edelleen riitoja ja kinoja. Pieniäkin. Ne tuntuvat suurinpiirtein maailmanlopuilta. Sen sijaan pienet väittelyt ovat mielestäni kivoja, siis sellaiset normaalia hiukan kiivaammat ajatustenvaihdot. Etenkin silloin, kun tiedän varmuudella olevani oikeassa. Heh. Turhauttavaksi se muuttuu silloin, kun en pysty näyttämään toteen ajamaani asiaa. Ja edelleenkin huomautan, etten ole mikään päällepäsmäri. Tässä kirjoituksessa itsestäni kertovat asiat tulevat esille suhteellisen rajatuissa olosuhteissa, oikeastaan vain aivan lähimmäisten ihmisten keskuudessa – mikä tarkoittaa perhepiiriäni. Tottakai esimerkiksi määrätietoisuus näkyy ollessani töissä ja vahva oma mielipide siten, etten niele keneltäkään mitä vain soopaa. Omaa mielipidettäni asiasta en kuitenkaan välttämättä tuo julki, saatika aloita sitä hitusen kiivaampaa ajatustenvaihtoa. Sisällä porisee kovaa kattila, muttei kuohu näyttävästi yli.
Päättäväisyys, vahva tahto ja itsepäisyyskin. En ainoastaan pidä näistä piirteistä itsessäni, vaan olen niistä hyvin, hyvin kiitollinen. Ilman näitä ominaisuuksia en olisi tässä. Siitä olen varma. Vaikka kyseiset seikat minussa välillä vaikeuttivatkin paranemistani, kun oli vain sokeasti luotettava toiseen oman ajatuksen huutaessa muuta, olivat ne kuitenkin ratkaisevassa asemassa tervehtymisessäni. Jos en olisi ollut niin hemmetin itsepäinen ja määrätietoinen päättäessäni alle 40 kiloisena alkavani nostaa painoa ja rämpiä kohti elämää – ilman lääkärin käskyä, osastoa, oikeastaan minkäänlaista hoitokontaktia tai edes tukea (lukuunottamatta äitiä) – olisin varmasti jo hauta-arkussa. Ihan kamalaa kirjoittaa näin, mutta niin asiat ovat, tai olivat ja olisivat.
Mielestäni jokainen saa olla sellainen kuin on tai haluaa olla. Olisi ihan tyhmää ja aika hirveän hankalaakin, jos kaikki maailman ihmiset olisivat itsepäisiä kuin pässit. Toiset ovat luonteeltaan lauhkeampia, eivät koe tarvetta muodostaa kaikesta omaa mielipidettä ja näkemystä. Sekin on oikeasti hieno taito vain luottaa toiseen ilman omia taka-ajatuksia. Minä olen kuitenkin tällainen kuin olen, eikä sitä ole muuttamista – ehkä joskus vain ihan vähän voisi koettaa hillitä. Olen kuitenkin pohtinut, että haluan kehittää itseäni vielä tällä osa-alueella. Haluan oppia olemaan täysin Elina myös hieman tuntemattomampienkin seurassa. En tarkoita, että haluan alkaa kinaamaan jokaisen vastaantulijan kanssa. Hoho. Haluaisin vain olla itsevarmempi.
Mutta mitä olen oppinut muilta sitkeästä päästäni huolimatta:
*Mehukeitto ja sekaan loraus kevytmaitoa: maistuu aivan kerroskiisseliltä ja joka-aamuinen juomani pienien ennakkoluulojen jälkeen. (Kiitos, Santtu)
*Kuka ihme säilyttää leipiä jääkaapissa!? No, minä nykyään. Ruisleipä maistuu siten paljon paremmalta. (Sama sarja, kiitos Santtu)
*Itse asiassa aika kätevää, kun laittaakin kananmunat heti jo kylmään veteen. Säästyy tulikuumilta roiskeilta. (Kiitos ex-työpaikka)
*Rätti pysyy nykyisin kourassa ja sellainen yleinen siivoussilmä on kehittynyt: mikrojen, jääkaapinovienja vastaavien puhdistus. (Kiitos jälleen ex-työpaikalle)
*No joo, opin kantapään kautta, kuinka liiasta kiltteydestä saa kärsiä pompottelun ja alistamisen muodossa. (Toivon, että kiitosta vailla oleva tajuaa itse)
*Selviän ihan mistä vain. (Kiitos, ex-anoreksia)
*Ja tajuan, mitä terveys merkitsee todella. (edellisen ylistys jatkuu…)
*Rainbow-tonnikala on sen edullisuudesta huolimatta syömäkelvotonta, mutta Rainbow-sheiveri sen sijaan on kuin Venus. (Ihan vain kokemuksen rintaääni:)
*Nettipankissa paperilaskun maksaminen. (Äidille kiitos, kun näytit kädestä pitäen.)
*Kilohintojen tuijottelu yksittäisen tuotteen hinnan sijaan. Okei, käytännössä ostan useimmiten sitä, mitä tekee mieli, vaikka olenkin oppinut ja myöntänyt kilohintojen tarkkailun toimivuuden. (Kiitos kuitenkin Santulle, joka oli puolestaan oppinut sen äidiltään, heh
)
*Sanomaan ei Vero Modan -myyjille. (Kiitos virheostosten)
*Vaatimaan asianmukaista, hyvääkin, palvelua: lääkärissä, kaupassa, ihan missä vain olen maksava asiakas. (Varamummi rulez!)
*Positiivinen elämänasenne: asiat rullaavat silloin kuin itsestään. (Santtua kiitän tästäkin)
*Pystyn ihan mihin vain. (Kiitos, äiti)
Mutta on myös asioita, jotka eivät mene päähäni sitten millään (yllättäen keksin itse vain muutamia, haha):
*Yhä edelleen heitän iltaisin vessanpönttöön vanulapun, jolla olen puhdistanut silmäni. Kuulemma näin ei saisi missään nimessä tehdä…
*Jätän tavarat siihen, mihin satun ne kädestäni laskemaan. Vaikka äiti onkin opettanut toisin. Vaikka tiedän, etteivät ne kävele omille paikoilleen. Ja vaikka tiedän, että ennen pitkää tuloksena on sekasotku.
*Kuumaa paistinpanua ei kannata laskea muovipurkin päälle, tai muovipäällysteisen kahvinkeittimen johdon päälle, tai muovisen mikrokuvun päälle. Mieluiten ihan vain lavuaariin (mikä olisi huomattavasti helpompaa, jos se ei olisi täynnä likatiskiä).
*Asioita ei kannata siirtää ja siirtää (sitä astioiden tiskaustakaan). Koska seurauksena (ainakin minun tapauksessani) on lähes aina unohdus.
Ja työn alla on yllättäviin tilanteisiin reagoiminen ensin rauhallisella järjellä järjettömän tunnekouhun sijaan. Hehe.
Millainen olisi teidän listanne?

