Se pamahti yhdellä iskulla tietoisuuteeni.
Olisi hienoa aloittaa kuvailemalla, kuinka se alkujaan oli vain lähes itämiskelvoton siemen ja kuinka se sinnitteli olosuhteista huolimatta, kasvatti ensimmäisen verson, vahvistui ja levisi, lopulta puhkesi täyteen kukkaan. Kertomalla, kuinka tiesin, tiedostin ja tunsin koko ajan sen olemassaolon jossakin sisälläni.
Mutten aio, sillä en sepittele riveilleni kaunisteltua proosaa, vaan vain puhdasta ajatuksenjuoksuani.
Sitäpaitsi siihen ei liity mitään hohdokasta tai mahtipontista. Tajusin vain sen yhtäkkiä. Yhdessä rysäyksessä. Astuessani rappukäytäväämme, auringon paistaessa selkäni takaa luoden varjon ilmoitustaululle, jossa muistutettiin Hanki sydän -tapahtumasta ja naapurin Maukan hukkuneesta avaimesta, etureiskojeni tutistessa ihanasti treenistä ja punaisten poskien heijastuessa lasiovesta.
Enää ei ole pitkä matka päämäärään, vanhaksi Elinaksi.
Nyt en tarkoita henkisesti, vaan nimenomaan fyysisesti. Ja fyysisyydellä en taas tarkoita hiukan lihaksia ja voimaa kerännyttä kehoani, sillä se ei ole niinkään paluuta vanhaan – teini-ikäinen Elina ei olisi uskaltanut tai paremminkin kehdannut astua salille. Tällä fyysisyydellä tarkoitan sitä tunnetta, kun keho tuntuu todella terveeltä ja omalta. Kun kroppa ei ole enää kohmeinen ja koliseva pino luita, jolle jokainen kädenheilautuskin on voimia vievä toiminto. Kun autosta ylös nouseminen on tiedostamaton rutiini, eikä valtava, keskittymistä vaativa voimainponnistus. Kun keho tuntuu kimmoisalta ja vetreältä, lämpöä hehkuvalta ja terveen jämäkältä. Siltä, että kuperkeikan heittäminen tuntuu yhtä luonnolliselta kuin uloshengittäminen. Kun jokaisessa sormenpäässä ja varpaankärjessä kiertää kohisten veri. Kun tuntuu, että sydän pamppailee riemuissaan, eikä sinnittele viimeisillä voimillaan. Kun keho on kuihtuneen ja harmaan sijaan elossa, valmis toimintaan.
Niin, ehkä se tarkoittamani fyysinen tunne on osin psyykkistäkin.
Olen tajunnut, kuinka paljon minun on todella keholle annettava energiaa elämiseen. Nimenomaan elämiseen. Sinnittelin pitkään ihan ok -ruokavaliolla ja kyllähän se keho elossa pysyi, en näyttänyt hirvittävän riutuneelta ja harmaalta, mutten kyllä elämää täynnä olevaltakaan. En ymmärtänyt, kuinka kaukana oikeasti olin Elinasta – vain ja ainoastaan sen vuoksi, ettei energiaa riittänyt pikkurillien päihin asti. Niin pieni asia olikin niin ratkaiseva seikka itseni löytämisessä.
Kun en minä halua, että energiaa riittää juuri ja juuri viemään etukäteen suunnittelemani päiväohjelman loppuun. En halua sinnitellä puoliteholla, en edes tyydyttävällä tai hyvällä. En ihan oikeasti halua olla huojuva lipputanko. Haluan käydä täydellä teholla. Haluan, että minulla on ikään kuin voimia varastossa, valmiina plakkarissa. Haluan, että energiaani riittää fyysisten toimintojen, arkiaskareiden, liikunnan ja kaiken muun lisäksi sädehtimiseen. Niin, haluan sädehtiä elämää.
Epätäydellisiä ja iänikuisiä räpsyjä. Puhelimen epätarkimpia tietenkin. Mutta tiedättekö, ne ovat mielestäni niitä parhaimpia kuvastamaan Elinan elämää.
Lopuksi. Ne punaiset ja pyöreät posket ovat se vanha Elina. Kissanposket.
Elina Heidi Rinkeli 
Niin motivoiva teksti, ihanaa luettavaa. Sulla on Elina aivan uskomattoman hieno taito kirjoittaa. 🙂
TykkääTykkää
annoit mulle ihanan fiiliksen! kiitos siitä:–)
TykkääTykkää
”Sinnittelin pitkään ihan ok -ruokavaliolla ja kyllähän se keho elossa pysyi, en näyttänyt hirvittävän riutuneelta ja harmaalta, mutten kyllä elämää täynnä olevaltakaan.”
