Uncategorized

Spessua ja samaa vanhaa ihanaa.

Eilen oli kiva päivä. Meidän kymppipäivä. Vapaapäivä. Siirretty naistenpäivä. Spesiaalipäivä. Tavallinen päivä. Aurinkoinen päivä. Kirpeä pakkaspäivä. Onnellinen päivä. Nauruntäyteinen päivä. Herkuttelupäivä. Rento päivä. Vähän vain väsy päivä. 
Olen nopeasti syttyvä. Aika räjähdysaltis. Sellainen sekunnissa innostuva. Kun saan jotain päähäni, haluaisin toteuttaa sen heti. Toiset saattavat kutsua sitä kärsimättömyydeksikin. Mikään ei ole parempaa kuin tuntea mahanpohjassa niin valtavaa innostuksen kuplintaa, että tekisi mieli hyppiä tasajalkaa. 
Surullista kyllä, innostukseni saattaa tosin lopahtaakin aivan yhtä nopeasti. En oikeastaan osaa selittää, mikä saa sen niin yhtäkkiä sammumaan. Vain pieni tunnevivahde mielessä tai ajatuksen minimaalinen kallistuminen toiseen suuntaan voi olla ratkaiseva tekijä. Kyllä pystyn viemään asioita loppuun, mutten ehkä samalla intohimolla rehellisen innostuksen ollessa mukana.

Olen aina ollut kova suunnittelemaan ja keksimään erilaisia projekteja. Jonkin on aina oltava tulilla. Välillä tuntuu, että ilman edes jonkilaista tähtäintä tai päämäärää elämä tuntuu kaikkea muuta kuin mielekkäältä. Toisinaan kaipaan itselleni todellista pitkäjänteisyyttä ja pysyvyyttä – nimenomaan omassa järjesjuoksussa ja mielenliikkeissä. Kaipaan itseltäni luottoa itseeni. Sitä, ettei tarvitsisi pelätä, koska kyllästyn kirjoittamiseen, blogiin, vaatetyyliini, lenkkeilyyn tai elämääni. Tällä hetkellä rakastan kaikkea luettelemaani palavasti ja tuntuu mahdottomalta esimerkiksi elää ilman ajatusten purkamista tänne  riveille. Liikunta on ollut osa minua koko ikäni, lenkkeily monenmonta vuotta. Kuitenkin olen niin höpsö, että pelkään kiinnostukseni suuntautuvan joku kaunis päivä toisaalle ja juurikin vaikka kirjoittamisen tai juoksemisen jäävän taka-alalle. En osaa tasapainoilla asioiden välillä, vaan olen joko-tai-ihminen.
Ja tällä hetkellä pelkään, että joku käsittää edellisen kappaleen väärin. Menen liian syvälle monimutkaiseen ajatteluuni, kun en pysty jäsentelemään edes itse niitä ymmärrettävästi riveille. Hehe.
Kyllä olen miettinyt näitä piirteitäni lähipäivinä, mutteivat ne ole minulle uusia oivalluksia. Olen jo pienenä tyttönä sisäistänyt olevani kyseisenlainen. Kuinkako? Minulle kerrottiin se. Paras lapsuudenkaverini valitti, ettei minulle kelpaa mikään tavallinen, vaan haluan tehdä aina jotakin erikoista: perustaa kaupan, tavoitella voittoa leipomuksilla, aloittaa säästöprojektin yhteiseen koiraan, alkaa rakentamaan laudoista linnaa, muun muassa. Jaksoin barbileikkejä siihen asti, että olimme ehtineet jakaa nuket ja valita niille vaatteet. Tai vastaavasti rakentaa Gran Championeille tallin ja jakaa ne laumoihinsa. En minä jaksanut pitää pehmolelujen hammaslääkäriä montaa päivää. Ellen kehittänyt sitä jotekin. Se kävi muuten tylsäksi. 
Eilen tosiaan oli mukava päivä. Nautin erikoishemmottelusta, kun Santtu vei minut syömään sushia ja kiinalaista. Se teki päivästä onnistuneen, mutta oli vain osasyy. Loppupäivän  vietimme kotona, touhusimme asioita yhdessä: räpsimme kuvia, nauroimme, istuimme sylikkäin tekemässä tänne blogiin uutta banneria, kuvasimme hassuja videopätkiä, kävelimme iltalenkillä käsikädessä kauppaan ostamaan maksapasteijaa ja katsoimme silmät jo puoliummessa Poliiseja netistä – kaikki syitä onnistuneeseen päivään. Nyt huomaan, että vanhemmiten olen oppinut nauttimaan ihan tavallisista asioista. Ne ovat nautintoja, eivät enää  vain bläähtylsäätylsäätylsää. Ei luonteeni ole mihinkään muuttunut, mutta olen kehittänyt  ja laajentanut sitä, luonut uusia ulottuvuuksia. 

 Vaikka olin tullut vasta yöllä kotiin, pomppasin ylös sängystä kuitenkin jo ennen puolta kahdeksaa. Mikrotin puuron ja aamupalani jälkeen päätin, että Santunkin on aika herätä. Hei, olihan jo ihan valoisaa, eikä silloin kuulu enää nukkua, hehe. Puolustuksekseni voin sanoa myös, ettei sängystä ylös repiminen ole päivittäistä (eilen halusin vain maksimoida yhdessäoloajan) ja sitäpaitsi oli minulla pieni lahjakin…

 …uusi sheikkeri palkkarille (sillä vanha haisee oksennukselle) sekä kaksi Rölli-suklaamunaa. Rölli nimenomaan siksi, että yhdistän sen aina seurustelumme alkuaikoihin.

Hiukset nutturalle ja menoksi. Ensin kävimme yhdessä heittämässä hölkkälenkin kirpeässä pakkassäässä. Hiukan askelta painoi vähäiset yöunet, joten Santtu voitti loppukirissä  ja minä olin se läkähtynyt – päinvastoin kuin tavallisesti. 😉

Lenkin jälkeen laittauduin ihmisen näköiseksi ja lähdimme syömään lounaaksi sushia. Laitoin päälleni uuden hameeni, jonka selkäosaa varsinkin rakastan. Auringonpaiste ja keväinen kuosi saivat mielen toiveikkaaksi: ehkä se lämpö tulee vielä joskus. Koska kyseessä oli siirretty naistenpäivä sekä kymppipäivämme, sain pitää lompakon laukussa ja annoin herrasmiehen tarjota.

 Ilokseni huomasin, että toinen mahdollisuus sushille kannatti. Huomasin oikeasti pitäväni nigireistä (vai mitä ovatkaan nuo, joissa on vain lohta päällä). Merilevän mausta en vieläkään pidä, mutta nyrpin kääreen ympäriltä pois, heh. Tosin täytyy sanoa, että ei friteerattuja kanapaloja ja riisiä hapanimeläkastikkeella voita mikään.

Nyt on vapaat vietetty ja tänään taas salille aamusta, töihin päivällä ja illalla vasta kotiin. Johan sitä piippailua ehti kaivatkin näiden kahden päivän aikana, haha.

Ihanaa alkavaa viikkoa ihan jokaiselle!<3

PS. Uudistunut ulkoasu, mitä olette siitä mieltä? 🙂

4 thoughts on “Spessua ja samaa vanhaa ihanaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s