6 thoughts on “Itsepäinen pässi ja iloinen siitä.

  1. samaa mieltä rainbow tonnikalasta, hyi saatana:D! ja vanulaput lentää myös pönttöön ja leivät jääkaapissa hehe. ja hmm, jännä toi maitomehukeitto, pitää kokeilla. jaja, niin, itsepäinen pässi täälläkin haha:D!

    Tykkää

  2. Samiksii! Jo pienenä sain kuulla olevani itsepäinen. Ja edelleen olen. Nykyään se on tosin eri muotoa kuin silloin. Silloin ei ehkä ollut muita totuuksia kuin se, mitä mieltä olin asiasta.. 🙂 Nykyään olen edelleen vahvasti mieltä asioista, MUTTA siinä on se ero, että olen valmis muuttamaan mieltäni koska tahansa, jos joku osaa perustella toisenlaisen kantansa hyvin ja osoittaa sen, että olen väärässä. Mieheni kanssa tämä on ihan loistava asia, koska meidän tapa nähdä asiat ovat yleensä eri suunnasta, vaikka oltaisiinkin periaatteessa täysin samaa mieltä. Hän saattaa ajatella puolta mitä minä en olisi osannut ajatella ollenkaan ja sama toisinpäin. Sitten taas toisten kanssa lähden väittelemään asioista vain silloin, kun tiedän tietäväni faktat.

    Itse olen skeptinen kaurapuuro + raejuusto -yhdistelmään. 😛 Sanovat että se on hyvää. Olen kokeillut vain pahan raejuuston kanssa ja se ei ainakaan ollut hyvää. 😀

    Tykkää

  3. Toi on kyllä totta, että se itsepäisyys iän myötä vaihtaa muotoa – samalla varmaan, kun oppii enemmän ylipäätään itseä ympäröivistä ihmisistä. Olen itse vieläkin toisinaan ehkä vähän huono muuttamaan mielipidettäni, sellainen tyhmän itsepäinen joskus. Kuten sinä, tarvitsen itsekin myös hyvät perustelut pystyäkseni ihan oikeasti muuttamaan mieltäni. Ainahan sitä voi myötäillä ”no joo, voihan asia noinkin olla”, mutta se, että todella uskon toisen esittämään kantaan asiasta, vaatii mojovat argumentit, sen, että asia näytetään toteen jollain tavoin. 😀 Sinänsä hassua, sillä varsinkin tuntemattomampien ihmisten seurassa olen aika kova juurikin myötäilemään. Hitsi, kun saisi niitä itsevarmuuden rippeitä kasaan!

    No sen voin uskoa, että pahan raejuuston (=kaikki paitsi Keso) kanssa yhdistelmä ei varmasti hivellyt makuhermoja:D Tämän usean ylistämän raejuuston, Keson, kanssa kombo on kuitenkin mahtava (juuri tyhjensin yhden lautasen). Pitäisi varmaan lähettää sulle joku Keso-raejuustolähetys!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s