”Haluan, että energiaani riittää fyysisten toimintojen, arkiaskareiden, liikunnan ja kaiken muun lisäksi sädehtimiseen. Niin, haluan sädehtiä elämää.”
Wau. En oikein osaa sanoa muuta. Kiitos kun oivalsit puolestani. Tai autoit minuakin oivaltamaan. Olen aivan pöllämystynyt, kerta kaikkiaan. Nimittäin siitä, että tajusin mikä omassa elämässäni mättää. Tajusin, mistä tämä epätäydellisyyden tunne tulee. Tajusin, etteivät ihan ok-ruokavalio ja kehon elossa pitäminen riitä siihen elämään, mitä minä haluan. Minäkin haluan sädehtiä, sädehtiä elämää.
Heitän vesilasin seinään. Keitän sen sijaan teetä, lorautan maitoa sekaan. Voimajuomaa. Voitelen ruisleivän. Ei, vaan kaksi. Leikkelettä, juustoa, tomaattia. Murina lakkaa. Virtaa, energiaa! Tästä se lähtee.
Kiitos, Elina, sinä tuntematon bloggaaja. Ja anteeksi kommenttiboksin täyttämisestä. En vaan voinut olla hiljaa.
Aurinkoa päiviisi! Olen ylpeä sinusta. Ja vihdoinkin ihan pikkuisen myös minusta.
– Valaistunut anonyymi-myymi.
TykkääTykkää
Komppaan nyt vähän edellistä anonyymiä, mutta pakko sanoa, että tämä kappale oli loistavasti kirjoitettu. Mulle tuli semmonen ihana ”ahaa” elämys ja hyvä mieli. Kiitos siitä!
”Kun en minä halua, että energiaa riittää juuri ja juuri viemään etukäteen suunnittelemani päiväohjelman loppuun. En halua sinnitellä puoliteholla, en edes tyydyttävällä tai hyvällä. En ihan oikeasti halua olla huojuva lipputanko. Haluan käydä täydellä teholla. Haluan, että minulla on ikään kuin voimia varastossa, valmiina plakkarissa. Haluan, että energiaani riittää fyysisten toimintojen, arkiaskareiden, liikunnan ja kaiken muun lisäksi sädehtimiseen. Niin, haluan sädehtiä elämää.”
Upeasti kirjoitettu. Pelastit mun päivän.
Olet niin viisaan ja onnellisen oloinen ihminen 🙂
TykkääTykkää
Voi hitsi, Jasmin. Kiitos. Ihana kuulla, että sait jotakin irti tekstistä:-)
TykkääTykkää
Kuules, ole hyvä!:))
TykkääTykkää
Luin viestisi ensimmäisen kerran yöllä. Ja uudelleen monta kertaa nyt aamulla. Olen ihan sanaton. Tällaiset kommentit ovat parasta bloggailussa – kun pystyy sanoilla jollain tapaa todella koskettamaan lukijaa, auttamaankin ehkä.
Minusta tuntuu, että olet ymmärtänyt täydellisesti sen, mitä sanoillani tarkoitin. Joskus tunteiden pukeminen sanoiksi on lähes mahdotonta, mutta joskus joku pystyy tuon tuntemuksen kuitenkin onkimaan riveiltä. Olen hyvin onnellinen, että sinä pystyit! 🙂
Kiitos mahtavasta kommentistasi. Se toi puolestaan valoa omaan (pilviseen) päivääni!
Minä olen ylpeä sinusta.
TykkääTykkää
Aivan mahtavaa, että olet tavoittanut sen, mitä tekstilläni hain takaa! Kuten yllä jo totesin, tällaiset viestit ovat parasta. 🙂
Kiitos ihanasta kommentistasi, se sai hymyn huulilleni jopa yöllä valvoessani unettomana.<3
TykkääTykkää
Pysäyttävän kauniita ja fiksuja ajatuksia. Vaikken itse osaa samaistua tilanteeseen, niin pystyn silti mielessäni saamaan edes hieman kiinni tuosta valaistumisen ja onnistumisen tunteesta. Sulla on todella hieno lahja kirjoittaa ajatuksesi auki tunteita herättävällä tavalla!
Ja kyllä, olet jo ainakin yhdessä maalissa – sinä sädehdit elämää 🙂
TykkääTykkää
Kiitos ihan hirmusti viestistäsi! Tulin niin onnelliseksi. :')
Varmasti pystyt tavoittamaan jollain tapaa tekstin syvimmän sisällön, samoja tunteita voi löytää monesta muistakin asioista ja tilanteista. 🙂
TykkääTykkää